sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Satumainen joulu

Ilona Pietiläinen: Satumainen joulu - kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit
189 s., Docendo 2017
 
Tutustuin viime joulun aikaan ensimmäisen kerran Ilona Pietiläisen joulukirjaan, joiden sarjaan joka vuosi ilmestyy uusi kirja. Pidin viime vuonna ilmestyneestä Kaunein joulu -kirjasta, vaikka sen sievät asetelmat eivät minun kodissani olleet tuolloin eivätkä ole nytkään toteutuskelpoisia: kissat kyllä pitävät huolen siitä, että kauniit asetelmat ovat tuossa tuokiossa vähemmän kauniita. Fiilistely on kuitenkin mukavaa, ja tämänkin kirjan kohdalla pääsin tunnelmoimaan joulua jo näin hyvissä ajoin.
 
Tuttuun tapaan Pietiläisen uudessa kirjassa on runsaasti ihania sisustusideoita, joissa keskitytään niin isoihin linjoihin kuin yksityiskohtiinkin. Ja voi kunpa jouluna olisi niin paljon lunta kuin kirjan kuvissa, sillä minulle se tuo enemmän joulufiilistä kuin kaikki koristeet yhteensä. Lunta odotellessa aion kuitenkin viritellä joulutunnelmaa ainakin herkkujen avulla. Yksi resepti, jota ehdottomasti haluan kokeilla, löytyy tästä kirjasta nimellä tuplafudget
 
Jos haluatte jo alkaa kutsumaan joulua kotiinne, kannattaa tutustua tähän kirjaan. Ideoita löytyy vaikka millä mitalla ja varmaan jokaiseen kotiin jotakin.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Myönnän olevani joulufiilistelijä, joten oletettavasti tämä sopisi minulle. :)

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.