Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

351 s., WSOY 2020

kansi: Martti Ruokonen

 

Tommi Kinnunen on yksi suosikkikirjailijoistani, vaikka jostain syystä unohdan usein mainita hänet ja latelen sen sijaan liudan klassikkokirjailijoita. Sellainen Kinnunenkin kyllä alkaa olla, sillä hän on kerännyt teoksillaan erinäisiä ehdokkuuksia ja tarjonnut todella hienoja lukukokemuksia. Oma suosikkini hänen tuotannostaan on ehkä Pintti, mutta jokaisessa niistä on vahvuutensa.

 

Ei kertonut katuvansa kertoo naisista, jotka jatkosodan aikaan lähtivät saksalaissotilaiden matkaan aina Norjaan saakka. Osa heistä lähti töihin, osa rakkauden perässä ja jotkut vain hakivat elämäänsä jännitystä, tunnetta, että on elossa. Kun sota päättyi, saksalaiset lähtivät, suomalaisnaisista tuli Norjassa toisen luokan kansalaisia ja jos pääsi palaamaan Suomeen, ei vastassa ollut yhtään sen parempi vastaanotto. Ei kukaan kysynyt, miksi naiset lähtivät, eikä kukaan halunnut muistaa, että aseveljien matkassa he olivat.

 

Teoksen keskushahmo on mielestäni Irene, joka neljän muun naisen kanssa lähtee pitkälle paluumatkalle Norjasta Suomeen. Naiset kävelevät halki poltetun Lapin, yrittävät suunnistaa kotia kohti vailla tienviittoja, huonoissa varusteissa vailla kunnollista ruokaa ja yösijaa. He eivät juuri valintojensa syistä puhu, mutta yhteinen taival yhdistää. Irenestä paljastuu lukijalle eniten, kun hän kertaa ajatuksissaan muistojaan. Kovin selvää kuvaa hänestäkään ei aina saa, sillä teos jättää mielestäni aika paljon aukkoja lukijan täydennettäväksi. Se ei kuitenkaan minua lukijana haitannut, sillä pysyin naisten raskaassa matkassa mukana hyvin.

 

Kun sain luettua teoksen loppuun, jäin pohtimaan erityisesti sen nimeä. Ei kertonut katuvansa. Sitä ilmausta teoksen loppupuolella käytettiin kuvaamaan Irenen suhtautumista valintoihinsa. Itselleni heräsi tuosta ilmauksesta sellainen ajatus, että onnellisin lienee se, joka ei koe katuvansa mitään, vaan pystyy olemaan sinut tekemiensä valintojen kanssa, myös niiden valintojen, jotka myöhemmin osoittautuivat huonoiksi. Jokainen toimii aina kulloisenkin tiedon valossa, joten on kuluttavaa jälkiviisaana katua ja ajatella, että olisi pitänyt tehdä toisin. Irene löysi itselleen rauhan, vaikka sodan jälkeisissä olosuhteissa se ei muun yhteiskunnan suhtautumisen alla varmasti ollut helppoa.