HarperCollins Nordic, 2015
alkup. Here's Looking at You, 2013
suomentanut Anja Lindqvist
lukijana Pinja Flink
Mhairi McFarlanen teoksista on vuosien saatossa muodostunut minulle luottoviihdettä. Tykkään hänen hahmoistaan, huumoristaan ja kirjoitustyylistään, jotka yhdessä muodostavat mukaansatempaavia kertomuksia. Sanotaan kuitenkin, että poikkeus vahvistaa säännön, ja McFarlanen tuotannossa Sinusta kaikki alkoi on kai sitten se poikkeus.
Sinusta kaikki alkoi kertoo kolmekymppisestä Anna Alessista, joka tunnustautuu romantikoksi. Nettideittailun myötä hän kohtaa mitä erikoisempia kumppanikandidaatteja, mutta ei hän silti ole menettänyt uskoaan rakkauteen. Vaikka rakkausrintamalla on vastatuulta, työssään historioitsijana Anna menestyy ja työstään hän myös pitää. Hän elää mukavaa ja oikeastaan myös onnellista elämää, kunnes menneisyys muistuttaa itsestään James Fraserin muodossa.
Anna oli kouluikäisenä ylipainoinen ja muutenkin erilainen kuin muut, mikä johti siihen, että kiusaajat ottivat hänet hampaisiinsa. Kouluvuosien jälkeen Annan ulkonäkö on muuttunut ja hän on saanut uutta itsevarmuutta, mutta koulukiusaamisen jättämät haavat ja etenkin hänen ihastuksensa Jamesin tempaus koulun juhlissa seuraavat häntä edelleen, vaikka hän on tietoisesti halunnut unohtaa kaiken. Kun yhteistyöprojekti tuo Annan ja Jamesin saman työpöydän ääreen, on Annan pakko kohdata kipeät muistot. Anna joutuu myös pohtimaan, voiko kiusaaja todella muuttua toisenlaiseksi, kuten hänkin on muuttunut, ja ulkoisesti vieläpä niin paljon, että mies ei edes tunnista häntä.
En erityisesti pitänyt siitä, miten tässä kirjassa käsiteltiin ulkonäköasioita. Vaikka se oli pääsääntöisesti Annan itseensä kohdistamaa kritiikkiä, siitä tuli surullinen olo, ja koko kirjaan tuli jotenkin negatiivinen sävy. Tarina ylipäätään oli todella ulkonäkökeskeinen. Koko kiusaaja-kiusattu-trooppi ei myöskään ollut minulle mitenkään mieluinen, vaikka tarinassa oli kyllä myös hyvät hetkensä. Pisteitä annan kuitenkin nasevasta dialogista, joka toi tarinaan mainiota tilannekomiikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.