keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kirjakaapin avain 5 vuotta & arvontavoittajien julkistus

Tänään rakas blogini Kirjakaapin avain täyttää 5 vuotta. Eläköön, eläköön, eläköön! :D Tuo aika tuntuu numeroina ajatellen ihan uskomattoman pitkältä, vaikka samaan aikaan vuodet tuntuvat vierineen tavattoman nopeasti. Tekstejä tänne on näiden vuosien aikana kertynyt 738 kappaletta, mutta kaikki eivät ole kirja-arvioita, vaan sekaan mahtuu jonkin verran myös muuta juttelua. Lukijoitakin on vuosien varrella kertynyt seuraamaan juttujani ja olen teistä jokaisesta iloinen! :) 

En olisi 5 vuotta sitten arvannut miten mukava ja tärkeä harrastus blogista minulle kertyy. Joskus minusta tuntuu, että en ehdi blogata mistään tai minua ei yksinkertaisesti huvita lukea tai kirjoittaa mitään, mutta sitten into taas palaa. Nousu- ja laskusuhdanteet tuntuvat kuuluvan tähän hommaan, mutta ainakaan vielä en ole kaivannut pidempää breikkiä. En ole siis menossa minnekään, vaikka blogini joskus päivittyisikin hitaammin. :)

18.12. avasin blogisynttäreiden kunniaksi arvonnan, jonka osallistumisaika päättyi tänään. Olen arponut voittajat ja tittididiididii 1. palkinnon nappasi Mrs Karlsson ja 2. palkinnon Mira! Onnea voittajille! :) Laitattehan minulle mahdollisimman pian sähköpostiin (jonna.kirjakaapinavain ät gmail.com) osoitteenne ja kirjavalintanne, niin saan paketit matkaan. Mikäli en kuule voittajista mitään tämän vuoden puolella, arvon uudet voittajat. 

Nyt siirryn tästä juhlimaan bloggaajataivaltani kirjan ja herkkujen pariin. Lukuintoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut viidestä blogivuodesta. Olet ollut ahkera - kirjoituksia on kertynyt hurja määrä. Kirjaisaa tulevaa vuotta sinulle ja blogillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kirjaisaa uutta vuotta myös sinulle :)

      Poista
  2. OMG, pistän heti sähköpostiviestin sinulle!! /Mari

    VastaaPoista
  3. Vautsi! Kiitos! ^_^ Paljon onnea synttäreistä ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Paketit sinulle ja Mrs Karlssonille lähtevät matkaan huomenna.

      Poista
  4. Synttärionnittelut! Niin se aika vierähtää mukavan harrastuksen parissa. :) Bloggausintoa myös tuleville vuosille!

    VastaaPoista
  5. Kiitos paketista, perille tuli :) /Mari
    https://mrskarlsson.blogspot.se/2017/01/aila.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla - ajattelinkin että kauankohan mahtaa mennä että posti ehtii kuljettaa paketin perille. :-)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.