torstai 1. heinäkuuta 2021

Heti vapaa & Sopivassa suhteessa

Kuuntelin tammikuussa Amanda Vaaran kirjoittaman Majatalo Villa Venla -sarjan kaksi ensimmäistä osaa äänikirjoina. Keväällä otin käyttööni kokeilujakson ElisaKirjasta ja kuuntelin sieltä sarjan osat 3 ja 4. Bloggaaminen niistä on koko ajan siirtynyt enkä kirjoista enää ihan hirveästi muista, mutta ihan viihdyttävää kuunneltavaa ne olivat. Molemmat osat on äänikirjaksi lukenut Mervi Takatalo.

Sarjan kolmas osa Heti vapaa (2019) alkaa tilanteesta, jossa Venla saa tietää olevansa raskaana Jörnille, jonka on hän heittänyt elämästään lopullisesti ulos kyllästyttyään miehen jatkuviin valheisiin. Päättäväisesti Venla ryhtyy luotsaamaan elämäänsä tyynemmille vesille ja majatalotoiminnan lisäksi hän aloittaa jälleen työt kiinteistönvälittäjänä. Niissä tehtävissä hän tapaakin kiinnostavan miehen, mutta samaan aikaan myös ex-mies Henri ehdottaa Venlalle yllättävää ratkaisua tilanteeseen. Ehkä enemmän kuin mieskuviot, Venlan elämää kaihertaa enemmän välirikko naapurissa asuvan Ilona-ystävän kanssa.

Neljäs osa Sopivassa suhteessa (2020) tuo tullessaan suuria elämänmuutoksia. Venlan äiti menehtyy yllättäen rutiinitoimenpiteessä ja äidin elämästä paljastuu Venlalle aivan uusia puolia. Äidin mittavien säästöjen turvin Venla pystyy jatkamaan majatalon pitoa, mutta suurempiakin yllätyksiä kuin perintö on luvassa. Muutoksen tuulet puhaltavat myös naapurustossa, kun lähinaapurit vaihtuvat. Myös parisuhderintamalla tuntuu olevan turbulenssia.

Molemmat kirjat olivat tosiaan ihan viihdyttävää kuunneltavaa, mutta sävyltään ne ovat silti sarjan kahta aiempaa osaa huomattavasti vakavampia. Minun oli kuitenkin lukijana vaikea myötäelää Venlan elämän käänteissä. En koe, että se välttämättä johtuisi siitä, että kuuntelin kirjat äänikirjana, vaan pikemminkin kerronta itsessään jätti hieman kylmäksi. Huomasin, että sarjalle on tulossa jatkoa, mutta tuskin tulen sitä lukemaan tai kuuntelemaan, sillä jotenkin koen sarjan vetävyyden hiipuneen liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.