maanantai 11. maaliskuuta 2019

Piiat

Kathryn Stockett: Piiat
462 s., WSOY 2010
alkup. The Help, 2009
suom. Laura Beck
 
Voi että mikä kirja! Kathryn Stockettin esikoisteos ja ainakin toistaiseksi ainoa teos Piiat on ollut lukulistallani todella pitkään enkä edes tiedä montako kertaa olen sitä jo käsissäni hypistellyt lainausaikeissa. Kirjan luota minut on karkottanut lähinnä tiheä teksti, mutta toisaalta teksti ei tuntunut yhtään tiheältä, kun tätä upeaa kirjaa luki. Tätä toivottiin lukupiirissä käsiteltäväksi, joten sitä kautta sain lopulta tähän todella tartuttua. Onneksi on lukupiiri!
 
Piiat sijoittuu 1960-luvun alkuun Mississippin osavaltiossa sijaitsevaan Jacksonin kaupunkiin, jossa rotuerottelu on voimissaan ja raja mustien ja valkoisten välillä on selvä. Siellä on omat kaupunginosansa mustille ja valkoisille, on omat kaupat, sairaalat ja kirjastot. Kuitenkin mustat naiset työskentelevät valkoisten kodeissa kotiapulaisina, usein alipalkattuina ja ylityöllistettyinä. He siivoavat kodit, laittavat ruuat ja kasvattavat lapset. Kiitokseksi he saavat jatkuvasti kuulla olevansa likaisia ja tyhmiä. Heille pitää rakentaa jopa erilliset vessat, etteivät he tartuta valkoisia. Surkuhupaisaa ja ristiriitaista.
 
Valkoisten seurapiirirouvien keskushenkilö on Hilly Holbrook, jonka ajatuksia ja toiveita hänen ystävänsä, Elizabeth Leefolt etunenässä, yrittävät myötäillä. Myös Skeeter Phelan kuuluu seurapiiriin, vaikka onkin naimaton. Hänen elämänsä tavoitteet ovat muualla kuin aviomiehen nappaamisessa ja rouvaspuuhastelussa, sillä hän tahtoisi journalistiksi ja kirjailijaksi. Kun Hilly heittää ilmoille aikeensa tehdä aloitteen siitä, että palvelijoille pitäisi rakentaa omat vessat, Skeeter ei voi ymmärtää. Hän nimittäin todella rakasti hänet kasvattanutta kotiapulaista, Constantinea, joka lähti eikä Skeeter tiedä miksi.
 
Kirjassa kuullaan myös mustien ääntä, kun Skeeter ryhtyy yhteystyöhön Aibileenin (mikä ihanalta soinnahtava nimi) kanssa. Aibileen auttaa Skeeteriä kirjoittamaan Miss Myrna -kodinhoitopalstaa, koska Skeeter ei tiedä mitään kodinhoidosta ja Aibileen tietää kaiken. Aibileen työskentelee Leefolteilla. Pian Skeeter kertoo Aibileenille, että tahtoisi haastatella ja kirjoittaa kirjan mustien kotiapulaisten kokemuksista. Skeeter ei ehkä ihan tiedä mitä pyytää Aibileenilta, tämän ystävältä Minnyltä ja muilta kotiapulaisilta, sillä paljastuminen tietäisi järjestöntä mielivaltaa ja hyvällä tuurilla vankeustuomiota, huonolla tuurilla kidutusta hipovaa pahoinpitelyä. Turvassa ei olisi silloin edes valkoinen nainen.
 
Teoksessa kuvatut naiset ja heidän perheensä, seurapiirin ja mustien oman yhteisön muodostama eräänlainen pienoisyhteiskunta, on kuvattu mielestäni taidolla ja hyvin. Henkilöhahmot on helppo visualisoida mielessään. Hahmoja on paljon, mutta jokainen on jollain tavalla olennainen ja taitavasti kuvattu. Itselleni aika liikuttava hahmo oli esimerkiksi Leefoltien pieni tytär Mae Mobley, mutta muuten on vaikea nostaa suosikkia tai edes yksiselitteistä inhokkia.
 
Piiat on ihan huikea kirja! Se on koukuttava, rohkea, rehellinen, naurua nostattava, kauhistuttava, jännittävä, koskettava, ajatuksia herättävä ja kerta kaikkiaan onnistunut kokonaisuus. Stockett onnistuu mielestäni nostamaan esille mainiosti molempien puolien (en haluaisi käyttää sanaa rotujen, koska se kuulostaa kamalalta) äänet ihannoimatta tai liikoja yleistämättä. Tarinaa haluaisi lukea ahmimalla, mutta olosuhteiden pakosta luin sen hitaasti ja sulatellen, mikä oli varmaan oikein hyvä. Tässä on niin paljon kaikkea huomioitavaa, että näin sain varmaan parhaan annin. En pysty tässä tekstissä käsittelemään kaikkea haluamaani tekemättä runsaasti juonipaljastuksia, mutta onneksi sain puida niitä lukupiirissä. Tämän kirjan haluaisin lukea vielä joskus uudelleen!

♠♠♠♠♠

4 kommenttia:

  1. Minulta on edelleen tämä kirja lukematta, vaikka otaksun että tykkäisin. Ostin kirja aikoinaan tuoreeltaan, mutta sille kävi niin kuin monille kirjoille: se hautautui hyllyyn. Olen kaivanut nyt kirjan esille ja aion lukea heti sopivan hetken tullessa.

    Ainoa, mikä hieman häiritsee tätä lukematonta kokemusta on jälkikäteen kirjasta käyty keskustelu ja siihen liittyvä kritiikki. En ole lukenut noita juttuja, ainoastaan kuullut niistä enkä aio lukea niitä ennen kuin olen kirjan lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle käy kans usein niin, että kirjat vaan hautautuu hyllyyn. Kirjaston kirjojen kanssa eräpäivät pistää vauhtia lukemiseen. Joskus olen miettinyt, että pitäisikö lainata joku omastakin hyllystä löytyvä kirja kirjastosta, niin kirja tulisi todella luetuksi eräpäivää vahtiessa. :D

      Vaikka etsin tästä kirjasta taustatietoa lukupiiriä varten, niin en oikeastaan juurikaan törmännyt kirjasta käytyy keskusteluun ja kritiikkiin. Ihan hyvä varmasti niin, sillä tällaisenaan ja näillä tiedoilla tämä oli ihan loistava.

      Poista
  2. Tämä on yksi lemppareistani. Ensin vieroksuen kirjan nimeä, mutta onneksi luin sen. Elokuvankin olen katsonut pari kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meni kyllä kerta heitolla minunkin suosikkieni joukkoon. Tähän mennessä tänä vuonna lukemistani kirjoista tämä on ollut vuoden paras!

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.