Topeliuksen joulu: Satuja ja runoja

 

Sakari Topelius, Kirsti Mäkinen & Rudolf Koivu (kuvat): Topeliuksen joulu - Satuja ja runoja

140 s., WSOY 2015

Löysin kirjastosta hiljattain uuden kokoelman, joka sisältää Sakari Topeliuksen jouluisia ja talvisia satuja sekä runoja. Topeliuksen joulu sisältää myös taustatietoa niin Topeliuksesta itsestään kuin joulustakin Kirsti Mäkisen kertomana. Rudolf Koivun kuvitus on aina ollut mieleeni ja mielestäni juuri hänen kuviensa käyttäminen tekee oikeutta tälle perinteisiä satuja sisältävälle teokselle.

Minulla on ollut todellinen joulufiilis jo pidemmän aikaa, joten Topeliuksen joulu oli juuri oikea kirja luettavaksi joulufiilistelyjen lomassa. Sakari Topeliuksen sadut ovat hyvin opettavaisia ja toisinaan vähän pelottaviakin, jos jokin sadun hahmoista sai rangaistuksen teoistaan tai tapahtui jotain hurjaa, kuten lapsen kaltoinkohtelua tai läheltäpititilanne susilauman kanssa. En tiedä kuinka moni nykylapsista kuuntelisi näitä tarinoita silmät säihkyen ja mielenkiinnolla, sillä useinhan runsaammin kuvitetut kuvakirjat houkuttelevat tällaista satukokoelmaa enemmän, mutta itse koin nämä tunnelmallisina tarinoina. Tosin en ole ihan varma lukisinko näitä satuja kovin pienelle lapselle.

Topeliuksen saduissa näkyy myös uskonnon vaikutus, ja mielestäni Pyhän yön lapsi olikin oikein kaunis satu siitä miten Joosef ja Maria päätyivät yöksi talliin lapsen hyvyyden ansiosta. On mukavaa, että tällaisia joulun sanomaan pohjaavia tarinoitakin vielä julkaistaan uudelleen, sillä kovin paljon on tarjolla maallisia tarinoita lahjoineen (joskin niissäkin näkyy yhdessäolon riemu ja ilo). Myös monet tutut virret on otettu mukaan tähän kirjaan, kuten suuresti pitämäni Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna ja En etsi valtaa loistoa.

Topeliuksen joulu on mukava kirja virittäytyä joulun tunnelmaan ja voisihan tämä olla kiva ostos vaikka koko perheen joululahjaksi. Näihin satuihin voi palata vaikka joka vuosi, sillä jouluiset saduthan ovat usein ajattomia ja kulumattomia. Suosittelen kyllä tutustumaan tähän teokseen, ja jos perheen pienimpien kanssa lukee, niin voihan tämän itse ensin käydä läpi ja lukea heidän kanssaan sitten vain ne sadut, jotka omasta mielestä ovat sopivia.

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille! 

Kaikki viimeiset sanat

John Green: Kaikki viimeiset sanat

323 s., WSOY 2014

alkup. Looking for Alaska, 2005

suom. Helene Bützow

 

Alan olla todella tykästynyt John Greenin nuortenkirjoihin. Olen hieman hämmentynyt siitä, miten Greenin eittämättä tunnetuin ja suosituin teos on Tähtiin kirjoitettu virhe, kun minun mielestäni Arvoitus nimeltä Margo ja Kaikki viimeiset sanat ovat mielestäni olleet paljon kiinnostavampia ja mukaansatempaavampia kuin Tähtiin kirjoitettu virhe, joka ei herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita aiheestaan huolimatta.

 

Kaikki viimeiset sanat kertoo Miles "Lyllerö" Halterista ja hänen kavereistaan Culver Creekin sisäoppilaitoksessa. Teini-ikäinen Miles vaihtaa tavallisesta opinahjosta sisäoppilaitokseen, sillä hän haluaa löytää jotain uutta. Hänellä ei ole juurikaan kavereita, mutta Culver Creek muuttaa kaiken. Hänen kämppäkaverinsa Chip eli Eversti on tunnettu kaikenlaisista jäynistään, ja Everstin kautta Miles tutustuu muun muassa Takumiin ja Laraan, mutta ennen kaikkea hän tapaa Alaskan.

