Vienan punainen kuu

Hietamies, Laila: Vienan punainen kuu

399 s., Otava 1992

Laila Hietamies (tai Hirvisaari) on kuulunut suosikkikirjailijoihini siitä lähtien, kun luin hänen esikoisteoksensa Lehmusten kaupunki. Siitä alkaa nyt olla puolitoista vuotta ja siinä ajassa olen lukenut lähes koko hänen tuotantonsa, vain kaksi sarjaa ja pari yksittäisteosta on enää lukematta. Vaikka olen lukenut paljon hänen kirjojaan, joka sarjassa on oma jujunsa ja uusi aiheensa. Niin tässäkin teoksessa on erilainen aihe kuin muissa lukemissani teoksissa.

Vienan punainen kuu kertoo Vienan asemasta ja sen asukkaisen kohtaloista suuren murroksen melkeessä: Suomi itsenäistyy, mutta ajautuu sisällissotaan. Sekä Venäjän bolsevikit että Suomen valkoiset haluavat vapauttaa Vienan ja liittää sen osaksi omaa maataan. Mutta kukaan ei kysy vienalaisilta mitä he haluavat. Teoksen päähenkilö on Aniviisu, ristimänimeltään Anna-Liisa, nuoreksi naiseksi varttuva orpotyttö. Suurten historiallisten mullistusten lisäksi tarina kuvaa Anna-Liisan henkilökohtaisia ratkaisuja, joita tyttö tekee sydämellään.

Vienan punaista kuuta aloitellessani olin vähän ihmeissäni, sillä siinä ei ollut sellaista samantyyppistä mukaansatempaavaa aloitusta kuin Hietamiehen muissa teoksissa. Vaikka teos kiinnosti, se oli jotenkin rauhallisempi ja hitaammin etenevä kuin muut teokset. Jotenkin odotin koko ajan, että koska tässä nyt päästään itse asiaan. Vaikka aika juoksi nopeasti Aniviisun lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle, olisi tarinaa voinut mielestäni tiivistää. Teos olisi ehkä ollut parempi, jos olisi keskitytty nimenomaan Vienan alueen suureen murrokseen ja kehitelty tarinaa sen ympärille. Kuitenkin tarinan edetessä loppua kohti ymmärsin miksi tällainen ratkaisu on tehty, sillä pitemmän ajanjakson mukaanmahduttaminen auttaa ymmärtämään päähenkilöiden valintoja.

Vienan punainen kuu kuvaa hyvin sellaisia ihmisiä, joita ei aja vallan- tai kostonhalu vaan puhdas lähimmäisenrakkaus. He eivät tahdo valita puolta, mutta voiko kukaan pysyä täysin puolueettomana Vienassa vallitsevassa tilanteessa, kun kumpikaan puoli ei hyväksy puolueettomuutta. Hietamies osoittaa, että liiallinen kiihkomielisyys ja omistautuminen asialleen tekee ihmisistä susia toisilleen. Eikä silloin erotella kuka on syytön ja kuka syyllinen. Kuvaus on aitoa ja koskettavaa, jännittävääkin: kuinka tässä vielä käy?

Mielestäni Vienan punainen kuu ei ole kokonaisuutena täysin samanveroinen kuin Hietamiehen muut teokset, joihin en voi olla sitä peilaamatta. Teoksen loppu on huikea, samoin tekijän jälkisanat ovat tärkeät: ne antavat tarinalle aivan uuden ulottuvuuden. Siinä tekijä kertoo, mistä tämä teos sai alkunsa. Luonnonkuvaus on tässä teoksessa aivan omaa luokkaansa, siihen Hietamies ei ole yltänyt (tai panostanut) muissa teoksissaan läheskään samoissa määrin. Lukija pystyy näkemään silmiensä edessä Vienan kauneuden.

♠♠♠½

Stora boken om Mumin

Jansson, Tove: Stora boken om Mumin

205 s., Alfabet 2008

Nu jag försöker att skriva på svenska. Förlåt mig, här kan vara några skrivfel och ordföljdfel, men hoppas att ni klarar med det. :) Jag har köpt den här boken i maj 2010 när jag var i Stockholm. Vi hade studieresa där, men vi fick göra vad som helst. Jag gick till bokhandeln och köpte den här boken. Jag har inte läst det tidigare, men nu jag måste läsa någon bok till bibliotekssvenska -kurset, så jag valde det.

