Uusintaluku: Avioliittosimulaattori

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

6 h 47 min., Tammen äänikirja 2015

alkup. 2013

lukija: Miia Selin

 

Luin Veera Niemisen Avioliittosimulaattorin ensi kertaa jo sen ilmestymisvuonna 2013. Vuosien aikana olen monesti haaveillut palaavani kirjan pariin, sillä pidin kirjasta kovasti ja minulle se oli sellainen ihanan pakahduttava hyvän mielen kirja, jonka tunnelman tiesin kantavan vielä toisenkin lukukerran. Nyt monen vuoden jälkeen annoin itselleni periksi ja otin Avioliittosimulaattorin uudelleen käsittelyyn, mutta tällä kertaa äänikirjana. Tarina tuntuu edelleen yhtä hyvältä, mutta äänikirjatoteutus on kyllä kalpea häivähdys siitä elämyksestä, jonka sain kirjaa itse lukiessani.

 

Itäsuomalainen Aino ja varsinaissuomalainen Jussi tapaavat messuilla ja se on menoa sitten. Eipä aikaakaan, kun Aino jo saapuu auto lastattuna Jussin kotitilalle ensi alkuun kuukaudeksi. Tilalla asuu myös Jussin isä ja pikkuveli sekä isän veli Erkki. Miehet ovat eläneet tilalla keskenään yli 10 vuotta, joten sulattelemista on puolin ja toisin. Eivätkä murre-erot ja erilaiset temperamentit varsinaisesti helpota sopeutumista. Vaan Ainon ja Jussin rakkaustarinassa on vaan jotain kaikenvoittavaa, jonka takia Aino on valmis sietämään ja nielemään sellaista, mikä ennen sai hänet kipinöimään omaa tahtoa.

 

Itse tarina on siis edelleen yhtä valloittava ja oma elämänkokemus tarjoaa nyt tarinaan vähän uudenlaista perspektiiviä, mutta äänikirja ei nyt vain kaikilta osin ollut täysin onnistunut. En pitänyt Miia Selinin tavasta lukea tätä teosta, sillä dialogi sai siitä sellaisia sävyjä, joita en itse tekstistä tunnista. Jotenkin Jussin isän ja sedän sanomiin asioihin oli saatu paikoitellen ivallisen tuntuinen sävy, kun taas Aino oli välillä kuin neito pulassa. Enkä koe, että näin on tarinassa tarkoitettu. Se söi sitä humoristista sävyä, joka monessa kohtaa kukki pinnan alla. Eräs kaverini on opiskelujensa aikana tavannut paljon ihmisiä eri puolilta Suomea ja kun kerroin hänelle tästä, hän totesi, että monesti kun joku yrittää matkia toisen murrealueen puhetapaa (esimerkiksi meidän pohjalaista murretta), siihen tulee jokin erikoinen sävy. Niin on ehkä käynyt tässäkin.

 

Veera Nieminen on nokkela sanankäyttäjä, jonka teksti on todella eloisaa. Suosittelen tätä kirjaa ensisijaisesti itse luettavaksi, mutta ei minua kuitenkaan harmita uusinta äänikirjanakaan. Samainen kaverini, joka esitti huomion muiden murteiden jäljittelystä, päätti tarinasta antamieni kehujen perusteella myös kuunnella tämän ja hän piti tästä, joten sillä perusteella ainakin ensikosketus tähän kirjaan toimii äänikirjanakin hyvin.