Minna Canthin päivänä: Työmiehen vaimo

Minna Canth: Työmiehen vaimo (1885)

yhteisniteessä Valitut teokset, WSOY 1953

Viime vuonna vietin Minna Canth -teemapäiviä blogissani, joten tänä vuonna noteeraan päivän hieman hillitymmin. Tänään palasin takaisin Työmiehen vaimon pariin monen vuoden jälkeen, sillä edellisen kerran luin tämän syksyllä 2008. Minna Canth on yksi suosikkikirjailijoista ja erityisesti pidän näytelmästä Anna Liisa, mutta Työmiehen vaimo onkin heti seuraavana perässä.

Olen hieman hämmästynyt siitä, miten erilainen lukukokemukseni olikaan nyt toisella lukukerralla. Ensimmäinen lukukerta sai minut ajattelemaan asioita, olin melko pöyristynyt ja teos ehkä hieman muokkasi maailmankuvaanikin: olinhan 16-vuotias lukion ekaluokkalainen. Nyt 22-vuotiaana lukukokemuksessa oli samoja piirteitä, mutta koin teoksen paljon voimallisemmin. Johannan tuska väärien syytöksien alla, epätoivo ja pelko, suorastaan riipivät sydäntäni. Johannan hahmo tuli nyt paljon lähemmäs kuin viimeksi. Tekstin sisältö muutenkin, esimerkiksi Homsantuun toteamus "Teidän lakinne ja oikeutenne -- Niitähän minun pitikin ampua" aukesi paljon paremmin, samoin viittaukset yleiseen yhteiskuntajärjestykseen tuona aikana (1880-luvulla).

Näytelmä kertoo Johannasta ja Ristosta, joiden häistä näytelmä alkaa. Risto on juomari ja petturi, kaikkea muuta kuin Johanna oletti, mutta sitkeästi nainen yrittää jaksaa avioliitossaan. Johannan epätoivo tuntuu hyvin liikuttavalta, se pakahduttaa mieltä. Samalla kertaa Johannan periksiantavuus lyö kiukun kipinää mieleen: tee nyt jotain nainen! Minna Canth heijastelee tällä mielestäni erinomaisesti sitä, miten mies oli ylivaltainen vaimoon nähden. Tekstiä on höystetty runsaasti Raamatunkatkelmilla, mikä oikeastaan vasta nyt välitti toimi minulle tehokeinona. Raamatusta Risto haki oikeutusta toimilleen, vaikka ei muuten asiaan uskonutkaan. Aika ristiriitaista, sanoisin. Canth osaa tällaisten seikkojen käytön todella hyvin.

Riston lurjusmaisuus ja itsekeskeisyys suututtaa, mutta toisaalta Johanna voisi laittaa tiukemmin kampoihin. Kaiken huippu on se, kun Risto menee viinanhimoissaan varastamaan kankaan, jota Johanna kutoo asiakkaalle. Se syöksee vaimon sellaiseen ahdistukseen, että sen vaikuttavuutta on vaikea kuvailla. Mikä hirveä mies ja vaimo-rukka!

Työmiehen vaimo on edelleenkin mielestäni yhtä hyvä näytelmä kuin kuusi vuotta sitten. Henkilöhahmot herättävät minussa nyt kuitenkin enemmän tunteita, samoin tarina itsessään. En tiedä mikä siinä onkin, että Canth vakuuttaa minut yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka hänen teostensa aikakehys on jo vanhentunut, niin niiden aiheet ovat edelleenkin ajankohtaisia: tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. 

Näin illansuussa toivotan vielä kaikille oikein hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!