Naisen iholla

Jenny Belitz-Henriksson (teksti), Laura Oja & Raisa-Kyllikki Ranta (kuvat):

Naisen iholla - 32 tarinaa tatuoinneista

160 s., Tammi 2013

kansi: Suvi Otranen

 

Tatuointitaide on alkanut kiinnostaa minua ihan uudella tavalla sen jälkeen, kun otin ensimmäisen tatuointini lokakuussa 2017. Kun omalle iholle ilmestyi mustetta, alkoi toisten tatuointeihin kiinnittää eri tavalla huomiota ja inspiraatiota uusia kuvia varten alkoi olla silloin tällöin kiva etsiä. Kuulun niihin, joille tuli se kuuluisa tatuointikuume ja neulan alle oli päästävä pian uudelleen. Toinen tatuointini tehtiin tämän vuoden maaliskuussa ja seuraava aikakin on jo varattuna. Minun tatuoinneillani on omat tarinansa, joten oli mielenkiintoista päästä lukemaan millaisia tatuointeja muut naiset ovat ottaneet ja onko niillä mahdollisesti tarina.

 

Naisen iholla syntyi itsekin tatuointeja kantavan Jenny Belitz-Henrikssonin ideasta kysyä naisilta heidän tatuoinneistaan sekä kokemuksista tatuoituina naisina. Kirja sisältää 32 tarinaa eri ikäisistä tatuoiduista naisista, joista osalla on enemmän ja osalla vähemmän kuvia. Tässä kirjassa on laaja kirjo erilaisia tatuointeja: hetken mielijohteesta otettuja, tarkkaan harkittuja, niitä joilla on tietty merkitys, niitä jotka ovat vain kauniita kuvia, värillisiä, yksivärisiä, isoja, pieniä, näkyviä ja piilossa olevia.

 

Naisen iholla osoittautui minulle inspiroivaksi kirjaksi, jonka myötä sain idean uuteen tatuointiin. Se jää nyt kuitenkin vielä hautumaan, sillä seuraavaksi iholle tulee viikko sitten menehtyneen kissani tassunkuva ja nimi. Ensimmäinen tatuointini oli vastaava viime kesänä kuolleen kissani muistotatuointi enkä olisi osannut aavistaa, että seuraava tatuointini jatkaa sarjaa. Vaan niin elämä meni. Kuten sanottu, tatuoinneillani on tarina.

 

Naisen iholla ilmestyi 5 vuotta sitten. Moni kirjan naisista kertoo saaneensa kohdata ennakkoluuloja tatuointiensa vuoksi. Moni kommentoi myös, että tatuoitu nainen on verrattain harvinainen tuttavuus. Minusta tuntuu, että viidessä vuodessa on tapahtunut iso muutos. Tunnen kyllä itsekin enemmän tatuoituja miehiä kuin naisia, mutta toisaalta naisten tatuoinnit yleistyvät ja asennemuutos on jo hyvällä alulla.

 

Tässä kirjassa oli muutamia asioita tai näkökulmia, jotka saivat minut mietteliääksi. Jotkut kommentoivat, että peittävät tatuointinsa tietyissä tilanteissa eivätkä esimerkiksi mene isovanhempiensa haudoille tatuoinnit näkyvissä. Se ajatus on minulle vieras enkä ole ainakaan vielä toistaiseksi kokenut tarvetta peittää tatuointejani (ne ovat käsissäni). Kuvat ovat osa minua ja jos ne jotakuta vaivaavat, niin en oikein voi sille mitään. Toinen mietityttävä ajatus on se, että osa kertoo ettei halua keskustella tatuoinneistaan ja että kyselyt niistä ovat vaivaannuttavia. Itse koen lähinnä niin, että taide yleensä herättää keskustelua ja jos se on ihollani, niin se on sitten vain kestettävä. Tässä kirjassa olikin mielenkiintoista paitsi kuvien ja taustatarinoiden ohella se miten eri tavalla kirjan naiset kokevat tatuointeihinsa liittyviä asioita.