Bazar 2024
kansi: Tiia Javanainen
Luin jo uuden vuoden päivänä lähes kokonaan ensimmäisen kirjani vuodelle 2025. En ollut aiemmin lukenut Hanna Vellingin kirjoja, mutta Pikkupakkasia ruukkikylässä sopi mainiosti leppoisan vapaapäivän lukemistoksi.
Ursula on saanut tarpeekseen työstään suuressa kosmetiikkafirmassa, jossa työskentely ei ole enää tuottanut samaa iloa kuin ennen. Kehityskeskustelun päätyttyä katastrofimaisesti, päättää Ursula pakata kimpsunsa ja Nappi-koiransa ja suunnata sapattivapaan viettoon idylliseen ruukkikylään. Metsän siimeksessä vanhassa sepän mökissä olisi aikaa hengähtää ja keskittyä omaan hyvinvointiin, kun paksu lumivaippa kietoisi maailman syliinsä ja kaupungin kiireet jäisivät kauas taakse.
Arki ruukkikylässä autottomana ja katuvalojen tavoittamattomissa ei aina ole yhtä juhlaa, mutta vastoinkäymisistä huolimatta Ursula tuntee viihtyvänsä omintakeisten kyläläisten keskuudessa. Paikallinen bistro tarjoaa herkullisia elämyksiä ja seuraa aina silloin, kun mökki alkaa tuntua yksinäiseltä. Arka Nappi-koirakin viihtyy paremmin ruukkikylän rauhassa, vaikka kieltämättä niin koiraa kuin emäntääkin välillä yön pimeydessä kuuluvat äänet saattavat pelottaa.
Pidin ruukkikylän miljööstä paljon. Sepän mökki oli juuri sellainen idyllinen tupa, joka tuo minulle aina kotoisan olon. Ihan kuten Ursula, minäkin voisin haaveissani hyvinkin kuvitella viihtyväni sellaisessa talven yli, mutta todellisuudessa pimeät metsätaipaleet saisivat kyllä vilkkaan mielikuvituksen aika äkkiä liikkeelle.
Vaikka miljöö olikin mukava, en sanottavammin pitänyt monistakaan hahmoista. Jotenkin he olivat ehkä vähän liian pitkälle vietyjä stereotyyppejä. Ursulaakin hämmästelin: miten hän saattoi olla niin täysin valmistautumaton arkeen uudessa paikassa, että ei ollut miettinyt esimerkiksi kauppareissujen tekemistä yhtään etukäteen? Käytännönläheisenä ihmisenä arvostan monesti kirjahahmoissakin käytännönläheisyyttä ja ärsyynnyn sen puutteesta, joten ongelma voi hyvin olla yksin minun.
Tarinan kaari on mielestäni tässä kirjassa hyvä ja erityisesti pidin siitä, että loppuratkaisu ei ollut kliseinen, vaan pikemminkin ehkä hieman yllättävä. Kerrassaan virkistävää! Ehkä voisin joskus lukea Vellingiltä muutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.