Levoton mieli

Antti Tuuri: Levoton mieli

Otavan äänikirja 2020

lukija: Jarkko Pajunen

Antti Tuuri on vuosien myötä vakiinnuttanut paikkansa suosikkikirjailijoitteni joukossa, vaikka ensikosketukseni hänen kirjoihinsa ei ollutkaan lainkaan häikäisevä. Olen alkanut pitää hänen rauhallisesta kerrontatavastaan ja ehkä hieman kuivasta huumoristaan. Tuuri taitaa myös tilannekomiikan juuri sellaisena, joka on omiaan viihdyttämään minua.

Pitkälti Lappajärvelle sijoittuva Levoton mieli kertoo surrealistitaiteilija Arvid Bromsista, joka oli todellinen originelli. Hän oli oikukas, viinaan menevä ja impulsiivinen persoona, jonka lähipiiriin kuuluminen ei varmasti ollut aina helppoa. Broms tuntuu olleen selitysten mestari päätellen siitä minkälainen kuva hänestä on jäänyt elämään. Mielestäni Tuuri onnistuu loihtimaan esiin mielenkiintoisen henkilökuvan taiteilijasta, jonka suuri yleisö tuntuu unohtaneen.

Toisinaan kirjaa kuunnellessa Broms uuvutti minut impulsiivisuudellaan, mutta samalla pidin hänen edesottamuksiaan mielenkiintoisina. Voin hyvin uskoa, että hän on aikanaan herättänyt huomiota. Kyseessä on toki kaunokirjallinen teos, mutta minulla on se käsitys, että Tuuri on perustanut niin henkilökuvauksen kuin merkittävimmät käänteetkin faktoihin.

Mielestäni tämä on jotenkin hieman erilaista Tuuria, mutta en oikein osaa sanoa miten. Ehkä peilaan asiaa enemmän hänen vanhempaan tuotantoonsa, kun taas tämä edustaa uudempaa. Pieni kerronnallinen toisteisuus sai minut välillä tarkistamaan olenko jotenkin onnistunut pyyhkäisemään äänikirjaa taaksepäin, mutta kaiken kaikkiaan viihdyin tämän kirjan parissa hyvin. Minulle mielekästä oli myös Lappajärven kuvaus, koska puolisoni on sieltä kotoisin. En itse tunne paikkakuntaa kovinkaan hyvin, mutta hänen puheissaan olen kuullut samoista kylistä ja paikoista, joista Tuuri kirjoittaa. Olin kyllä hieman kartalla miljööstä, mikä varmaankin lisäsi kirjan viehätystä.

Nämä pienet asiat

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

116 s., Tammi 2023

alkup. Small Thing Like These, 2021

suom. Kristiina Rikman

Törmäsin töissä varauksia käsiteltäessä tähän Claire Keeganin pikkuiseen kirjaan Nämä pienet asiat. Kirja sijoittuu Irlantiin vuoteen 1985 ja joulunalusaikaan. Hiilikauppias Bill Furlongin yrityksessä riittää kiirettä, sillä pikkukaupungin ylle asettunut kylmänkostea ilmanala lisää lämmityksen tarvetta. Paria päivää ennen joulua Furlong löytää luostarin hiilivarastosta nuoren naisen, joka on kylmissään ja nälkäinen. Vahvasti katolilainen yhteiskunta on tottunut hakemaan suojaa ja apua luostarista, ja sinne Furlong tytön toimittaakin.

Kohtaaminen tytön kanssa saa Furlongin mielessä liikkeelle monenlaisia ajatuksia. Hän itse varttui aviottomana lapsena. Se miten yhteiskunta suhtautuu "hairahtuneisiin naisiin" saa Furlongin yllättäen kyseenalaistamaan mielessään katolista kirkkoa. Hän pohtii onko luostari sittenkään tytölle paras paikka. Mielessä viivähtää ajatus omasta tytärkatraasta: mitä jos joku heistä hairahtuisi polulta?

