lauantai 7. heinäkuuta 2018

Kesäkuun luetut

Vieraslaji tai ei, mutta lupiinit ovat kauniita.
Kirjoitin toukokuun luetuista vasta pitkälti kesäkuun puolella ja kerroin silloin myös muista kuulumisistani. Tuon jälkeen ei ole tapahtunut mitään oikein erityistä, sillä olen lähinnä lukenut kirjoja tai katsonut elokuvia tai sarjoja. Ja syönyt ihan hurjia määriä jäätelöä! Juhannuksen aikaan sain oikein luvan kanssa syödä jäätelöä niin paljon kuin mieli teki, sillä minulta leikattiin viisaudenhammas juuri ennen juhannusta ja olo oli sen mukainen. Nyt olen kyllä jo toipunut, mutta jäätelövaihde jäi päälle. :-D

Kesäkuussa luin 6 kirjaa, joilla sain mukavasti käyntiin myös kirjankansibingon tälle kesää. Sain vetää yli jo 5 kohtaa, joten ihan hyvä alku. Lisään bingon haastesivulleni lähipäivinä tarkemmin tiedoin. Olisi hauskaa saada edes yksi bingo kesän loppuun mennessä ja kyllä se varmaan onnistuukin, vaikka fiilispohjalla aion lukea sen mitä kirjaston kirjojen varaukset antavat myöten. Lisäksi aion osallistua Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, jonka h-hetki koittaa kuun viimeinen päivä. Kesäkuussa tartuin näihin kirjoihin:

Jenny Belitz-Henriksson: Naisen iholla 
Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi
Rosamund Young: Lehmien sielunelämä
Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Heinäkuu on lähtenyt kirjojen osalta ihan mukavasti liikkeelle, sillä olen kuunnellut yhden äänikirjan ja lukenut kirjoja, joita en tosin ole vielä saanut luettua loppuun asti. Kuuntelemani äänikirja on Reijo Mäen uusin Vares-dekkari Gekko, josta pidin kovasti. Kirjoitan siitä mahdollisimman pian. Nyt aion vielä lukea hetken ennen kuin uni kutsuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.