tiistai 14. marraskuuta 2017

Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
9 cd-levyä, 10 h 23 min.
WSOY & BTJ 2014, alkup. 2014
lukija: Krista Putkonen-Örn

Luotsaamani lukupiirin marraskuun aiheena oli Tommi Kinnusen erinomainen esikoisteos Neljäntienristeys. Olen lukenut kirjan ensimmäisen kerran toukokuussa 2014, joten nyt päätin kerrata teoksen äänikirjana. Moni asia tosin oli jäänyt elävästi mieleen, mutta siitä huolimatta välillä yllätyin miten upean tarinan Kinnunen onkaan luonut.

Aiempi kirjoitukseni Neljäntienristeyksestä löytyy täältä, eikä minulla oikeastaan ole siihen suurestikaan mitään lisättävää. Olen edelleen samaa mieltä kaikesta tuolloin kirjoittamastani, mutta nyt tuplauskierroksella kiinnitin huomiota myös sellaisiin asioihin, jotka aiemmin eivät olleet jääneet mieleeni niin isoina asioina. Yksi esimerkki tästä on isyyden kuvaus, joka nyt toisella kierroksella näyttäytyi minun silmissäni vahvemmin kuin aiemmin. Onnin hahmosta oli aiemmin jäänyt mieleen lähinnä kipuilu oman identiteetin kanssa, nyt kiinnitin huomiota häneen isänä - sen roolin Onni hoiti erinomaisesti.

Neljäntienristeys on erinomainen lukupiirikirja, sillä se herätti paljon hedelmällistä ja vilkasta keskustelua. Erityisesti puhutti teoksen teemat, mutta myös henkilöhahmoja saatiin analysoitua yhdessä. Kaikista keskushahmoista löytyi sellaisia puolia, joista juteltavaa kyllä löytyi. Etenkin Onni ja Lahja olivat hahmoista ne tietyllä tapaa ristiriitaisimmat ja siksi piiriläisten silmissä myös mielenkiintoisimmat. Keskustelun tuoksinassa vielä kahden lukukerran jälkeenkin hämmästelin miten yksityiskohdissaan rikas teos Neljäntienristeys on. Monta asiaa nousi esiin ja niiden symboliikkaa pohdittiin yhdessä. Esimerkkinä voisin mainita Onnin halun rakentaa koko ajan ylöspäin, muita korkeammalle. Pohdimme josko se symboloi jotenkin Onnin halua saada vapautta ja ilmaa ympärilleen.

Neljäntienristeys siis todellakin kestää toisenkin lukukerran ja toisaalta jopa "paranee vanhetessaan". Äänikirjatoteutus ei kuitenkaan ollut läheskään niin puhutteleva kuin itse luettu teos. Vaikka Krista Putkonen-Örn onkin jo vakiinnuttanut asemansa suosikkilukijoideni joukossa, mielestäni luenta ei yllä samalle tiiviille tasolle, jonka itse luettaessa saavuttaa. Siitä huolimatta teos itsessään ansaitsee minulta edelleen täydet pisteet.

2 kommenttia:

  1. Voi että, mäkin haluaisin lukupiirin! Olisi niin kiva keskustella kerrankin oikein paneutuen jostain tietystä kirjasta, jonka kaikki ovat juuri lukeneet. Pyöritin opiskelukavereiden kanssa hetken lukupiiriä, mutta lopulta se hajosi mahdottomuuteensa.

    Olen muuten huomannut tuon saman äänikirjojen kanssa. Esimerkiksi Toinen tuntematon olisi varmasti ollut vielä hienompi ja koskettavampi, jos olisin lukenut sen itse. Hieno se oli toki kuunneltunakin, mutta ei se vaan yllä samalle tasolle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukupiiri on kyllä todella antoisa tapa päästä keskustelemaan kirjoista. Kevätkaudelle olen ajatellut enemmän yhteisten teosten lukemista, kun nyt syksyllä meillä on ollut käsittelyssä laajemmin Heidi Köngäksen tuotanto ja tulollaan Ulla-Lena Lundbergin tuotanto niin, että jokainen on saanut valita mieluisan teoksen. Kun kaikki ovat lukeneet saman teoksen, on keskustelu kuitenkin vapaampaa, kun voi purkaa mielipiteitään ja kuvailla tarinaa pelkäämättä, että spoilaa tarinan joltakulta toiselta.

      Itse olen äänikirjoista yleensä tykännyt ja esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -trilogia toimi äänikirjana loistavasti. Myös Maria Kallio -dekkarit ovat toimineet minulle äänikirjoina jopa itse luettua paremmin. Ehkä tässä tapauksessa äänikirjan hohtoa hieman himmensi se, että tästä oli jäänyt niin vahvat lukumuistot ja -tunnelmat edelliskerralta.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.