sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Helmikuun luetut

Sinne meni helmikuu, joka on syntymäkuukauteni ja joka jälleen antoi jo lupauksia alkavasta keväästä. Energiamääräni lisääntyi auringonvalon myötä huimasti, kuten käy joka vuosi. Pidän kaikista vuodenajoista, mutta aina uuden vuodenajan taitteessa koen alkavan vuodenajan jotenkin erityisen mieluisaksi. Tänään lähdin kävelylle ja ihanassa auringonpaisteessa laulaneet linnut ilahduttivat. Tämä viikonloppu on muutenkin ollut todella onnistunut, sillä sain jo luetuksi maaliskuun ensimmäisen kirjan, kirjoittelin esseetä, tein kotitöitä ja kävin kuluttamassa joulu- ja syntymäpäivälahjoiksi saamiani lahjakortteja. Materialismionnellisuus on jotakuinkin huipussaan nyt!

Helmikuussa ehdin lukemaan kuusi kirjaa, mikä on muita lyhyemmälle kuukaudelle hyvä määrä. Helmikuussa koin olevani intoa täynnä kirjoja kohtaan. Edelleenkin on pakko sanoa, että Instagramin kirjablogiprofiilit ovat todella innostavia ja nautin siitä, että saan katsella upeita kirjakuvia. Mukavaa on myös ollut huomata, että muutama viimeisimmistä kirjapostauksistani on täällä blogissani kerännyt kommentteja.

Helmikuussa luin
Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista
Sesse Koivisto: Kätkössä rastaanmuna
Maarit Verronen: Hiljaiset joet
Kyung-sook Shin: Jään luoksesi
Jyri Paretskoi: K15 - Vahinkoja

Huomaan vasta nyt, kun tarkastelen lukemisiani listana, että lukukuussani vuorottelivat äänikirjat ja tavalliset kirjat. Äänikirjoista tuntuu tulevan koko ajan isompi osa kirjaharrastustani, mikä ei toki ole lainkaan huono asia. Hetken jo näytti siltä, että kirjaston e-äänikirjavalikoima on kutakuinkin koluttu läpi, mutta sitten sinne saatiin uutuuksia, joiden parissa on taas vierähtänyt aikaa. Jatketaan niillä siis taas jonkin aikaa, vaikka ajatuksissa olisi kyllä jonkin e-kirjapalvelun käyttöönottokin äänikirjojen kuuntelun takia.

Toivottavasti maaliskuusta tulee yhtä pirteä kuukausi kuin helmikuustakin! Pakko muuten vielä mainita mitä suurta minulle tapahtui helmikuussa:  vietimme kummityttöni Liljan ristiäisiä ja tulin siis oikein virallisestikin nyt kummitädiksi. Miten ihmeellinen ja ihana asia se onkaan

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea pikku-Liljan kummitädille. Se on ihana ja iloinen asia. Hyviä kirjoja olet lukenut. Olen lukenut noista tuon Joenpellon (joskus vuonna ????)ja Kyung-sook Shinin kirjat. Mukavaa alkanutta maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen jo mielessäni miettinyt mitä kaikkia lastenkirjallisuuden klassikkoja haluan ainakin Liljalle ostaa ja mihin hahmoihin tutustuttaa. Kunhan vain toinen ensin hieman kasvaa. :)

      Mukavaa alkanutta maaliskuuta sinullekin!

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.