Vieras

Pulkkinen, Riikka: Vieras

299 s., Otava 2012

Kun kuulin, että Riikka Pulkkiselta ilmestyy uusi teos, en alunperin aikonut sitä lukea. Miksikö? Koska Totta ei oikeastaan ollut mielestäni niin kovin sykähdyttävä teos kuin millaisena moni muu sen koki. Annoin kuitenkin Pulkkiselle uuden mahdollisuuden ja luin hänen esikoisteoksensa Rajan elo-syyskuun vaihteessa. Onneksi, sillä pidin siitä aika paljonkin: siksipä päätin lukea myös tämän uutukaisen.

Vieras kertoo kolmekymppisestä Mariasta, jonka elämä kokee maahanmuuttajatyttö Yasminaan tutustumisen jälkeen suuria mullistuksia. Pastorina työskentelevä Maria jättää työnsä, kotinsa ja perheensä ja lähtee New Yorkiin ikään kuin etsimään juuriaan. New Yorkissa uskonkriisin kanssa painiva Maria tutustuu Mélanieen, joka auttaa häntä tuntemaan jälleen omat olemassaolonsa rajat.Vaikka Maria oppii elämään eri tavalla, ei hän voi unohtaa pientä Yasminaa ja tämän kohtaamaa pahuutta.

Tämän teoksen teemoja ovat vahvasti uskonnollisuus ja muukalaisuus sekä välittäminen. Pulkkinen tuo taiten esiin uskonnollisia näkökulmia asioihin, samalla nostaen esille sen mitä ihmiset usein unohtavat: lähimmäisenrakkauden. Pulkkinen ei pelkää maalailla tunteisiin vetoavia kuvia pienestä maahanmuuttajatytöstä ja hänen arkipäivästään, uskonkriisistä ja maailman pahuudesta. Hän kirjoittaa jälleen vahvasti ja kaikkia aisteja puhuttelevasti. Teoksessa on eräänlaista rytmiikkaa ja sykettä, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin.

Teoksen loppu on sangen yllättävä ja lohdullinenkin, vaikka en oikeasti ymmärtänyt ihan kaikkea mikä siihen johti Marian elämän osalta: en tajunnut hänen valintojensa pohjia kunnolla. Jotenkin loppu hurahti niin nopeasti, että minä en vain pysynyt perässä. Lukukokemus olisi ollut parempi, jos lopussa olisi selitetty asioita hieman enemmän auki, mutta toimii tämä ihan hyvin näinkin. Täytynee varmaan oikeasti ottaa Totta uudelleen käsittelyyn, josko pitäisin siitä enemmän ja oivaltaisin sen paremmin toisella lukukerralla.

♠♠♠♠

Ulkoasun muutoksia!

Nyt se on sitten tehty, blogin ulkoasun päivitys siis. Mä oon vähän tällainen, että suhtaudun nihkeästi muutoksiin, mutta täytyy sanoa, että tykkään tästä uudesta ulkoasusta. Kestää kyllä vähän aikaa ennen kuin totun tähän, on se sen verran iso muutos edelliseen. :D Alunperin olin ajatellut tehdä muutoksen vasta kun blogini yksivuotissynttärit kolkuttelevat ovella (vuoden lopussa), mutta syysloman kunniaksi ajattelin repäistä jo nyt! Mielestäni ainakin nyt tuo molemmilla puolilla olevan sivupalkin vaihtaminen yhdelle puolelle toimii aika kivasti. :)

Entä mitäpä te pidätte tästä? :)

Ja hauskaa syyslomaa kaikille niille, joilla sellainen on! Toivottavasti itse ehtisin nyt lomalla lukea enemmän kuin viime aikoina. Tällä hetkellä on kesken Riikka Pulkkisen uutukainen Vieras. Siitä saatte arvion, kun saan sen ensin luetuksi loppuun.

Näkymätön lapsi

Jansson, Tove: Näkymätön lapsi

145 s., WSOY 2010, 22. p.

suom. Laila Järvinen

alkup. Det osynliga barnet 1962

Taas muumiprojekti edistyy yhdellä teoksella. Alunperin olin ajatellut jättää tämän viimeiseksi luettavaksi, mutta koska pian alkavaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssia varten pitää tehdä ennakkotehtävä, tämä astui vuoroon. Tämä siis oli ennakkotehtävän kirjalistalla, joten päätin valita tämän. Osan tästä teoksesta olen jo lukenut vähän aikaa sitten, sillä sen novelleja löytyy myös Stora boken om Muminista.