 

Alaska on jokseenkin oikukas ja mystisyyden varjoon verhoutuva teinityttö, johon Miles ihastuu. Mielestäni Alaska oli oikullisuudessaan jokseenkin ärsyttävä, ja hän toikin mieleeni Greenin myöhemmässä romaanissa esiintyvän Margon, vaikkakaan Alaska ei ollut ehkä ihan niin itsekeskeinen tapaus. Miles, joka on täysin lempinimensä vastaisesti hoikka ja hontelo, oli mielestäni mukava hahmo. Hänessäkin ilmenee sellaista teini-ikäiselle ominaista avointa itsekkyyttä, jota ikä ei ole vielä hionut, mutta Miles oli vain jotenkin mukava ja ennen kaikkea reilu kaveri. Pidin myös Everstistä, sillä hänen idearikkautensa ja touhukkuutensa toivat juoneen mukavasti eloa.

 

Milesin erikoisosaamisaluetta on muistaa ihmisten viimeisiä sanoja. Yllättäen hän joutuu tilanteeseen, joka pakottaa hänet pohtimaan mitä kuoleman jälkeen on vai onko mitään. Se on kasvun paikka Milesille, joka on aikaisemmin tottunut aika pitkälti kulkemaan vain kavereidensa vanavedessä. Sisäoppilaitos tuntuu tekevän Milesille hyvää, mutta minua kyllä hieman inhotti kaveriporukan holtiton alkoholikäyttäytyminen ja jatkuva tupakointi. Miles tuntuu kehittävän itselleen nikotiiniriippuvuuden aivan vain ajankuluksi, ja se jos mikä on ällöä.

 

Kaikki viimeiset sanat oli kokonaisuutena mukava lukukokemus. Minun tekisi kauheasti vielä mieli ruotia joitakin asioita tästä teoksesta, mutta sitä on oikeastaan mahdotonta tehdä lavertelematta jotain olennaista juonesta, joten jätän nyt ruotimatta. Sen vain sanon, että suosittelen kyllä tätä kirjaa, sillä tässä on piristävää teinienergiaa, mutta mitään erityistä hyvänmielenkirjaa on turha odottaa: tähän kirjaan mahtuu paljon tunnetiloja, eikä niistä läheskään kaikki ole positiivisia. Teininä olo voi olla rankkaa.

 

♠♠♠♠

Onnellisesti eksyksissä

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

272 s., Tammi 2012

 

Päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja ryhtyä purkamaan bloggaamattomien teosten sumaa, sillä pino kasvaa uhkaavasti. Kellokosken prinsessa jätti minulle hieman surumielisen olon, joten otin sen jälkeen luettavakseni kepeämmän kirjan. Onnellisesti eksyksissä viihdytti ja piristi, ja tarina todellakin nappasi minut otteeseensa.

 

Onnellisesti eksyksissä kertoo 27-vuotiaasta Emma Aaltosesta, jonka elämässä vähän kaikki on puolivalmista. Kaksi tutkintoa odottaa tekijäänsä, miessuhteet eivät oikein ota luonnistuakseen eikä raha- ja asumiskuviotkaan ole kehuttavalla tolalla. Emma päättää ryhdistäytyä ja pyytää tuekseen ystävänsä Sannin, joka patistaa Emmaa opiskelujen suhteen. Valitettavasti mieskuvioissa Sanni ei voi auttaa, ja Emman mielessä pyöriikin niin muusikko-Janek kuin gradua ohjaava Miikkakin. Myös Sannin miesystävä Ilari palaa Emman mieleen hieman liian tiheään.

 

Mielestäni tämä teos oli mukavan kepeä ja viihdyttävä kokonaisuus, jota lukiessa aika unohtui ja Emman parissa vain viihtyi. En oikeastaan pidä Emman kaltaisista aikaansaamattomista tempoilijoista, mutta siitä huolimatta pidin Emmasta yllättävän paljon, sillä hän sentään itsekin tajusi muutoksen olevan paikallaan. Oli hauskaa lukea Emman kohelluksista, mutta vielä mukavampaa oli nähdä Emman osaavan ottaa asioista opikseen. Mielestäni Emma kehittyi hahmona sitä vauhtia kuin gradu alkoi valmistua, joten se lienee toinen syy siihen miksi jaksoin Emman seurassa pysyä.

 

Oli mielenkiintoista seurata myös Emman mieskuvioita ja hänen sukkelat huomionsa tilanteista hykerryttivät. Vaahtera kyllä todellakin osaa kirjoittaa mukavasti etenevää ja sukkelaa tekstiä. Ihan täysin tämän teoksen huumori ei minuun tuntunut uppoavan, mutta siitä viihdyin teoksen parissa oikein hyvin. Luin kesällä Vaahteran uusimman teoksen Sattumalta sinun ja pidin myös siitä, joten täytynee vielä jossain sopivassa kohtaa lukea Vaahteran kolman chick lit -teos.

