maanantai 31. heinäkuuta 2023

Jäiden soitto

Laila Hietamies/Hirvisaari: Jäiden soitto
Laatokka, osa 4
17h 30min., Otava 2023
alkup. 1989
lukija: Fanni Noroila

Odotus palkittiin lopultakin, kun pääsin kuuntelemaan Laila Hirvisaaren Laatokka-sarjan neljättä osaa. Tässä kirjassa tapahtuu paljon kaikkea dramaattista, tutuiksi käyneiden hahmojen vaiheet koskettavat ja liikuttavat. Jälleen kerran nappisuoritus. Seuraava ilmestyy äänikirjaksi muutaman viikon kuluttua, joten taas odotellaan hetki.

Jäiden soitto ajoittuu vallankumouksen aikaan vuoteen 1916. Euroopan ylle kohoaa yhä synkempiä pilviä ja Venäjälläkin kuohuu yhä pahemmin. Ei ole poikkeuksellista joutua mielipiteidensä vuoksi virkavallan hampaisiin, minkä saavat myös tutut hahmot Anna, Nikolai ja Dimitri läheisineen huomata.

Hietamies osaa kirjoittaa niin elämänmakuisesti, että syvänmaalaisia riepottavat pyörteet tulevat lähelle lukijaakin. Nyt kun katsoo sarjaa taaksepäin, niin näissä neljässä kirjassa on tapahtunut valtavan paljon kaikenlaista. Tapahtumat ovat parissa viimeisessä kirjassa alkaneet keskittyä Dimitrin, Nikolain, Annan ja Katjan ympärille, ja olenkin hieman jäänyt kaipaan ensimmäisessä osassa tavattuja Katria ja Johannesta. Olisi kiinnostavaa tietää myös heidän vaiheistaan, siitä miten poliittinen kuohunta näyttäytyy Avarankalliolla ja taidekoulussa. Ehkä seuraavat osat tuovat vastauksia myös siihen.
 

1 kommentti:

  1. Minä luin tänä kesänä Hietamiehen Kylä järvien sylissä. Oli todella mukaansa tempaava teos. Siinä ei juuri tullut esille ympäröivä maailma poliittisine tilanteineen.

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.