lauantai 9. tammikuuta 2016

6 kirjaa omasta hyllystä...

vuoden 2016 aikana!

Haastoin jo viime vuonna itseni lukemaan 6 lukematonta kirjaa omasta hyllystäni. Loppujen lopuksi minulla ei niitä kauheasti ole, mutta helposti tässä vielä riittää 6 kirjaa ja enemmänkin luettavakseni tälle vuodelle, etenkin kun viimeksi saavutukseni oli 3 kirjaa listalta ja muutamia sen ulkopuolelta. Alunperin luulin lukeneeni 2 listan ulkopuolelta, mutta taisinkin lukea peräti 4!

Tämän vuoden haastelista on osittain sama kuin viime vuonna. Vuoden 2016 listaltani löytyy:

1. Kishwar Desai: Postimyyntilapset. Blogiarvontavoitto jo varmaan parin vuoden takaa. Aihe kiinnostaa, mutta toisaalta tuntuu raskaalta ajatella koko asiaa.
2. Camilla Läckberg: Merenneito. Läckbergin tuotantoon tutustumisesta tuntuu muodostuneen jonkinlainen ikuisuusprojekti. Josko nyt lopultakin!
3.  Anni Kytömäki: Kultarinta. Kirjabloggaajien (ja varmaan muidenkin) ylistämä teos, jonka olen saanut pyytämättömänä a-kappaleena heti tuoreeltaan. Keväällä voisin ryhdistäytyä ja lopultakin lukea tämän, mutta paksuun kirjaan tarttuminen vain on minulle aina aika vaikeaa.
4. Raija Oranen: Fanny. Suhtaudun tähän vähän kauhunsekaisesti, sillä valitettavasti Orasen teos Aurora osoittautui kiinnostavasta päähenkilöstään huolimatta aika pitkänsitkeäksi. Toivottavasti tämän laita ei ole samoin.
5. Vladimir Krjukov: Pirunsormi. Sain tämän joskus vuonna 2014 (?) lahjaksi, mutta en ole vielä lukenut. En oikein tiedä mitä odottaa tältä teokselta, mutta joskus on kyllä hyvä olla odottamatta mitään ja olla vain avoimin mielin.
6. Jaana Ala-Huissi ja Henry Aho: Hotelli ikuisuus - Kauhutarinoita. Tämäkin on pyytämättä a-kappaleena postilaatikkoon tupsahtanut. Kiinnostaisi kyllä, jotenkin on vain lukeminen jäänyt, kun kauhun lukeminen ei aina oikein sovi minulle. *jänishousu*

Semmoisia. Jos nyt taas edes kolme saisi luettua, niin hyvä olisi. En tajua mikä siinä onkin niin vaikeaa, että todella ottaisi vaikka yhden kirjan kahta kuukautta kohden ja lukisi... Ehkä tänä vuonna onnistuu paremmin, kun yritän olla varailematta mitään kirjastosta. :)

6 kommenttia:

  1. Kiinnostavia kirjoja! Minulta löytyy reilusti yli sata lukematonta hyllystäni... mutta kun en vaan osaa lopettaa kirjojen kantamista kirjastosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo onhan mullakin kirjastosta lainakirjoja sitten lisäksi, mutta niitä ei lasketa. :D Ja jos tarkoitit poistomyyntikirjoja, niin mä jossain vaiheessa oivalsin olla haalimatta niitä kotiin, koska ainahan voin lainata samat kirjat kirjastosta kuitenkin. Tosin jos nyt Laila Hietamiehen/Hirvisaaren tuotantoa tulee vastaan, niin ne kotiutan aika vinhaa vauhtia. :D

      Poista
  2. Olen lukenut vain Hotelli Ikuisuuden. Merenneito odottaa aikaa parempaa. Kultarinta on hyvä. Tosin luin 70 ekaa sivua ja aloitin alusta. Kultarinnan aihe on hieno. Luontokuvaus ei ole oleellisessa osassa, mutta siitäkin huolimatta sanon ajatukseni ääneen, että minun ei tarvinnut kärsiä niissä tässä kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultarinnalta kyllä odotan aika paljon. Mulla on sellainen tunne, että sen lukeminen voisi sopia parhaiten kevääseen.

      Poista
  3. Postimyyntilapset uskoisin, että luet sen aika kivuttomasti, Merenneito on myös viihteellinen teos, tosin niihin sisältyy aina sitä murhamysteerin ratkaisemista, olen muuten lukenut kaikki Läckbergit. Kultarinta on sitten jykevämpi tapaus sivumäärältään ja aihepiiriltään, mutta voit jopa ihastua kirjaan.
    Itsekin olen pikkuhiljaa lueskellut omia lukemattomia kirjoja, joista Kangastus 38 on upea teos, olen lääpälläni ja hiukan äkäinen itselleni, että olen sellaista helmeä pitänyt yöpöydän kaapin pimennossa aika pitkään. Vielä sieltä löytyy kirjoja mm. Ollikaisen Nälkävuosi ja Haahtelan Katoamispiste jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentavaa kuulla, että Postimyyntilapset ei sitten olekaan sellainen rankista rankin teos. Olen ehkä kehittänyt siihen jonkinlaisen kynnyksen, jonka yli en pääse millään.

      Kangastus 38 todella on hieno kirja. Mahtavaa, että löysit aikaa sen lukemiseen, sillä siinä on kyllä kirja, joka kannattaa lukea. Samoin Ollikaisen Nälkävuosi on myös hyvä ja mieleenpainuva teos, suosittelen.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.