maanantai 20. elokuuta 2012

Vuoksen helmi & Pihkovan kellot

Hirvisaari, Laila: Vuoksen helmi
483 s., Otava 2008
---
Hirvisaari, Laila: Pihkovan kellot
420 s., Otava 2009

Nyt on sitten Laila Hirvisaaren Imatra -sarjan kaksi viimeistä osaa luettu. Hirvisaari päättää sarjansa todella mallikkaasti ja lukijalle jää toiveikas olo: henkilöiden "elämä jatkuu" ja heillä on tulevaisuus.

Vuoksen helmi sijoittuu pääosin Imatralle ja siellä olevan Valtionhotellin miljööseen. Päähenkilö on Julia Morton, jonka avioliitto rakoilee ja elämä kuljettaa häntä kauemmas miehestään. Julia politikoi edelleen ja hän tapaa monia mielenkiintoisia persoonia, jotka opettavat häntä katsomaan asioita eri suunnilta. Eletään sortokauden aikaa ja Venäjä vaikuttaa entistä enemmän suomalaisten elämään.

Pihkovan kellot siirtyy aivan toiseen miljööseen, kuten jo teoksen nimikin kertoo. Päähenkilöksi nousee Julia Mortonin ohelle (ja ohikin) Anna Kristiina Kuzmina, joka lähtee Pihkovan liepeille perustettavaan sotasairaalaan hoitajaksi ja lääkäriksi. Siellä Anna Kristiina näkee ja kokee paljon sellaista, mikä järkyttää ja muuttaa häntä. Samoin on Julian laita. Maailmansota muuttaa kaikkia, jotka sen läheltä kokevat.

Itse hieman mietin Pihkovan kellojen liittymistä sarjaan. Toki henkilöt ovat samoja, mutta kuitenkin kun kyseessä on Imatra -sarja, on hieman erikoista siirtää päätösosa Pihkovaan ja Narvan alueelle. Imatrasta vain puhutaan, mutta tapahtumat eivät sijoitu sinne. Toisaalta Pihkovan kellot on todella erinomainen päätösosa, kuten jo aikaisemmin mainitsin.

Hieman jäin myös kaipaamaan ritikanrantalaisia Imatralta. Vilma Haikala oli Vuoksen helmessä kuitenkin melko olennainen hahmo, mutta nyt hänetkin siirrettiin täysin taka-alalle. Muutenkin olisi ollut kiva lukea myös siitä, mitä Ritikanrantaan ja Tornatorille kuuluu. Toisaalta taas kokonaisuus on toimiva näinkin.

Pakko on sanoa, että Pihkovan kellot on luultavasti koko sarjan paras teos, koska siinä on eniten tunnetta ja toimintaa. Hirvisaari olisi minun nähdäkseni voinut rakentaa aiheesta jopa oman yksittäisen romaanin, jos olisi halunnut.

Vuoksen helmi
♠♠♠½

Pihkovan kellot 
♠♠♠♠½

2 kommenttia:

  1. Salaa fanitan Hirvisaarta. Pidän valtavan paljon näistä hänen historiallisista sarjoistaan, ja olen palannut osaan useammankin kerran. On vaikea sanoa suosikkia, ne ovat niin hyviä kaikki. Ehkä se Laatokan Karjalaan ja osittain Valamoon sijoittunut sarja nousee ykköseksi, tai sitten Sonja-sarja, joka oli ensimmäinen lukemani.

    Minä Katariina oli ensimmäinen Hirvisaaren kirja jonka jätin kesken. Siinä ei vain ollut sellaista imua, mun mielestä se oli yksinkertaisesti h u o n o.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans tosi paljon Hirvisaaren historiallisista sarjoista. Itellä on just noi sun suosikit vielä lukematta, mutta muut oonkin nyt lukenut. Tarkoitus olis kaikki vuorollaan lukea. :) Ite oon tykänny eniten Lappeenranta -sarjasta, jonka luin ensimmäisenä ja siitä tää innostus sitten lähti. :) Mä tykkäsin kyllä ihan tosta uutukaisestakin, mutta ei se Lappeenranta -sarjaa voittanut. :D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.