sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kurkistus kirjahyllyyni!

Katri teki hiljattain blogiinsa postauksen, jossa hän esitteli kirjahyllynsä. Samassa postauksessa hän heitti pallon meille muille kirjabloggaajille ja innosti meitäkin esittelemään kirjahyllymme. Itselläni on se ollut jo pidemmän aikaa mielessä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi ottaa kuvat ja ruveta kirjoittamaan. Järjestin kirjahyllyni uusiin puihin pari kuukautta sitten, joten nyt kelpaakin kuvata. ;) Kirjahyllyni on kirppikseltä ostettu perinteinen kolmiosainen malli, josta löytyy ihan mukavasti hyllytilaa verrattuna edelliseen hyllyyni. Kirjahyllyssäni on kirjojen lisäksi myös hieman koriste-esineitä, dvd-kokoelmani ja laatikostossa ja kaapeissa muuta säilytettävää tavaraa. En ottanut kokokuvaa, koska kirjat ovat tämän postauksen pääpointtina. :) Tällä hetkellä haaveilen siitä, että löytäisin jostakin jonkin kivan samansävyisen ja halvan kaapin tai hyllykön, jonne voisin siirtää kaikki elokuvat: silloin kirjoille jäisi enemmän tilaa.
Kirjahyllyni järjestyksessä on nykyään jopa jonkinlainen logiikka, tosin ehkä järjestys on looginen vain minun silmääni. Ylimmälle hyllylle laitoin kaikki sinne mahtuvat historialliset romaanini. Vasemmalta alkaen löytyy Laila Hirvisaaren (Hietamiehen) vanhempaa tuotantoa ja sitten uudempaa. Moni kirja on ostettu kirjastojen poistomyynneistä. Sitten onkin vuorossa rakkaat Hovimäkeni, ainut omistamani (ja lukemani) Eeva Kilven teos, Väinö Linnaa ja lopuksi Kirsti Mannisen ja Markku Onttosen kirjat. Nämä kaikki ovat tekijän mukaan aakkosjärjestyksessä (paitsi Hovimäet sarjan nimen mukaan), tosin sarjojen osat ovat ilmestymisjärjestyksessä, ei aakkosissa.
 
Tämän kuvan kaksi hyllyä ovat edellisen hyllyn alla, tosin välissä on kaappi. Kaapin takia näistä ylempi hylly on matalampi kuin muut, joten laitoin sinne pokkarit, koska ne mahtuvat parhaiten tuohon väliin. Samalla hyllyllä on aakkosjärjestyksessä muut kotimaiset romaanini tekijän mukaan, jos tekijältä on useampi teos, niin ne ovat myös teoksien mukaan aakkosissa. Sieltä löytää Reino Lehväslaihon lottakirjat, Sofi Oksasta ja yhtä teosta monelta kirjailijalta, kuten Päivi Alasalmelta ja Riikka Pulkkiselta. Pokkarit ovat myös samalla tavalla aakkosissa, paitsi Mitchellin Tuulen viemää, joka vieressä oli alun perin seuraavassa kuvassa näkyvä Scarlett. Ne olivat erikseen, koska ne liittyvät yhteen mutta ovat eri tekijöiltä. Yksi kovakantinen ulkomainenkin teos on päässyt mukaan, se on Christien Idän pikajunan arvoitus. Se on tällä hyllyllä, koska muutkin Christiet ovat.

Alemmalla hyllyllä on olohuoneessa säilyttämäni nuortenkirjat eli Pikku Naisia I ja II, Harry Potterit, Twilightit ja Salkkarit (en raaski luopua niistä, vaikken enää vuosiin ole sarjaakaan katsonut). Nämä ovat sarjan nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä, tosin Twilightit ovat Houkutuksen mukaan saaneet paikkansa. Ihan ekana on Simonin kissa -sarjakuvateos. Tämän hyllyn alla on kaappi, jossa on muutama tietokirja, Ainot, Mauri Kunnakset ja muutama sekalainen lasten kuvakirja.

Viimeisessä kirjoille pyhitetyssä hyllyssä on melko sekalainen seurakunta. Tämä hylly alkaa ulkomaisilla kirjailijoilla. Nämä kirjat ovat aakkosissa tekijän mukaan ja Scarlettin jälkeen alkavat tietokirjat tekijän mukaan. Sitten ovat omistamani yhteisniteet, tosin tuo pienempi Metsolat on tuossa vain tuon ison yhteisniteen takia. Yhteisniteiden (Metsolat, Minna Canth ja Aino Kallas) jälkeen ovat runoteokset ja Raamattu, jonka sain rippikoulussa. Hyllyn reunalla näkyy viimeisimmät hankintani, Linda Olssonit, jotka eivät mahdu hyllyyn. Tästä syystä tosiaan tarvitsisin uutta kaappia tai hyllykköä elokuville. Lisäksi isommat hyllytilat kirjoille antaisivat mahdollisuuden järjestellä näitä vielä vähän loogisemmin.

Yhdessä vaatehuoneessani on vielä miltei tuplasti näiden verran nuortenkirjoja, kuten Neiti Etsiviä, Lehtisen Laura -sarjaa, Seitsemän tassua ja Pennyä, Goosebumpseja, Nightmare-roomeja ja muita vanhoja suosikkejani. En ole niitä tuonut olohuoneen hyllyyn paitsi tilanpuutteen vuoksi myös siksi, että en katso tarpeelliseksi pitää niitä esillä. Joitakin kirjoja voisin esille nostaakin, ja ehkä sen teenkin, jahka ensin saan uuden hyllykön ostetuksi. Kirjastosta lainatut kirjat ovat makuuhuoneeni hyllykössä erillään omistani.