Stora boken om Mumin består av många olika Muminböcker. Här är en kapitel av Trollkarlens hatt, Kometen kommer och Trollvinter, en tecknad serie Mumin och den gyllene svans och så vidare. Här är också några mumins recepter: pannkakor, Lilla Mys pepparkakor och Snusmumrikens utfärdssoppa. Och många korta visor, karta över Mumindalen, Mumindalen från A till Ö och mycket mer. I sin helhet här är några korta berättelser, till exempel "Hur gick det sen?" och "Vem ska trösta knyttet?".

Jag tycker att det är lätt att förstå vad Jansson har skrivit. Man behöver inte att ha så väldig bra språkkunskaper på svenska, eftersom det är en barnsbok. Stora och vackra bilder, som Jansson har själv tecknad, hjälper att följa berättelser. Jag tycker att bilder är en av de bästa sidor om den här boken.

Boken är intressant eftersom det är så mångsidig. Man ledas inte när man läser den här boken. Både korta och långa historier gör det trivsam att läsa, och man kan välja om man vill läsa kort eller lång historia: det spelar ingen roll, eftersom här är inte homogen intrig. Jag tycker att det var kul att läsa Muminböcker i sin original version. Och om någon är inte så bra att prata svenska, kanske den här boken kan hjälpa med det och utveckla språkkunskaper.

♠♠♠♠

Aika mennyt palaa

Timonen, Karoliina: Aika mennyt palaa

279 s., Tammi 2012

Sain toissapäivänä luettua loppuun Karoliina Timosen esikoisromaanin Aika mennyt palaa. Yleensä syöksyn aika nopeasti bloggaamaan lukukokemukseni herättämiä ajatuksia ihan tuoreeltaan, mutta nyt annoin mietteideni hieman levätä. Timosen teos on niin erilainen kuin monet muut lukemani kirjat (itse asiassa en ole tainnut lukea mitään samanaiheista aikaisemmin), joten halusin sulatella lukemaani kaikeassa rauhassa.

 Aluksi suhtauduin hieman nihkeästi tähän teokseen. Uskoisin sen johtuvan nimenomaan siitä, että en uskonut pitäväni tämänaiheista kirjallisuudesta. Sitten kuitenkin päätin antaa tälle mahdollisuuden, onneksi. Sanotaan nyt vaikka näin, että tässäpä on teos, jonka oikeasti tiedän varmuudella haluavani kirjahyllyyni.

Aika mennyt palaa kertoo suomalaisesta Klarissasta, joka on nähnyt lapsesta saakka samaa unta aina sillointällöin. Kun Klarissa perheineen lähtee vuodeksi Bostoniin miehen työn perässä, hän näkee saman unen uudelleen. Hän alkaa nähdä unensa nuoren naisen elämästä kertovia unia sarjamuotoisesti. Unien nainen, Corinne, kokee elämässään paljon ja hänen osuutensa teoksesta on todella mielenkiintoinen: Corinne pakenee juutalaisvainoja Amerikkaan ja yrittää jatkaa eteenpäin. Unet alkavat muuttua niin todentuntuiseksi, että ne alkavat lähes hallita Klarissan omaa elämää. Mikä on näiden unien tarkoitus?

Teos on jaettu lukuihin, jotka kertovat vuorotellen Klarissan ja Corinnen elämistä. Itse olin jo heti alussa selkeästi sitä mieltä, että Klarissan tarina on tylsähkö. Siis minun mielestäni se oli hieman ehkä liiankin täydellistä, elämä rullaa eteenpäin ja puhutaan lähinnä vain arkipäiväisistä asioista.. Kerronta ei sytyttänyt lukuintoa ainakaan minun kohdallani. Mutta Corinnen tarina oli jotakin muuta. Hänen mysteerinsä innosti lukemaan eteenpäin ja eteenpäin, ratkomaan pala palata hänen arvoitustaan ja kohtaloaan: millaiseksi hänen elämänsä muodostui ja mikä on yhteys juuri Klarissaan. Corinnesta kertovat osuudet ovat mukaansatempaavia ja mielenkiintoisia. Loppua kohden Klarissan ja Corinnen tarinoiden kohtaaminen luo Klarissastakin kertovista osuuksista mukaansatempaavia. Se olisi vain saanut mielestäni tapahtua hieman aikaisemmin.

Minua häiritsi tai ehkä voisin jopa sanoa ärsytti tässä teoksessa nimet. Miksi päähenkilön ja hänen perheenjäsentensä nimien pitää olla niin erikoisia? Toki ne tarttuvat mieleen hyvin, mutta olen aina itse jotenkin kavahtanut sellaista ja pitänyt sitä jopa tekotaiteellisena. Tuntuu jotenkin kamalalta arvostella toisen tekemiä nimivalintoja näin, mutta kumminkin. Ehkä se ei olisi ärsyttänyt niin paljon, jos edes osa nimistä olisi ollut tavallisempia. Pienestä se ihmisen mieli ärsyyntyykin. Mutta lukiessa tuo seikka unohtui aika nopeasti, joten painettakoon se nyt sitten villaisella.

