keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Häivähdys purppuraa

Alice Walker: Häivähdys purppuraa
WSOY 2021, 1. suomenkielinen painos 1986
alkup. The Color Purple, 1982
suomentanut Kersti Juva
 
Alice Walkerin klassikon asemaan noussut teos Häivähdys purppuraa yllätti minut. Kiinnostuin tästä, kun näin alkuvuonna trailerin tuoreesta elokuvaversiosta, mutta en silti osannut odottaa mitään tällaista. Kirjeiden muotoon kirjoitettu ja pitkälti hyvin puhekielinen teos hätkähdytti voimakkailla henkilöhahmoillaan ja sivuilta ulos puskevalla ajankuvallaan.

Häivähdys purppuraa sijoittuu pääasiassa Yhdysvaltain etelävaltioihin. Tarina alkaa 1930-luvun loppupuolelta, jolloin etelävaltioissa oli edelleen voimassa rotuerottelulait. Päähenkilö Celie on nuori tummaihoinen nainen, joka varttuu aikuiseksi rasismin ja riiston ilmapiirissä monin tavoin hyväksikäytettynä. Äitinsä kuoleman jälkeen Celie haluaa tehdä kaikkensa suojellakseen pikkusiskoaan Nettietä samanlaiselta kohtalolta.
 
Teoksen teemoissa pureudutaan rasismiin ja esille nousee myös taloudellinen eriarvoisuus, mutta minä koin tämän ennen kaikkea yhden naisen rohkeana kasvutarinana, jossa varsinaiset teemat jäävät jopa hieman taka-alalle.

Pidin Celien hahmosta paljon. Hänet on kuvattu uskottavasti, ja mielestäni tekstin keinoin tuota uskottavuutta on onnistuttu vahvistamaan hienosti, sillä Celien kirjeet ovat sanavalintoineen ja yhdyssanavirheineen juuri sellaisia kuin hänen taustastaan tulevalta kouluja käymättömältä ihmiseltä voisi olettaakin.

Häivähdys purppuraa on mielestäni kaunis nimi kirjalle. Tarinassakin on oma kaunis puolensa, kun Celie lopulta löytää sen verran rohkeutta, että uskaltaa nousta alistajiaan vastaan. Paljon hän kuitenkin joutuu kokemaan alistumista, kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta ennen kuin pystyy nousemaan, mutta se nousu on sitten sitäkin uljaampi. Teoksessa on myös paljon rakkautta ja ilon pisarointia, mikä itse asiassa elokuvan trailerissa kiinnittikin huomioni.

1 kommentti:

  1. Hei. Oliko sähköpostiosoite mikä sinulle. Voisitko lähettää tiedon sähköpostiini kulttuuritasken@gmail.com Kysymyksessä on kirjallisuuspäivien info. Ystävällisesti Kusti

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.