Nämä pienet asiat on nopealukuinen kirja, mutta sen tunnelma jättää vahvan maun. Kurkistus katolilaisuuden värittämään maailmankatsomukseen on kiinnostava, samoin filosofiseksi kääntyvä pohdiskelu. Itselle heräsi mietteitä lähimmäisenrakkaudesta, hyväksynnästä ja jonkinlaisesta joulun hengestä, jossa kaikilla olisi hyvä tahto, lämpöä, ruokaa ja välittämistä. Tämän perusteella voisin ajatella tutustuvani myös Keeganin muuhun tuotantoon.

 

Aaveiden Vaasa

Tiina Hautala: Aaveiden Vaasa - Kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista

kuvitus: Suvi Kari

Haamu-kustannus 2023

arvostelukappale kustantajalta

Olen lukenut lähes kaikki Haamun kustantamat eri kaupunkien aaveista kertovat kirjat. Ne ovat mielestäni todella kiinnostavia ja avaavat uusia näkökulmia tuttuihin paikkoihin, kun outoja ilmiöitä avataan historian kautta. Kummitteluun ja henkimaailman asioihin tietysti uskoo ken tahtoo, itse olen taipuvainen uskomaan, mutta voi näitä lukea ihan kiinnostuksesta historiaan. Tämä teos on jatkoa Hautalan aiemmalle Vaasa-kirjalle Aaveiden kaupunki: kummitustarinoita Vaasasta, joka oli muuten ensikosketukseni Haamu-kustannukseen.

Aaveiden Vaasa sai asiaankuuluvat kuvauspuitteet, sillä olimme juuri joulukuun alussa yhden yön reissulla Vaasassa ja kävimme kiertämässä Vanhan Vaasan kirkonraunioilla. Sattumalta ensimmäisen tarinan päätähti madame Bladh lepää kyseisen rauniokirkon alla, mitä en tiennyt kuvanottohetkellä.

Hautala tekee perusteellista työtä kuvatessaan Vaasan historiaa. Erityisesti kaupungin historiaa värittänyt aktiivinen kulttuurielämä nousee isosti esiin, mutta myös hovioikeuden vaiheet, kirkolliselämä, palokuntatoiminta ja hallinto näkyvät kokonaisuudessa. Itseäni kiehtoivat kohteina erityisesti Alkulan tila, hovioikeus, Kultsa ja Vähänkyrön kirkonmäki. Näiden lisäksi esitellään kuusi muuta aavemaista kohdetta.

Aaveiden Vaasa on mielestäni taattua Hautalan laatua. Taustatyö on tehty hyvin, teksti on selkeää ja kerronta mielenkiintoista.

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 5

 

Olen huomannut, että suhtautumisen jouluun ja joulun odotukseen vaihtelee eri vuosina. Joinakin vuosina odotan joulua juhlana kovasti, toisinaan taas hengähdystauko töistä ja sohvannurkassa vietetyt leffa- ja lukuhetket ovat enemmän mielessä. Joka vuosi jouluihini liittyy muutama peruselementti, jotka ovat läsnä joko jo joulunalusaikana tai juuri pyhien aikaan.

Jouluun kuuluu aina joulupukin cookiet. Leivon niitä joka vuosi vähintään kerran ja yleensä useamman. Ne ovat maailman parhaita suklaahippukeksejä, rapeita reunoilta ja pehmeitä keskeltä. Niitä voisi syödä vaikka kuinka monta kerralla. Ohje löytyy Emma Iivanaisen leivontakirjasta Emman makea joulu, jonka lainaan aina jo hyvissä ajoin ennen joulua ja uusin tarvittaessa. Siinä on paljon muitakin hyviä ohjeita, mutta cookiet ovat parhaita!