Tämä kappale sisältää nyt sitten pienen juonipaljastuksen, jokainen lukekoon omalla vastuullaan. Toki aika moni onkin tästä jo blogannut (yhtäkään arviota en tosin ole lukenut), joten ehkä tämä nyt ei häiritse ketään. Eli siis pidin tarinaa hyvinkin uskottavana, sillä unet ovat sellainen aihe, josta kukaan ei loppujen lopuksi voi sanoa mitään varmaa. Iltaisin kirjan suljettuani ja valot sammutettuani jäin jopa hetkeksi odottamaan, että tapahtuuko nyt jotakin mystistä. Minua ehkä jopa hieman pelotti ajatus jostakin yliluonnollisesta kokemuksesta. Mutta sitten (nyt juonipaljastus!) lopuksi selvisi, että myös Klarissan tytär näkee samankaltaisia asioita entisestä elämästään: ja että he itse asiassa ovat Corinnen perheen jälleensyntyneitä jäseniä. Siinä vaiheessa meni mielestäni hieman yli ja uskottavuus katosi jonnekkin.

Kaiken kaikkiaan tämä on todella mielenkiintoinen ja hyvin kehitelty tarina, joka kyllä kannatti lukea. Oikein hieno suoritus esikoiskirjailijalta. Toivon Timosen jatkavan kirjailijuuttaan edelleen.

♠♠♠♠

Tsemppaava blogiystävä

 

Sain Katrilta tämän mieltä lämmittävän nimityksen tai tittelin, miksikä kukin sitä nyt sitten haluaa sanoa. Kiitos paljon, tämä oli ilahduttava ylläri. :)

Ajattelen, että tsemppaavia blogiystäviä ovat sellaiset ihmiset, jotka kommentoivat blogiini kohtalaisen usein. Se oikeasti kannustaa (tai tsemppaa) kirjoittamaan kun tietää, että edes jotakuta kiinnostaa mitä olen kirjoitellut. Siksi laitankin tämän eteenpäin itseoikeutetusti niille, jotka kommenteillaan ovat kannustaneet kirjoittamaan. Ihan ensimmäiseksi annan tämän Elinalle, sillä ilman häntä en olisi varmaan koskaan edes perustanut blogia. Elinalla ei enää ole omaa blogia, mutta eipä se taida tässä haitata. :) Tämä kuuluu myös Katrille, Unnille, Elma Ilonalle ja Aletheialle. Lisäksi vielä Sannalle, joka taannoin kannusti minua "I <3 your blog" -tunnustuksella. 

Onhan tietä muitakin ja jokainen kommentti on yhtä ilahduttava. Ajattelen tätä asiaa nyt kuitenkin pitemmällä tähtäimellä, joten ymmärtänette varmasti.

Muutama sananen

Ajattelin kirjoitella muutaman sanasen syksyn kuvioistani ja suunnitelmistani. Lukeminen on nyt ollut vähän hidasta, ei oikein ole koulupäivien jälkeen jaksanut tarttua kirjoihin tai jos olisi jaksanut, tekemistä on ollut yllinkyllin. Kyllä tämä tästä taas, jahka nyt vain pääsee taas rytmiin kiinni. Tällä hetkellä on kesken Karoliina Timosen Aika mennyt palaa, jota luen suurella mielenkiinnolla. Harmi vain, että iltaisin olen ollut niin väsynyt, etten ole vielä päässyt ihan hirveän pitkälle.

Syksyn kuvioitani värittää vahvasti koulu ja erilaiset kirjallisuuteen liittyvät jutut. Aloitin opsikelukaupunkini kansalaisopiston järjestämässä kirjallisuuspiirissä kulkemisen tämän kuun alussa, ja odotan seuraavaa kertaa jo innolla. Piiri kokoontuu neljän viikon välein ja olen nuorin osanottaja, mutta mitäpä tuo haittaisi. Kirjallisuuspiirissä saan ainakin keskustella kirjoista, jippii! Tykkään keskustella ja vaihtaa mielipiteitä kirjallisuudesta, ja siksi olenkin kovin iloinen, kun tänne blogiin on alkanut sataa enemmän kommentteja. Kiitos niistä, tuntuu aina mukavalta saada jonkinlaisia reaktioita aikaan: edes vastausreaktion. :D

Koska olen kirjastoalan opiskelija, kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että koulussakin olen tekemisissä kirjallisuuden kanssa. Lokakuussa aloitan lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssin, joten uskoisin, että luvassa on kyseiseen aiheeseen liittyviä arvioita. Siksi olenkin ruvennut jo ottamaan pientä varaslähtöä ja suunnittelemaan mitä lasten- ja nuortenkirjoja voisin lainata. Muuten en kirjallisuutta nyt syksyn aikana opiskele, vaikka mielenkiintoa olisikin.

