torstai 28. joulukuuta 2017

Kirjakaapin avain 6 vuotta

6 vuotta on pitkä aika, joka on kulunut kuin siivillä. En osannut blogia aloittaessani ajatella, että 6 vuoden kuluttua kirjoittaisin syntymäpäiväpostausta, mutta tässä sitä ollaan. Blogini on pysynyt koko olemassaolonsa ajan aktiivisena, vaikka hiljaisempiakin kausia on ollut opiskelun, töiden tai muiden elämän eteen heittämien käänteiden vuoksi. Minulle tämä 6. blogivuosi on ollut kaikkein hiljaisin, sillä vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista: työpaikan vaihdos, rakkaan kissani kuolema ja muutto uuteen kotiin. Viime aikoina olen lisäksi mielelläni viettänyt aikaa elokuvien ja tv-sarjojen parissa kirjojen jäädessä hieman paitsioon. Lukeminen kuitenkin jatkuu koko ajan, ja siinä minua kannustaa tietysti kiinnostavat teokset ja tarinoiden lumo, mutta myös blogini lukijoiden määrän hiljainen ja jatkuva kasvu sekä saamani kommentit. Kiitos teille!

Tuttuun tapaan laitoin etukäteen vireille synttäriarvonnan, jonka osallistumisaika umpeutui tänään. Arvonta suoritettiin tällä kertaa siten, että pyysin äitiäni sanomaan jonkin luvun välillä 1-6, jolloin voittajaksi tuli se henkilö, joka on kommentoinut niin "monentena". Mauri Kunnaksen ihanan seinäkalenterin ja herkkuja voitti tällä kertaa arvontapostauksen ensimmäinen kommentoija, onnea Ruusa!  Laitathan minulle sähköpostia (jonna.kirjakaapinavain ät gmail.com) mahdollisimman pian, niin saadaan paketti matkaan. Jos en kuule voittajasta tämän vuoden puolella, arvon uuden voittajan.

Odotan mielenkiinnolla mitä 7. blogivuosi tuo tullessaan - osuuko kohdalle seitsenvuotiskriisi vai puhaltaako uudet tuulet. Joka tapauksessa bloggaaminen jatkunee edelleenkin samaan tapaan, vaikka jotain uusia viritelmiä oheen keksisinkin. Toivottavasti pysyt matkassa mukana myös jatkossa!

5 kommenttia:

  1. Oi ihanaa! Kiitos paljon. minulla ei olekkaan kalenteria vielä ensi vuodelle lainkaan. Laitan sähköpostia tulemaan. :)

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea kuusivuotiaalle, sepä vasta on mainio ikä. Monet oppivat lukemaan ja maailma avartuu silloin muutenkin. ;) Lukemisen ja kirjoittamisen iloa jatkoonkin! Ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Onnea kuudesta blogivuodesta! :) Ja hyviä lukuhetkiä tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  4. Onnea kuusivuotiaalle! Paljon hyviä blogivuosia jatkoonkin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille, ja hyvää alkanutta vuotta! :)

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.