 

♠♠♠♠

Kellokosken prinsessa

Ilkka Raitasuo ja Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa

252 s., Like 2010

 

Meillä on kirjallisuuspiirin seuraavana aiheena elämäkerrat. Päätin sitä varten lukea jo hyvän aikaa lukulistallani olleen Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjoittaman Kellokosken prinsessan, joka kertoo Kellokosken sairaalassa asuneesta mielenterveyspotilaasta Anna Svedholmista.

 

Anna Svedholmin (1896-1988) elämänkulku oli kaikkea muuta kuin helppo. Anna Svedholmin elämään mahtui monia vastoinkäymisiä, joiden on arveltu vaikuttaneen ratkaisevasti hänen mielenterveytensä järkkymiseen: isän tapaturmainen kuolema ja Annan päätyminen kasvatettavaksi muualle, huonot perhesuhteet, avioero ja lopulta taloudellisiin vaikeuksiin ajautuminen sinetöivät Annan kohtalon. Hänellä oli ollut jo aikaisemmin mielenterveysongelmia, jotka hän kuitenkin pystyi hallitsemaan. Pian koitti kuitenkin aika, jolloin Anna sijoitettiin pysyvästi Kellokosken sairaalaan.

 

Anna Svedholm (o.s. Lappalainen) sai elämänsä aikana useita diagnooseja, mutta lopulliseksi diagnoosiksi tuli maanisdepressiivisyys. Anna asui Kellokosken sairaalamiljöössä 1930-luvun alusta lähes viimeisiin elinvuosiinsa asti. Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa Anna siirrettiin Nikkilän sairaalaan. Anna otti kuitenkin suvereenisti paikkansa minne ikinä menikin. Maanisdepressiivisyyden lisäksi Annalla oli todettu suuruusharha. Hän väitti olevansa englantilainen prinsessa, jonka kotka oli kuljettanut Suomeen hänen ollessaan vielä pieni. Anna vaati kuninkaallista kohtelua ja hän kuvittelikin omistavansa paitsi Kellokosken sairaalan (kartanonsa) myös muut Kellokosken kylän rakennukset. Lisäksi hän puhui useista julkisuudenhenkilöistä läheisinä tuttavinaan tai sukulaisinaan.

 

Olen joskus nähnyt Anna Svedholmista kertovan elokuvan Kellokosken prinsessa, joten siitä alunperin tuli ajatus lukea kirjakin. Nyt lukukokemuksen jälkeen voin todeta, että elokuvasta saamani kuva täydentyi hyvin. Annan tarina oli ihan mielenkiintoinen, mutta toisaalta taas hyvin surullinen. Millaista Annan elämä olisi voinut olla nykypäivänä, kun mielenterveysongelmiin ei etsitä apua malariasta tai insuliinishokkihoidoista? Tässä teoksessa tulee myös esitellyksi keskeisiä mielenterveysongelmien hoitomuotoja, joita myös Annaan testattiin hänen pitkän "potilasuransa" aikana.

Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

334 s., Teos 2015

kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

 

Emmi Itärannan toinen teos Kudottujen kujien kaupunki lumosi minut täysin. Osasin Teemestarin kirjan perusteella odottaa mukavaa lukukokemusta, mutta siitä huolimatta olen yllättynyt miten totaalisesti tämä scifiä edustava teos veti minut mukaansa, sillä suosikkejanihan ovat realistiset ja historiaan sijoittuvat teokset. Itärannan teosta lukiessa ei kuitenkaan kiinnitä niinkään huomiota genreen, vaan itse tarinaan, joka antaa myös ajattelemisen aihetta.

 

Kudottujen kujien kaupunki kertoo lähes kokonaan muusta maailmasta eristyksissä sijaitsevasta saaresta, jota hallitsee Neuvosto. Tarinan päähenkilö on hieman yli 20-vuotias Eliana-niminen kutoja, joka löytää Seittien Talon pihasta pahoinpidellyn nuoren naisen, jota kukaan ei tunnu tuntevan. Naisen henkilöllisyyden paljastuttua alkaa pala palalta paljastua myös isompi kuvio, jonka Eliana huomaa ulottuvan nykyhetkestä saaren menneisyyteen saakka. Elianalle paljastuu myös uutta tietoa unista, jotka saarella ovat kiellettyjä ja jotka takaavat näkijälleen menolipun Tahrattujen Taloon.