Blogini yksivuotissynttärit lähestyvät kovaa kyytiä: tosin suuri hetki on vasta joulukuun lopussa. Olen kuitenkin jo ajatellut, että järjestän tuolloin ensimmäisen arvontani. Palkinnotkin olen ehtinyt suunnittelemaan, mutta en ole niitä vielä hankkinut: onhan tässä aikaa. Ilmoitan asiasta tarkemmin sitten kun on sen aika. Olen myös ajatellut tehdä blogiini jonkinlaista ulkoasunmuutosta, lähinnä varmasti värimaailmaa tulen muuttamaan. Saas nähdä mihin päädyn. :)

Ilokseni olen saanut huomata, että lukijoita tulee koko ajan lisää. Tervetuloa vaan kaikille uusille lukijoille! :) Sehän on tämän homman suola, että tietää ihmisten lukevan omia kirjoituksia ja myös ottavan niihin kantaa. 

Lopuksi vielä kerron mitä kirjoja olen tämän kuun aikana ostanut. Kaikki ovat kirjaston poistomyynnistä, aikuisten kirjat maksoivat 2 € ja lasten- & nuortenkirjat 1€.

Aikuisten kirjoista mukaan tarttui Laila Hirvisaaren Imatra-sarjan neljäs osa Vuoksen helmi sekä Sonja-sarjan päätösosa Viktoria (Hietamiehen nimellä). Lisäksi ostin Kate Atkinsonin Ihmiskrokettia. Nuortenkirjoista ostin vain yhden Neiti Etsivän ja lastenkirjoista kolme Tammen kultaista kirjaa. Niissä on niin herttainen kuvitus, että en voinut vastustaa. :) Aika hyvä saalis mielestäni, vaikka olisinkin toivonut löytäväni vieläkin enemmän kaikkea kivaa.

Hauskaa ja kirjarikasta syksyn jatkoa kaikille!

Tyttö peilissä

Ahern, Cecelia: Tyttö peilissä

109 s., Gummerus 2012

suom. Terhi Leskinen

alkup. Girl in the Mirror

Lähdin lauantaina pikaisesti kirjastoon lainaamaan sanakirjaa. En tietenkään voinut vastustaa kaunokirjallisuuden uutuuksien hyllyä, josta bongasin tämän Cecelia Ahernin teoksen Tyttö peilissä. Takakansi lupaa "maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille", joten päätin kokeilla. Teos sisältää kaksi satua. Olen aikaisemmin lukenut Ahernilta P.S. Rakastan sinua ja Sateenkaaren tuolla puolen, mutta siitä on jo aikaa. En ehkä olisi napannut tätä mukaani, jos olisin tajunnut lukeneeni Ahernia ennenkin: hän kun ei ihan kuulu suosikkeihini.

Luin kuitenkin tämän teoksen, koska halusin lukea jotain kevyttä (ja ohutta) välillä. Täytyy sanoa, että Ahern on kehitellyt nämä kaksi satuaan mielenkiintoisesti, ja ensimmäisestä on ehkä löydettävissä joitakin irlantilaiseen mytologiaankin viittaavia elementtejä. En silti pidä näitä mitenkään kauhean erikoisina, vaikkakin ne ovat mieleenpainuvia. Minusta tuntuu, että tarinoissa jäi puuttumaan jotakin olennaista, ne vain loppuivat. Aika paljon jäi itselle ratkaistavaksi.

Tyttö peilissä (yksittäinen tarina) oli mielenkiintoinen ja odotin seuraavaa käännettä innokkaasti. Loppu kuitenkin oli täysi pettymys ja romutti aika pahasti sen mystisen tunnelman, joka oli ruvennut tarinan edetessä tiivistymään. Muistojentekijässä taas ei mitään jännittävää ikinä ollutkaan, lähinnä outoja ja selittämättömiksi jääviä asioita. Siitä tarinasta en kauheasti pitänyt. Kevyenä välilukemisena nämä menettelevät, mutta enpä nyt suosittele ketään ihan vartavasten tätä kirjastosta hakemaan. Jos törmäät tähän, niin kokeile kumminkin.

♠♠