Kausivalot ilmestyvät ikkunoihini aina jo hyvissä ajoin. Kaipaan niiden pehmeää valoa pimeään vuodenaikaan. Kausivalojen loisteessa on myös joulun aikaan suosikkilukupaikkani. Jouluna minulla herää aina jonkinlainen nostalgiantunne, johon liittyy vahva halu lukea jokin hyvä nuortenkirja. Ehkä kyse on kaipuusta etenkin teinivuosieni jouluihin, jolloin niin ikään kausivalojen loisteessa luin joko kirjaston kirjoja tai paketista löytynyttä lahjakirjaa. En vielä tiedä mikä olisi tämän vuoden joulukirja, mutta maaginen realismi on usein Se Juttu joulukirjassa.

Joulun aikaan tulee katsottua myös paljon joululeffoja, ja niiden suhteen mielestäni on vanhassa vara parempi. Yksin kotona 1 ja 2 ovat tietenkin aivan omaa luokkaansa. Piirretyistä suosikkini on Joulupukki ja noitarumpu, kuten varmaan monella muullakin. Vuosi vuodelta olen alkanut pitää yhä enemmän myös The Holidaysta, josta kyllä pidin jo alkujaankin. Iän myötä sekin leffa on kolahtanut eri tavalla. En katso samoja leffoja joka vuosi, vaan pitää vaihdella, että ei vahingossakaan kyllästy.

Nämä kolme peruselementtiä toistuvat vuodesta toiseen. Yksi olennaisimmista oivalluksistani joulustressin välttämiseksi on ollut ymmärtää, että minun ei tarvitse tehdä joka vuosi myöskään kaikkia niitä asioita joista pidän. Kauneimpiin joululauluihin ei tarvitse ehtiä joka vuosi eikä jokaista lempiherkkua tarvitse olla yhtä aikaa tarjolla. Joka vuosi niin itse juhla kuin sitä edeltävä aikakin muodostuvat oman näköisekseen, ja niin saa ollakin. Loppujen lopuksi tunnelma ja levollinen mieli ovat ne tärkeimmät. Toivotankin teille kaikille mukavaa, rentouttavaa ja juuri teille sopivan näköistä joulua!

Kirjabloggaajien perinteiselle joulukalenterille visuaalisen yhteisilmeen loihti Yöpöydän kirjojen Niina, jonka blogissa myös aukesi ensimmäinen luukku. Sieltä löytyy myös tarkempi listaus osallistujista. Eilinen luukku avattiin Hemulin kirjahyllyssä ja huomenna kannattaa suunnata Kirjakasta-blogiin.

Esther Wildingin seitsemän salaisuutta

Holly Ringland: Esther Wildingin seitsemän salaisuutta

Minervan äänikirja 2023

alkup. The Seven Skins of Esther Wilding, 2022

suomentanut Kaisa Haatanen

lukijana Rosanna Kemppi

Kuuntelin aiemmin tänä vuonna Holly Ringlandin taianomaisen esikoisteoksen Alice Hartin kadonneet kukat, joka lumosi miljööllään ja kävi sydämeen tarinallaan. Sellaisen kirjakokemuksen jälkeen tietysti myös Esther Wildingin seitsemän salaisuutta lähti kuunteluun. Pidin tästäkin, mutta en ihan niin kovasti kuin edellisestä.

Esther on hieman hukassa monellakin tapaa. Opinnot jäivät jo aikoja sitten kesken eikä elämälle tunnu oikein löytyvän suuntaa. Lisäksi häntä painaa huono omatunto ja suuri suru, sillä hänen sisarensa Aura katosi vuosi sitten mereen eikä hänen kohtalostaan saatu varmuutta. Ennen katoamistaan Aura olisi halunnut puhua Estherin kanssa jostakin, mutta Esther ei mennyt paikalle. Vanhempiensa pyynnöstä hän lopulta päättää seurata Auran jalanjälkiä Tanskaan ja Färsaarille selvittääkseen mitä sisarelle siellä oikein tapahtui viimeisinä vuosinaan, sillä tuon matkan aikana jokin muuttui lopullisesti.