 

Itärannan luoma toisenlainen todellisuus on kerrassaan kiehtova arvoituksineen. Pidin myös tarinan miljööstä paljon, sillä se luo tarinalle juuri oikeanlaisen, arvoituksellisuutta henkivän tapahtumapaikan. Kuten Teemestarin kirjassa, myös tässä teoksessa minusta tuntui toisinaan, että ajassa ei ollakaan menty eteenpäin vaan taaksepäin. Ilmagondolit ja vesilennättimet tietysti luovat kuvaa tulevaisuudesta, mutta vanhat mustekorttelit ja erilaiset käsityöläisammatit mestareineen taas tuovat mieleen kuvan ajasta, jolloin ammatteihin kouluttauduttiin kisällivaiheen kautta.

 

Kudottujen kujien kaupungin yhteiskuntajärjestys näyttäisi olevan oligarkia, sillä Neuvosto päättää yksin kaikesta eikä Neuvoston uhmaamisesta seuraa mitään hyvää. Kuri on ankaraa ja jokainen varjelee salaisuuksiaan tiukasti, sillä kukaan ei halua joutua Neuvoston silmätikuksi tai lähetetyksi Tahrattujen taloon. Juuri tämänkaltainen yhteiskunnallinen järjestelmä pysäyttää minut kirjan kuin kirjan kohdalla ja laittaa ajattelemaan tuttuja asioita aina vain uudelleen. Jotta voisi vastustaa valtaapitävää eliittiä, vaaditaan valtavasti rohkeutta. Sitä kysytään myös Elianalta, kun hän ymmärtää mitä kaikkea saarella onkaan meneillään.

 

♠♠♠♠♠

Rakkaudenhirviö

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

441 s., Tammi 2015

 

Saara Turusen Rakkaudenhirviö on niitä kirjoja, joita en aikonut lukea, mutta sitten joku suosittelikin kirjaa minulle ja päätin kokeilla. Minulle kehuttiin tässä olevan jotain samanlaista tyyliä kuin Anna-Leena Härkösen kirjoissa, joista pidän kovasti. Ehkä jotain etäisesti samaa löysinkin. Erityisen kiinnostavaa oli, että samainen suosittelija veikkasi, että tämä voisi olla jopa ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. (Tiedämme nyt, että niin ei ole.) Vaikka Rakkaudenhirviö ei aivan täysin täyttänyt niitä odotuksia, joita päässäni ehti kehkeytyä, niin tässä oli valtavasti hyviä kohtia, jotka piti oikein merkitä itselle ylös: niin hyvin tai minua läheltä liippaavasti joitakin asioita oli sanottu. Joten kyllä tuttavani osui  osittain oikeaan sanoessaan "sä voisit tykätä siitä [Rakkaudenhirviöstä]".

 

Rakkaudenhirviö kertoo nuoresta naisesta, joka kertoo tarinaansa lapsuudesta noin kolmikymppiseksi. Nainen varttuu pienessä kylässä noin 600 kilometrin päässä Helsingistä. Kotikasvatus on ahdaskatseista ja ravitsemusterapeuttina työskentelevällä äidillä on mielipide ja sanansa sanottavana lähes jokaiseen asiaan. Tytärtään hän neuvoo olemaan kaikin puolin tavallinen nainen, ja jos äitiä on uskominen, niin tyttärestä tulisi oivallinen siivooja, sillä muuta hän ei tunnu osaavan kuin siivota. Mutta tytär varttuu ja riuhtaisee itsensä juuriltaan, lähtee Helsinkiin taidelukioon ja jatkaa itsensä etsimistä ympäri maailman.

 

Minä koin, että päähenkilöllä oli jonkinlainen "tyhjän paperin syndrooma" ja ikuinen etsikkoaika, sillä hän ei tunnu löytävän elämälleen suuntaa mistään. Häneltä on jotenkin minuus hukkunut sen uhman alle, jonka näyttämisenhalu sai aikaan.  Minun täytyy myöntää, että päähenkilön jatkuva tempoilu edestakaisin ei oikein jaksanut kiinnostaa, kun sitä oli jatkunut riittävän pitkään. Jotenkin sitä oli rasittavaa ja välillä jopa hieman ahdistavaakin lukea. Tuli samanlainen kauhea ähky olo kuin päähenkilölle, joka oli juuri ahminut litroittain jäätelöä, keksejä, pullaa ja leivoksia. Tarina myös loppuu hieman siihen tyyliin, että en oikein tiedä mitä ajatella, sillä minusta tuntuu, että päähenkilö vain jatkaa tempoiluaan edelleen ja se siitä.