Näkymätön lapsi sisältää 9 novellia, jotka ovat Kevätlaulu, Kamala tarina, Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Maailman viimeinen lohikäärme, Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus, Sedrik ja Kuusi. Jokaisessa tarinassa on oma opetuksensa ja sitä perinteistä muumifilosofiaa, vaikka kaikissa novelleissa muumeja ei esiinnykään. Osa tarinoista on tuttuja jo animaatioista, jotka kyllä ilmeisen uskollisesti seuraavat alkuperäistä kertomusta.

En rupea erikseen ruotimaan jokaista novellia, mutta joistakin heräsi sen verran voimakkaita mietteitä, että kirjoitan niistä pari sanaa. Hemuli joka rakasti hiljaisuutta laittoi minut hieman miettimään nykypäivän käsitystä siitä mikä on sopivaa ja mikä ei. Tarinassa eräs hemuli jää eläkkeelle ja haluaa nauttia hiljaisuudesta vanhassa puistossa, joka kuului ennen hänen tädilleen. Aikaisemmin hemuli työskenteli huvipuistossa lipuntarkastajana. Kun hemuli jää eläkkeelle puiston huuhtoudutta rankkasateeseen, lapset alkavat käydä juttelemassa hänelle. Lopuksi hemuli perustaa hiljaisen puiston, jonne vain lapset saavat tulla. Vanhan huvipuiston romut on viety sinne ja otettu uudelleen käyttöön. Se mitä jäin pohtimaan, on tämä: oikeasti ei pidettäisi lainkaan sopivana, että joku vanha mies kerää ympärilleen paljon lapsia ja aikuisilta on pääsy kielletty - siinä heräisi väkisinkin epäilyksiä hemulin moraalista. Tämä tarina todistaa, ettei kaikeasta tarvitse aina kuvitella pahinta, mutta kumminkin nykyään saa uutisista kuulla ja lukea kaikenlaista, siksi tämä pisti niin silmään.

Toinen mietteitä herättänyt tarina on Hattivattien salaisuus. Minä jäin siihen käsitykseen, että Muumipappa vain lähtee perheensä luota hattivattien veneen kyytiin. Se antaa Muumipapasta hieman erilaisen kuvan kuin piirrettyjen maalailema pehmeä mutta urhoollinen isähahmo. Muumipapalla on aina ollut seikkailu verissä, mutta nyt hän tuntuu olevan haihatteleva nuorimies, olkoonkin että hän palaa kotiin perheensä luo. Mielenkiintoinen puoli tässä hahmossa.

Nämä ovat ihan mielenkiintoisia ja toimivia muumitarinoita, mutta pidän silti enemmän yhden juonen omaavista muumikirjoista. En kuitenkaan ole pettynyt tähän teokseen missään nimessä. Ainut mikä vähän häiritsi oli se, että kuvitus ja teksti ei pelannut niin hyvin yhteen: kuvat olivat usein joko ennen tai jälkeen niihin liittyvää tekstipätkää. Muutenkaan kuvitus ei ollut yhtä yksityiskohtaista ja hauskannäköistä.

♠♠♠½

Kolmastoista kylä

Sardou, Romain: Kolmastoista kylä

366 s., Bazar 2010

suom. Anna-Maija Viitanen

alkup. Pardonnez nos offenses 2002

Tämä teos on odotellut hyllyssäni lukemistaan jo kauan, olen vain välillä uusinut lainaa. En halunnut sitä palauttaakaan, koska tiesin tahtovani ehdottomasti lukea tämän teoksen ja muuten olisin sen voinut unohtaa. Nyt oli kuitenkin Sardoun ja Kolmannentoista kylän vuoro!

Kolmastoista kylä sijoittuu ajallisesti 1200-luvun loppupuolelle miljöönään Etelä-Ranska. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Draguanin kylän piispa surmataan. Pian paikalle saapuu nuori pappismies, jonka surmattu piispa on valinnut unohtuneen, oman onnensa nojassa olleen kylän papiksi. Kylä löytyi pari vuotta aikaisemmin tapahtuneiden murhien jälkeen. Kolmastoista ja unohdettu kylä on ollut pitkään ilman kosketusta muihin ihmisiin ja kristinuskoon. Siksi nuorella Henno Guilla ei olekaan mikään helppo tehtävä edessään. Vähitellen alkaa selvitä, että kaikessa onkin kyse jostakin suuremmasta.

