maanantai 4. heinäkuuta 2022

Blogihiljaisuus päättyy

Elämä harvoin menee suunnitellusti. Siitä sain ison muistutuksen toukokuun lopussa, kun äitini menehtyi äkillisesti. Hän sairasteli kevään mittaan, mutta meistä kukaan ei ymmärtänyt, että hän oli todella niin huonossa kunnossa. Olin monille sanonut, että järjen tasolla tässä alkaa varautua siihen, että mitä tahansa voi tulla koska tahansa. Kuoleman kaltaista lopullisuutta en osannut kuitenkaan kuvitellakaan. Kun isäni soitti minulle ja kertoi saaneensa terveyskeskuksesta tiedon, että äitin viimeiset hetket ovat käsillä, jouduin kysymään häneltä kuoleeko äiti oikeasti. Lähdin äidin luo niin nopeasti kuin töistä pääsin, mutta en ehtinyt ajoissa. Tilanne oli ollut äkillinen myös hoitohenkilökunnan näkökulmasta, sillä äiti oli ollut vielä hetkeä aiemmin pirteä ja hyväntuulinen. Vaan kun ihmisen sydän tulee tiensä päähän, ei voi enää mitään.

Surutyö, hautajaisjärjestelyt ja muut käytännön asioiden järjestelyt ovat vieneet töiden ohella energiani niin tehokkaasti, että siitä seurasi myös suunnittelematon blogitauko. Nyt kun hautajaiset ovat takanapäin, suru on ottanut pienen askeleen eteenpäin. Äitiä on tietenkin ihan hirveä ikävä, sillä kaikista ristiriidoistamme huolimatta olimme toisillemme rakkaat. Ikävästä huolimatta suurin shokki on väistynyt ja pystyn taas keskittyä johonkin muuhunkin, kuten blogiin ja vähitellen lukemiseenkin. Elämä jatkuu surusta huolimatta.

Muistellessani äitiä olen miettinyt suurella kiitollisuudella sitä, miten hän istutti minuun rakkauden kirjoja ja tarinoita kohtaan, vaikka ei itse ollutkaan mikään lukutoukka. Hän vei meitä kirjastoon ja luki meille tosi paljon, kun olimme pieniä. Kuuluimme erinäisiin kirjakerhoihin ja lukemista oli aina saatavilla. Se on ollut iso tekijä lukuharrastukseni kehittymisessä, ja uskon sen välillisesti ohjanneen myös ammatinvalintaani: kirjasto tuli jo lapsena tutuksi ja lukuharrastuksen myötä TET-jakso kirjastossa tuntui luontevalta vaihtoehdolta. Sen myötä oivalsin vähitellen, että haluan kirjastoon töihin. Aika huikean isosta asiasta on siis kyse.

Kirjallisuus ei myöhemmin ollut varsinaisesti meitä yhdistävä tekijä, mutta äiti oli silti aina todella ylpeä blogistani, vaikka hän ei itse sitä lukenutkaan. Hän oli kiinnostunut bloginpidostani ja suhtautui siihen kannustavasti. Aina joskus löytyi myös kirja, jonka molemmat luimme, tai välillä äiti pyysi minua etsimään itselleen jonkin kirjan kirjastosta. Hän luotti siihen, että tiedän mikä häntä voisi kiinnostaa, olinhan hänen paljon lukenut tyttärensä.

Nyt tiedätte missä olen ollut ja miksi.

8 kommenttia:

  1. Otan osaa. Oma äitinikin kuoli aivan yllättäen, ja kävin nuo asiat läpi, vaikka on se kuitenkin mielessä useastikin. Hienoa, että sinulla on hyviä muistoja ja lukeminen oli teille tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suruprosessi on niin kokonaisvaltainen, tulee helpompia päiviä ja välillä heti aamusta asti on vaikea olla. Hyvät muistot kantavat.

      Poista
  2. Voi miten surullinen uutinen. Läheisen äkillinen kuolema on iso shokki - ja että menettää äitinsä noinkin nuorena. Lämmin osanottoni suruusi Jonna ❤ Ihanaa, että äitisi ohjasi sinua kirjojen pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mielestäni äitini toiminta lukemisen ja kirjojen suhteen on erinomainen esimerkki siitä, että kun lapselle tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia, jokin niistä voi olla sellainen, joka vaikuttaa isosti koko elämään.

      Poista
  3. Otan osaa. Oma äitini on 74 ja me siskot (minä 35, siskot 54 ja 48) huolestumme tänä kesänä ensimmäistä kertaa tosissaan äidin kunnosta. Siihen ei vaan koskaan osaa varautua, vaikka isäni kuoli yllättäen, kun olin 14.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä ovat tosiaan niitä asioita, joihin ei tahdo osata varautua, ja joita on vaikea käsittää todeksi.

      Poista
  4. Lämmin osanottoni menetykseesi. Ihania muistoja sinulla onneksi on, ja niistä ristiriidoistakin voi varmasti saada rakennuspalikoita tulevaan surutyöhön ja kaipaukseen. Elämää ei tosiaan lopulta voi suunnitella juuri lainkaan. Voimia nyt ja jatkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juuri niinhän se on, että muistot kantavat. Äidinrakkaus on niin voimakas asia, että sen muisto jää varmasti kannattelemaan koko loppuelämäksi.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.