Mielenkiintoisinta antia tässä kirjassa oli juonen punoutuminen meriaiheisten kansantarujen ympärille. Kansantarujen hyljenaiset, meren väki ja kohtaamiset ihmisten kanssa olivat minulle uudenlaisia tarinoita, vaikka käsittääkseni kyseessä on siis aivan oikeat kansantarinat. Seitsemän eri tarinaa liittyvät Auran seitsemään eri tatuointiin, jotka kaikki kertoivat tarinaa hänen elämänsä merkittävistä käänteistä. Kirjassa onkin hyvin pitkälti kyse nimen omaan Aurasta, ja siksi hieman hämmästyttääkin, että kirjan nimihahmo on silti hänen sisarensa Esther. On hänkin tärkeä hahmo ja tavallaan hän luo nahkansa tässä tarinassa, mutta mielestäni kyse voisi olla pikemminkin Aura Wildingin seitsemästä salaisuudesta (tai seitsemästä ihosta, kuten alkuteoksen nimi viittaa).

En tiedä, en ihan lumoutunut tästä tarinasta. Liikaa salaisuuksia, epäonnekkaita sattumia ja ehkä hieman epäuskottaviakin käänteitä. Miljöö oli kuitenkin hieno tässäkin ja kansantaru-yhteys myös. 

Lukupiirikirja: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

317 s., Otava 2020

Lukupiiri kokoontui marraskuun lopussa viimeistä kertaa ennen pitkää joulutaukoa, sillä tapaamme seuraavan kerran vasta tammikuun puolivälissä. Keskustelimme tällä kokoontumisella Laura Lähteenmäen kirjasta Sitten alkoi sade. Kävi ilmi, että Lähteenmäki on valtaosalle täysin tuntematon kirjailija, joten oli kiva nostaa esille uusi nimi.

Sitten alkoi sade etenee kaksikertojaisesti. Vuorotellen ääneen pääsee psykologi Paula, joka työssään kuuntelee monenlaiset huolet ja murheet, ja nuori Ojó, joka on kulkenut pitkän ja epätoivoisen matkan pakoon kotimaansa levottomuuksia Espanjaan saakka. Espanjassakaan ei ole turvallista, sillä hänestä ei ole vielä hyödytty tarpeeksi.

Paulan omassakin elämässä riittää kipupisteitä ja selvitettäviä ihmissuhdesolmuja. Hänen miehensä on kuollut ja ainoaan hyvään ystävään välit ovat katkenneet jo vuosia sitten. Äiti-tytär-suhde on täynnä latautunutta energiaa sanomattomista sanoista ja pinnan alla kytevistä erimielisyyksistä. Lukupiiriläiset pitivät kiinnostavana sitä, miten Lähteenmäki nostaa Paulan kautta esille sen, että avioero ei ole vain pariskunnan asia, vaan vaikuttaa kaikkiin ympärillä. Paula suree tyttärensä eroa ja kaipaa läheiseksi tullutta entistä vävyään.

Ojón tarinaan minun oli itseni aika vaikea päästä kiinni. Kumpikin tarina on sinänsä yhtä vahva, mutta Ojó jää etäisemmäksi varmasti siksi, että hänen tarinansa raottuu vain vähän ja moni asia jää tulkinnan varaan. Oli vaikea nähdä mikä hänen sidoksensa on Paulaan, koska selvästi jokin linkki tulisi löytymään, ja kuka hänen espanjalainen hyväntekijänsä oikein on. Moni piiriläinen koki asian samoin

Sitten alkoi sade on sujuvalukuinen kirja, jossa tosin Paulan osuudet veivät minut paremmin mennessään. Olen Lähteenmäen tuotantoa jonkin verran lukenut (Rinkkadonna, Korkea aika, Iskelmiä ja Yksi kevät) ja tällä hetkellä kiinnostaisi kyllä tutustua vielä ainakin hänen uusimpaan aikuisten romaaniinsa Sukella silmät auki. Sen oli itse asiassa tarkoitus olla lukupiirikirjamme, mutta siitä ei ollutkaan vielä Celia-äänikirjaa tarjolla sitä tarvitsevalle, joten vaihdoin lennosta.