tiistai 1. toukokuuta 2018

Kilroy sen teki

Hilja Valtonen: Kilroy sen teki
188 s., Otava 1960, 3.p.
1.p. 1947
 
Matkasin viikonloppuna Helsinkiin ja kaipasin matkalle jotain kevyttä viihdettä. Päätin valita omassa hyllyssäni majailleen kirjaston poistomyynnistä kotiutetun Kilroy sen teki, sillä halusin matkalle sellaisen kirjan, jota ei tarvitsisi lähteä tuomaan takaisin kotiin. Luin jossain vaiheessa hyvinkin aktiivisesti Valtosen kirjoja, mutta sitten se jäi. Oli mukava palata hänen teostensa pariin, vaikka mielestäni Kilroy sen teki ei olekaan tuotannon parhaimmistoa.
 
Kilroy sen teki kertoo muotipiirtäjänä työskentelevästä Leenasta, jonka miesystävä onkin kihlautunut yllättäen Leenan ystävän kanssa. Juuri sopivaan saumaan saapuu sähke, jossa kerrotaan lyhyesti tädin kuolleen ja Leenaa pyydetään saapumaan heti paikalle. Leenalla ei ole muita tätejä, kuin äidin sisarpuoli, jonka kanssa ei ole pidetty mitään yhteyttä. Täti on vanhapiika, joten muhkea perintö - se josta Leenan äiti tehtiin lähes osattomaksi - näyttäisi nyt tulevan ainoalle elossa olevalle sukulaiselle eli Leenalle. Leena uudistaa garderobinsa, laittaa hiuksensa, sanoo suorat sanat paitsi ystävälleen myös petolliselle Lasselle ja lähtee uudistuneena kohti maaseutua ja perintöään. Nimikin vaihtuu, sillä Leenasta tulee nyt Ulla.
 
Kun kyseessä on viihdekirja, voi lukija jo melkein ensi sivuilta arvata, että kommelluksia on luvassa. Saapuminen perintöä vastaanottamaan ei suju niin kuin Leena (Ulla) mielikuvissaan ajatteli ja näyttää siltä, että moni asia onkin ihan toisin kuin piti. Herääkin kysymys siitä onko mitään sukukartanoa enää olemassakaan, miten täti on kuollut ja kuka lähetti sähkeen, jossa asiasta kerrottiin. Moni onnenonkija pyrkii varakkaan nuoren perijättären suosioon ja huomaapa Lassekin erehdyksensä, mutta onko joku sittenkin erehtynyt vielä pahemmin kuin tämä?
 
Kilroy sen teki on täynnään mitä omituisimpia sattumuksia ja käänteitä, jotka jopa viihdekirjallisuudessa tuntuvat välillä todella absurdeilta. Ennen kuin tarina lähti kunnolla liikkeelle, tuntui myös hieman vaikealta päästä jyvälle mitä oikein tapahtuu. Päähenkilökään ei ole tyypillinen Valtosen kirjallisuudessa (ainakaan lukemieni perusteella), sillä yleensä päähenkilöt ovat hyvin nokkelia, sanavalmiita ja itsevarmoja. Leena (Ulla) puolestaan tuntuu vasta vähitellen kehittyvän siihen suuntaan. Mielestäni tämä ei ole Valtosen sujuvimpia tai viihdyttävimpiä teoksia, mutta kyllä tämän parissa matka Helsinkiin ihan vikkelästi taittui.
 
♠♠♠

ps. Mietin kirjaa lukiessani mistä ihmeestä kirjan nimi oikein tulee, sillä vaikka lausetta "Kilroy oli täällä" viljeltiin teoksessa laajalti, ketään Kilroyta ei kirjassa ollut. Tutkin asiaa ja sanonta tulee Amerikasta. Siellä tavattiin viitata tuntemattomaan tekijään toteamalla "Kilroy was here". Aina oppii jotain uutta viihdekirjallisuudenkin viitoittamana!

4 kommenttia:

  1. Tämä kirja on minulle tuttu sieltä 60-luvulta. Tämä oli niitä kirjoja, jotka silloin yksinkertaisesti piti lukea. Ehdottomia tuon ajan suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana muisto! :) Välillä harmittavasti tuntuu, että Valtosen viaton viihde on ihan unohdettu Fifty Shadesien ja muiden vastaavien jalkoihin. Toivottavasti taas uusi lukijakunta löytäisi Valtosen kirjat ja ymmärtäisi niiden viehätyksen. :)

      Poista
  2. Kiitos, että muistutit Valtosesta! Tämä kirja ei ole minulle tuttu, mutta lotikirjahyllystä löytynyt Vaimoke oli niin suosikkini lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän Vaimokkeesta ja toinen erityissuosikkini on Nuoren opettajattaren varaventtiili ja kun tarkemmin ajattelen niin myös Neiti talonmies. Valtosen kirjat ovat kaikkiaan hyviä, joten kannattaa tutustua myös muihin kuin Vaimokkeeseen! :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.