torstai 4. joulukuuta 2014

Nostalgiset nuortenkirjat: haastekoonti

Syyskuun alussa heitin ilmoille Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen, jonka idea tuli alunperin Anun ihmeelliset matkat -blogin Anulta. Haasteen ideana oli lukea sellaisia nuortenkirjoja, jotka ovat jääneet mieleen ja tehneet vaikutuksen eli tehdä nostalgiamatka omien nuoruusvuosien suosikkikirjojen pariin. Kirjan ei tarvinnut olla välttämättä nuortenkirja, sillä ikä ei välttämättä sanele sitä, lukeeko omalle ikäryhmälleen kohdennettuja kirjoja  vai ei. Siksi määrittelinkin, että ei "ole mitään erityistä rajaa minkä ikäisenä ensikosketus kirjaan olisi pitänyt hankkia: ajatuksena on se, että jokainen itse päättää minkä ikäisenä on kokenut olevansa nuori. Siis kaikki kirjat, jotka olette lukeneet ja kokeneet nuorina kelpaavat."

Osallistumisaikaa tähän haasteeseen oli kolme kuukautta (syys, loka, marras). Itse ehdin tuona aikana lukemaan neljä minulle nostalgisia väreitä nostattavaa nuortenkirjaa, mutta kuten sanomattakin lienee selvää, paljon jäi vielä lukematta. Nostalgiamatka oli antoisa, ihan tuntui kuin olisi kotiin palannut ja mikä parasta, tiesi lukevansa kirjaa, joka on (ainakin joskus ollut) hyvä. Lukemistani kirjoista Päivi Romppaisen Surutyttö toimii minulle edelleen oikein hyvin, vaikka se ei enää puhutellutkaan samalla tavalla kuin teinivuosina. Tuija Lehtisen Laura -sarjan kolme ensimmäistä kirjaa (1., 2. & 3.) olivat niin ikään edelleenkin yhtä tasaisen varmoja luettavia kuin vuosia sitten, vaikka nyt olinkin lukijana paljon kriittisempi. Laura säilytti silti arvonsa silmissäni.

Haasteen tiimoilta jokaisen osallistujan tuli tehdä koontipostaus lukemistaan kirjoista. Linkkejä niihin minulle on jo tullutkin, mutta jos omasi vielä puuttuu, vinkkaa siitä kommenttiboksiin. 

Aino luki haasteen tiimoilta kuusi nuortenkirjaa, joista kertovia postauksia ainakin minä mielenkiinnolla tutkailin. Erityisen mielenkiintoinen oli mielestäni postaus Irma! -kirjasta, jossa Aino käsittelee myös nostalgiaa käsitteenä.

Jokke vietti nostalgiahetkensä Isaac Asimovin Säätiö-kirjojen parissa. Kyseessä on tieteiskirjallisuuden genreen kuuluva trilogia ja sen "laajennukset", joista Jokke on kirjoittanut hyvin analyyttisen postauksen. 

Kian nostalgisiin nuortenkirjoihin kuuluvat Anni Polvan Tiina -kirjat. Itse olen tainnut lukea niitä joskus yhden tai kaksi, mutta minuun ne eivät tehneet suurta vaikutusta. Oli kuitenkin mielenkiintoista lukea Kian muisteluja ja pohdintoja teoksista, jotka ovat käsittääkseni melkolailla mielipiteitä jakavia. Omassa hyllyssäni minulla olisi pari Tiinaa, joten ehkä voisin joskus kokeilla vielä uudelleen, että millaisia ne Tiina-kirjat nyt olivatkaan.

Darren Shanit ja Harry Potterit, joita Manni P haasteeseen luki, olisivat voineet kuulua myös minun lukulistalleni tässä haasteessa. (En muuten oikeasti käsitä miksen ole vieläkään aloittanut lukemaan Pottereita uudelleen...) Muistan lukeneeni neljää ensimmäistä Darren Shanin vampyyrikirjaa useampaankin otteeseen, mutta into lopahti jossain vaiheessa eikä seuraavat osat sitten enää jaksaneet innostaa. Muistan kuitenkin hyvin ne kuumat kesäpäivät, kun pyöräilin kirjastoon hakemaan uudelleen ja uudelleen näitä samoja kirjoja. Ja Harry Potterit, no niistä nyt en ala edes vielä puhumaan!

MarikaOksa ehti lukemaan haasteeseen seitsemän kirjaa, mutta kertoi kuitenkin vasta päässeensä alkuun nostalgiamatkallaan. Hienoa, että haaste inspiroi jatkamaan nuoruusvuosien suosikkien kanssa! Marikan listauksesta muistui taas mieleen, että kesällä 2013 minun oli tarkoitus vihdoin lukea ensimmäistä kertaa Runotytöt, mutta enpä ole sitä vieläkään tehnyt...

Notkopeikko kertoi lukeneensa haasteeseen vain yhden kirjan, mutta onhan sekin jo hyvä alku! Notkopeikon lukemasta fantasiakirjasta ei ole erillistä koontipostausta (kuten luonnolista on, ettei yhdestä kirjasta erillistä koontia tehdä :D), joten alla oleva linkki vie suoraan tähän postaukseen.

Linkit koonteihin tekijöittäin:

Tämän haasteen tiimoilta sain paitsi hyviä lukuvinkkejä ja muistutuksia tietyistä (lukemattomista) kirjoista, myös paljon hyvää mieltä. Ihanaa, että blogeissa innostuttiin tästä haasteesta! :) Kiitos kaikille osallistuneille ja kiitokset vielä kerran myös Anulle hyvästä haasteideasta.

Kaikkien (ellei itse halunnut olla osallistumatta arvontaan) koontipostauksensa linkittäneiden kesken on arvottu lupaamani pieni palkinto, jonka tällä kertaa nappasi Notkopeikko! Kannatti siis todella lukea edes se yksi kirja. ;) Laitatko minulle yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen jonna.kirjakaapinavain (ät) gmail.com, niin saadaan piparkakkumuotit matkaan. :-)

3 kommenttia:

  1. Tämä oli eräs minun suosikkihaasteitani tänä syksynä. :) Kiitokset tästä kooosteesta. Kiva huomata, miten erilaisia kirjoja tähän haasteeseen on luettu.

    VastaaPoista
  2. Komppaan MarikaOksaa, eli mukava haaste :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Olipas mieltä lämmittävää se, että tämä yltää jopa joidenkin suosikkihaasteisiin. :) Onneksi siis lähdin tätä Anun pyynnöstä toteuttamaan. :)

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.