 

Vaikkakaan juoni sinänsä ei kauheasti kiinnostanut eikä lukeminen tahtonut edistyä, niin etenkin teoksen alkupuolella oli kosolti hyviä kohtia. Moni niistä käsitteli suomalaista kansaluonnetta, jotkut taas tavallisuutta ja osa sitä millainen naisen pitää olla. Erityisen naseva minun mielestäni oli kohta sivulta 59: "Tavallinen nainen ei tärvää aikaansa nenä kirjoissa kiinni. Miehet eivät nimittäin tykkää sellaisista naisista, jotka ovat lukeneet liikaa. Kirjojen lukeminen tekee naisesta erikoisen. Miehiä alkaa kyllästyttää ja niin miehet hyppäävät autoihinsa ja ajavat tiehensä." Siinä taitaa kyllä olla jonkinlainen totuuden siemen. Mitäs mieltä arvon bloggaajakollegat ovat väitteestä "tavallinen nainen ei tärvää aikaansa nenä kirjoissa kiinni"? :-D

 

♠♠♠½

Ensimmäinen murhani

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani

7 cd-levyä, 7 h 48 min.

Tammen äänikirja 2006, alkuteos 1993

lukija: Erja Manto

Kuuntelin keväällä Leena Lehtolaisen toisen Maria Kallio -dekkarin Harmin paikka äänikirjana. Se teki minuun vaikutuksen huolimatta siitä, että kaksi aiemmin lukemaani Maria Kalliota saivat minut tuntemaan, että jotain puuttuu. Olen nyt tullut siihen lopputulokseen, että Lehtolaisen dekkarit toimivat minulle paremmin äänikirjana kuin itse luettuna, sillä pidin myös tästä sarjan avausosasta nimeltä Ensimmäinen murhani.

Maria Kallio saa ensimmäistä kertaa itsenäisesti selvitettäväksi murhan. Poliisintyöhön lakiopintojensa lomassa palannut Maria saa selvitettäväkseen helsinkiläishuvilalla tapahtuneen henkirikoksen. Mökin omistajaperheen poika, kolmikymppinen Jukka Peltonen löytyy kuolleena rantavedestä. Tapahtuma-aikaan mökillä on ollut opiskelijakuoron harjoitukset, joten epäilykset kohdistuvat väistämättä kuorolaisiin. Kuoron ykkösbasso Jukka Peltonen tuntuu olleen ristiriitainen persoona, joka toisaalta tunnettiin avuliaana miehenä, mutta joka kuitenkin tavoitteli häikäilemättä omaa etuaan. Murhan ratkaiseminen ei ole helppoa, eikä asioita helpota myöskään se, että osa kuorolaisista on Marian vanhoja tuttuja.

Itse en tässä teoksessa seurannut niinkään kiinnostuneena varsinaisen murhatapauksen setvimistä, vaan minua kiinnosti enemmänkin nähdä miten Maria Kallio ja Antti Sarkela tapasivat. Toki murhatapaus on olennainen osa juonta ja kuorolaisena myös Antti on epäiltyjen listalla, mutta jotenkin Marian hahmo oli kiinnostavampi kuin murhajuoni. En kuitenkaan väitä, että murhajuoni olisi jotenkin huono. Päin vastoin se on oikein taitavasti rakennettu ja tarinaan aukeaa uusia ulottuvuuksia, kun Jukka Peltola osoittautuu paljon muuksikin kuin ykkösbassoksi ja insinööriksi.

Maria Kallio on muuten hahmona hyvin mieleenpainuva. Kirjoitin hänestä huhtikuussa näin: "Maria, jonka oikeudentunto on niin vastaansanomaton, että se peittoaa kaiken muun. Maria on kyllä välillä kovapäisyydessään todella ärsyttävä, mutta hänen kärkevyydessään on välillä jotakin lähes huvittavaa intettä ja lapsellisuutta." Vaikka Maria Kallio osaa välillä olla jotenkin ärsyttävä, minä jotenkin olen alkanut pitää hänestä. Ehkä se johtuu siitä, että Maria edustaa vahvaa ja itsenäistä naista, joka seuraa omaa tietään.

