lauantai 9. huhtikuuta 2022

Nattavaara

Thomas Engström ja Margit Richert: Nattavaara
Pohjoinen-trilogia, osa 1
11 h 26 min., Into-kustannus 2022
alkup. Nattavaara 2020
suom. Kari Koski
lukijana Toni Kamula

Kun aloin kuuntelemaan Engströmin ja Richertin ensimmäistä yhteistä romaania, kuvittelin jostain syystä aloittavani niin sanotusti tavallista jännäriä. Melko pian oivalsin, että kyseessä onkin dystooppinen kuvaus luonnonkatasrofien, sotien ja pandemioiden romahduttamasta yhteiskunnasta. Yleisesti ottaen myös dystopiat joissain määrin kiinnostavat minua, mutta Nattavaara ei nyt oikein vienyt mennessään.

Kun teini-ikäinen Erik löytää vanhempansa kuolleina saunasta, pelkäävät kyläläiset heidän sairastuneen ja kuolleen kulkutautiin. He karkottavat Erikin ja tämän pikkusisaren erämaahan, jolloin päättäväinen Erik suuntaa heidän kulkunsa kohti Kiirunaa tarkoituksenaan hakea oikeutta Kansantuomioistuimelta. Koko maata ja myös tuomioistuinta johtaa suuruudenhullu jaarli, mutta valtakunnan kakkosmies kohtaa kaksikon ensin ja värvää Erikin kätyrikseen. Teoksen toisena keskushahmona nähdään pienen tilan emäntä Marja, joka lähtee maantierosvojen matkaan heidän tunkeuduttua taloon ja varastettua kaiken vähänkään tarpeellisen. Hän joutuu valitsemaan elämän ja kuoleman väliltä, sillä yksin hän ei siinä tilanteessa selviäisi.

Vaikka Nattavaara on sinänsä raadollinen kuvaus ihmisyyden katoamisesta, epätoivosta ja tuntemamme kaltaisen yhteiskunnan romahtamisesta, oli teos kuitenkin jotenkin tylsä. Kuuntelin teoksen kyllä ihan reipasta vauhtia, mutta suurta kiinnostusta en tarinaan tuntenut. Miljöön kuvauksesta sen sijaan pidin, sillä ääriolosuhteissa on jotain kiehtovaa ainakin niin kauan kuin niitä ei tarvitse itse kokea. Nattavaara on trilogian avausosa, mutta en usko tarttuvani muihin osiin, kun ne suomennetaan.

2 kommenttia:

  1. Aloin lukea tätä ruotsiksi heti kirjan ilmestyttyä mutta en jaksanut edes puoleenväliin koska tarina oli niin tylsästi kerrottu. Harmi, sillä itse tarina vaikutti todella jännittävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle olisi varmaan käynyt ihan samoin, jos olisin itse tätä alkanut lukemaan. Äänikirjana siedän paremmin tylsää kerrontaa :D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.