perjantai 28. lokakuuta 2016

Ylipainolisämaksu

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu
3 cd-levyä, 3 h 37 min.
Johnny Kniga & BTJ äänikirjat 2016
lukija: Krista Putkonen-Örn
 
Meikkipussin pohjalta tuttu Tytti Karakoski on palannut! Ylipainolisämaksussa Tytti kuvailee matkakokemuksiaan ja haaveilee tulevista matkoista. Teos oli kaiken kaikkiaan oikein hauskaa kuunneltavaa automatkoilla, ja vaikka en jotenkin löytänyt tästä niin paljon samaistuttavaa kuin edellisestä teoksesta, niin viihdyin kyllä hyvin.
 
Tytti on intohimoinen matkustaja ja hänellä onkin aina varattuna vähintään yksi matka valmiiksi: kun palaa edelliseltä matkalta, on aina uusi matka odottamassa. Tytti ei tunnusta pitävänsä matkustamisesta sinänsä, mutta hän nauttii uusista paikoista. Hän onkin ehtinyt kiertää vähän siellä ja täällä ja matkaseurana on ollut välillä äiti, ystävä, miesystävä tai veli - kuka nyt kulloinkin. Oman osansa teoksesta saakin neuvot matkaseuran valinnasta ja käy ilmi, että yksin on usein vaivattominta matkustaa.
 
Itse en ole erityisen kiinnostunut matkustelusta ja ulkomaillakin olen ollut vain kerran monta vuotta sitten. Tästä syystä aluksi epäröin viitsinkö tutustua tähän kirjaan tarkemmin, sillä epäilin ettei minulle vieraissa vesissä liikkuva teos voi tarjota minulle kovinkaan kiinnostavia hetkiä. Kuitenkin Haatanen on jälleen onnistunut kirjoittamaan teoksen, joka viihdytti minua huolimatta siitä, että en ole sen varsinaista kohderyhmää: ihan kuten en ollut aikaisemmankaan teoksen kohderyhmää, kun sitä markkinoitiin lähinnä keski-ikäisille naisille. Haatanen on kyllä vahva uusi tekijä viihdekirjallisuuden saralla, sanon minä.
 
Pidän kovasti Haatasen huumorista, sillä siinä on nasevuutta ja juuri sopivasti mustuutta, eikä Tytti hahmonakaan ole yhtään hassumpi, joten ainakin tässä tapauksessa kohderyhmäajattelu joutaa romukoppaan. Mustalla huumorilla ryyditettyjä matkakokemuksia ei vain voi kuunnella vakavalla naamalla ja tunsin itseni viihdytetyksi. Uskon kuitenkin, että olisin saanut tästä enemmän irti, jos olisin äänikirjan kuuntelun sijaan lukenut tämän itse, sillä novellit vilistivät välillä nopeasti ohi ja joitakin olisi halunnut jäädä miettimään hieman pidemmäksi aikaa ennen kuin rynnätään seuraavaan. 

♠♠♠♠

2 kommenttia:

  1. Tämä pitää itsekin lukea, muutama vuosi sitten olin todella kiinnostunut matkailusta ja teinkin parin vuoden sisään monta matkaa. Tuohon tyyliin vieläpä, pääsin kotiin ja varasin uuden matkan. :D Nyt on matkailut jääneet kahdeksi vuodeksi, mutta kyllä varmaan joskus taas matkakuume puree pahemman kerran.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin joskus nuorempana jopa hieman kiinnosti matkustella, mutta talous ei olisi kestänyt moista ja niin se jäi. On edelleenkin kohteita,joihin olisi joskus kiva matkustaa, mutta en välttämättä hingu niihin riittävän kovasti toteuttaakseni ajatuksia ikinä. Esimerkiksi Amsterdam ja Italiassa lukuisatkin kohteet kiinnostaisivat, ja Tallinnakin kiehtoisi - sinne asti saatan joskus jopa päästä! :-D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.