Teos on todella mielenkiintoinen, siitä ei pääse mihinkään. Minä jopa pidin siitä, mutta en siltikään ymmärtänyt kaikkea. Jotenkin juonessa oli sorruttu liian suureen nokkeluuteen ja luotu liian suuri tapahtumien verkko. Itse en vieläkään täysin tiedä kuka oli "hyvis" ja kuka "pahis". Juonikuvio on liian mutkikas, siinä on liian paljon asiaa. Vaikka tapahtumat etenevät rauhallisesti (vaikkei kumminkaan hitaasti), en silti saanut kaikesta ihan kiinni.

Kaiken kaikkiaan tämä on mainiosti suunniteltu ja kirjoitettu teos, mutta kaikki teoksen hienouden osaset eivät vain välity lukijalle. Se on kyllä sääli. Sardoulla on hyvä mielikuvitus ja hän on hienosti sekoittanut fiktiota ja pieniä faktanhippusia. Ei mikään kovin perinteinen jännäri.

♠♠♠

Tiitiäisen satupuu

Kunnas, Kirsi: Tiitiäisen satupuu

47 s., WSOY 1956, 14. p.

Tiitiäisen satupuu kuuluu varmasti lastenrunouden klassikoihin ja ehkäpä jopa uranuurtajiin. Se vaikuttikin todella lupaavalta, kun joka paikassa lastenrunoudesta puhuttaessa aina nousee esiin "Kunnaksen Tiitiäisen satupuu". Olen kuitenkin aika pettynyt nyt luettuani teoksen.

En oikein edes tiedä mitä odotin tältä Tiitiäisen satupuulta. Ehkä olin luonut siitä jonkun illuusion mielessäni, en tiedä. Muttajoo, jokin tökki ja pahasti. En pitänyt runoja kovin soljuvina, osassa varsinkin oli paljon toistoa. Se toimii tietysti lasten kohdalla, muistan itsekin pitäneeni lapsena moisesta, mutta ei nyt enää oikein iske. Tarinat olivat mielestäni aika "töks-töks". Kuvituskin on jotenkin aika tylsä, vanhanaikainen oikeastaan. Toisaalta se tuo teokseen originaalia tunnelmaa, mutta silti.

Mitäpä tätä nyt tämän enempää jahkaamaan, tämä ei vain iskenyt. Jotkut runot olivat ihan hauskoja ja hyviä, niissä oli ajatusta, mutta ei se kokonaisuutta pelasta. Parhaat runot olivat Tunteellinen siili ja Siilin kuutamo.

♠½

Aarresaari

Kunnas, Mauri: Aarresaari - kunnasmainen tulkinta Robert Louis Stevensonin klassikosta

38 s., Otava 2012

"Mä haluun lukee ton!" oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin kuvan Mauri Kunnaksen uudesta lastenkirjasta Aarresaari. Ja siellähän se tänään odotti minua kirjaston hyllyn päällä esille laitettuna. Olen oikeastaan aina tykännyt Mauri Kunnaksen kirjoista, niissä on hauska juoni ja iloinen ja värikäs kuvitus, joka miellyttää silmää. Itsekin kuuluin joskus Kunnaksen kirjakerhoon ja sieltä "sain" useammankin kirjan, joista olen kyllä lähes poikkeusketta pitänyt.

Aarresaari kertoo nuoresta Jimistä, joka saa äitinsä kanssa haltuunsa vanhan merirosvon aarrekartan. Ennen kuolemaansa vanha merirosvo varoittaa Jimiä yksijalkaisesta merimiehestä, johon ei ole luottamista. Jim äiteineen pyytää apua Tohtorilta ja Patruunalta, jotka hommaavat miehistön ja laivan: ja niin aarrejahti voi alkaa. Jim retkikuntineen kohtaa aarresaarella yllättäviä ja lapsen mielestä varmasti jännittäviäkin seikkailuita.

Mielestäni Aarresaaressa on hauskan kepeä juoni, jota tehostaa elävä kuvitus. Vakavatkaan asiat eivät tunnu liian vakavilta, sillä Kunnas pelaa sanoilla ja kuvilla hyvin yhteen. Ihan hauska luettava tämä oli, taattu iltasatusuosikki varmasti. Kuitenkin jäin hieman miettimään sitä, että eikö Kunnaksen nyt olisi jo aika kehitellä taas jokin ihan oma tarina. Kuitenkin häneltä on tuoreimpina teoksina ilmestynyt muiden teoksia mukailevia satuversioita: Seitsemän koiraveljestä, Robin Hood, Kalevala ja nyt tämä. Ovathan nämä mielenkiintoisia ja hauskasti pääsee tutustumaan klassikoihin, mutta ehkä Kunnas voisi taas näyttää kyntensä tarinankeksijänä.

♠♠♠♠