Nyt kun postaus on valmis, niin tuntuu että minulla on kauhean vähän kirjoja esimerkiksi Katriin verrattuna. Silti kaikkien kaverieni mielestä minulla on paljon kirjoja, joten kai se on katsojasta kiinni. Haluaisin omistaa vielä paljon enemmänkin teoksia, mutta tällä hetkellä ei ole mahdollista ostaa kaikkia haluamiani kirjoja. Toisaalta viime aikoina minä olen pohtinut pitkään halpojenkin kirjojen hankintaa, koska jotenkin olen alkanut yhä enemmän ajatella, että "kirjastosta löytyy varmasti". Omistaminen on silti kivaa, vaikka materialistinsieluni on alkanut nuukailemaan. :D

Tällainen on minun kirjahyllyni, millainen on sinun?

5 kommenttia:

  1. Kiva, että esittelit hyllysi ja kirjasi! Sinulla tuntuu olevan vallan hyvä järjestys kirjoissa. Minulla ne on enemmän tai vähemmän järjestetty fiiliksen mukaan :D

    Minusta minulla ei ole mitenkään erityisen paljon kirjoja, mutta ehkä se on tosiaan katsojasta kiinni. Ja ei kai tässä iässä nyt vielä ihan hirveää kirjastohuonetta pidäkään omistaa?! Jos tässä vaiheessa olisi monta hyllyllistä kirjoja, niin auta armias miten olisi sitten vähän vanhempana. Ehkä jo oma asunto kirjoille?

    Ja vaikka kirjoja onkin kiva omistaa, niin tottahan se, että kaikkea ei tarvitse hankkia omaan hyllyyn. Ei, vaikka halvalla saisikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mussa taitaa olla sellainen järjestystä rakastava kirjastonhoitajan sielu sisäänrakennettuna ominaisuutena, kun omatkin kirjat pitää olla loogisesti paikoillaan. :D

      Tuo on kyllä täysin totta, että eipä tässä iässä vielä kirjoja niin paljon tarvitsekaan olla. Muuttaminenkin voisi olla aika hankalaa, kun kirjalaatikoista tulisi huippupainavia. :)

      Poista
  2. Toisten kirjahyllyihin on aina yhtä jännittävää kurkistella. :)

    Minun kirjani ovat tällä hetkellä hajallaan asunnollani, poikaystävän luona ja isäni kotona. En ole sen kummemmin kirjoja edes yrittänyt järjestellä, koska tänä vuonna on vielä edessä muutto poikaystävän kanssa yhteiseen asuntoon, joten silloin ajattelin ehkä hankkia yhden uuden kirjahyllynkin ja järjestää kirjat sopivalla tavalla kirjahyllyihin. Osa kirjoistani kuitenkin saa jäädä isäni luokse, sillä hänen luonaan on tilaa enkä koe tarpeelliseksi muuttaa esim. lapsuuteni heppakirjoja uuteen asuntoon. Omissa kirjoissani on aika paljon pokkareita ihan siksi, että niitä saa yleensä halvimmalla. Moni kirjoista on ostettu käytettynä, mutta yleensä katson kirjan kuntoa myös, joten ihan hirveän huonokuntoisia kirjoja en montaa omista. Osa Harry Pottereista on kyllä melko kuluneita, sillä omistan kolme niistä pokkariversioina eivätkä ne oikein ole kestäneet käyttöä. Tarkoituksenani olisikin siksi hankkia pokkariversioiden tilalle kovakantiset, mutta englanninkielisiä Pottereita on melko vaikea löytää kovakantisina. Ehkä pitäisi vain suosiolla tilata netistä, koska nettikirjakaupoista nyt ainakin niitä saa muinakin kuin pokkariversioina.

    Katrin kommenttia lukiessa aloin jo hieman miettiä tulevaisuuttani. En ole moneen vuoteen koonnut kaikkia kirjojani yhteen, mutta omistan kirjoja varmasti ainakin kaksi korkeaa hyllyllistä... Vaikka kaikkia kirjojani ei tällä hetkellä ole kauniisti järjestetty hyllyihin, arvelisin, että nyt olisi se kolmas hylly täyttymässä uhkaavaa vauhtia. Saa sitten nähdä, millainen tilanne on esim. kahdenkymmenen vuoden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä saan jonkinlaisen käsityksen tulevaisuudestani sillä, että mietin, kuinka paljon äidilläni on kirjoja. Niitä on todella paljon. Taitaa olla aika selvää, mistä tämä kirjojen hamstraustaipumus on periytynyt.

      Poista
    2. Pokkarit ovat kyllä käteviä monessa mielessä, vaikka ennen olinkin ihan "en voi omistaa pokkaria, jos vain kovakantinen on mahdollista hankkia". Sitten tajusin, että "kamoon Jonna, sama sisältöhän niissä kumminkin on". :D Muttajoo, tuota minulta puuttuvaa Potteria en kyllä pokkarina ostaisi, kun sen pitää kestää käyttöä. ;)

      Juuri tuota minäkin ajoin takaa, että noita lapsuudenajan kirjoja ei kaikkia tarvitse raahata koko ajan mukana. Muuttaessani lapsuudenkodistani otin kaikki kirjani mukaan, paitsi kuvakirjat joita saimme veljeni kanssa kirjakerhoista pienenä. Vaikka kirjat ovatkin täällä samassa asunnossa, niin ei niitä esillä ole pakko pitää. Joskus pitää kuitenkin päästä hypistelemään vanhoja suosikkeja. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.