Mielestäni tarinana tämä Ensimmäinen murhani ei ollut ihan niin kiehtova kuin aikaisemmin lukemani tai tv-sarjana näkemäni tarinat, mutta kyllä tätä oikein kelpona avausosana voi pitää nyt jo yli 10-osaiseksi kasvaneelle sarjalle. Erja Manto ansaitsee jälleen kiitokseni siitä, että ilmeikkäällä kerrontatavallaan hän puhalsi tähän tarinaan eloa, jota en varmastikaan olisi itse luettuna tavoittanut.

 ♠♠♠♠

Lokakuun luetut

Lokakuussa minusta tuntui, että lukukuuni lähti käyntiin jokseenkin hitaasti ja vaivalloisesti. Osallistuin kumminkin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoon julkaisemalla kirjoituksia aihepiiriin sopivista kirjoista, mutta muutoin tuntui, että en pahemmin saanut mitään luettua. Syynä taitaa osin olla se, että minulla on nykyisin Play Station 2 -konsoli ja olen innoissani pelaillut sillä, joten lukemiseen ei jäänyt juuri aikaa. Kävin myös puolukkametsässä pariinkin otteeseen ja inspiroiduin ympäröivästä metsämiljööstä. Loppukuusta tuli kirittyä "menetetty" lukuaika oikein kunnolla, sillä haravointiurakka kipeytti jo jonkin aikaa oireilleen käteni oikein kunnolla enkä kyennyt tekemään oikeastaan mitään muuta kuin lukemaan kirjoja: kutominen, pelaaminen tai netissä surffailu ei tullut kysymykseenkään. Lukeminen on onneksi aina mukavaa ajanvietettä, jos kirja vain on oikeanlainen, mutta olen silti iloinen käteni parantumisesta ja siitä, että nyt voin tehdä jo muutakin kuin lukea. :)

Lokakuun saldokseni kertyi näköjään kaiken kaikkiaan 18 kirjaa, mikä tuntuu kyllä uskomattomalta luvulta, vaikka mukana onkin muutamia kuvakirjoja. Kuuntelin myös kolme äänikirjaa kutoessani sukkia, siis aikana ennen kuin olin haravoinut käteni kipeäksi. Kokonaisuutena lukukuuni oli aika monipuolinen, sillä lukemaani määrään sisältyy pari tietokirjaa, muutama lasten- ja nuortenkirja, sarjakuva-albumi, dekkari, novellikokoelma, hömppää ja niin edelleen.

Listana lokakuun luetut näyttää tältä:

Hilja Valtonen: Tarvaatar

Mauri Kunnas: Kesä Koiramäessä

Ómarsdóttir, Kristín: Olipa kerran tarinoita 

Lastenrunokirjat Hassut tassut ja Hyvää huomenta, punahilkka! 

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 3 - Viimeinen oljenkorsi 

Elsa Beskow: Sesselin seikkailu 

Teija Rekola: Eetu ja nokkelat neropatit 

Michael Bond: Karhu nimeltä Paddington 

Robert Galbraith: Käen kutsu 

Kaari Utrio: Pappilan neidot 

Milla Paloniemi: Kiroileva siili 7 

Sofi Oksanen: Norma 

Gudbergur Bergsson: Joutsen 

Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja

Jyri Paretskoi: Shell's Angles

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja Kalajoen hiekat

Lukukuuni oli hyvä muutenkin kuin määrällisesti. Erityisen iloinen olen tutustuttani vihdoin Jyri Paretskoin nuortenkirjoihin, joita haluaisin nyt tyrkyttää kaikille luettavaksi. Erityisesti suosittelen myös Tiina Miettisen Piikojen valtakuntaa, joka on muuten ehdokkaana Tieto-Finlandiaan. Kerrankin minäkin olen lukenut jonkin kirjan siltä ehdokaslistalta, kenties jopa voittajateoksen! :D

Marraskuu on jo hyvässä alussa ja kirjojen parissa olen viihtynyt edelleen, vaikka meinasinkin jo saada niistä yliannostuksen. Tällä hetkellä minulla on luettavana Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja äänikirjana Leena Lehtolaisen Ensimmäinen murhani, niistä kirjoittelen sitten kun olen lukenut/kuunnellut teokset loppuun. Tein muuten tänään itseni kanssa taas sopimuksen, että en varaa koko loppuvuonna mitään kirjoja kirjastosta, koska haluaisin välillä ehtiä lukemaan jotain muutakin kuin alati varausjonoista saapuvia uutuuksia. Saattaa tosin olla, että lipsun päätöksestäni ainakin Finlandia-ehdokkaiden kohdalla, mutta se nyt on ihan ymmärrettävää! :-D

Hauskaa marraskuuta kaikille!