Ripaus keijutaikaa

Julia Hubery (teksti) & Alison Edgson (kuvitus): Ripaus keijutaikaa

25 s., Mäkelä 2011

alkup. A Little Fairy Magic 2011

suom. Terhi Leskinen

Löysin kirjastosta tässä taannoin tämän aivan ihastuttavan pienelle tytölle suunnatun keijukaiskirjan "Ripaus keijutaikaa". Olin kuullut tästä jo viime syksynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssilla ja tiesin heti haluavani lukea tämän. Mielestäni on aika yllättävää, että kirjastot ovat alkaneet hankkia tätä teosta vasta viime vuonna oikein urakalla, vaikka tämä on suomennettukin jo 2011. Kustannus-Mäkelästä voin sanoa sen verran, että he julkaisevat muihin kustantamoihin verrattuna paljon laadukasta käännöskirjallisuutta lapsille. Esimerkiksi Vihreä banaani ja Keltainen banaani -sarjat sekä Mimmi Lehmä -kirjat ovat heidän julkaisemiaan täällä Suomessa.

Ripaus keijutaikaa on hauska ja sympaattinen tarina Pinja-nimisestä hiiritytöstä, joka saa syntymäpäivälahjaksi keijupuvun. Pinja päättää ryhtyä oikeaksi keijuksi ja opetella lentämään sekä toteuttamaan toiveita. Pinja huomaa, että oikeaksi keijuksi ryhtyminen on vaikeampaa kuin hän kuvitteli, mutta toisia voi auttaa ja toiveita toteuttaa muutenkin.

Kirjan kuvitus on todella kaunis ja siinä on käytetty hyvin värejä. Ekstraa tähän kuvitukseen antaa siinä käytetyt hileet, jotka luovat kuviin samalla sekä keijukaismaisuutta ja taikuutta mutta myös kolmiulotteisuutta. Aika harvoin tapaa tällaisia kirjoja, joiden kuvituksessa on hyödynnetty tällaista tekniikkaa, ja siksikin halusin lukea juuri tämän teoksen. Näitä kuvia katselee aikuinenkin ihan mielikseen.

Teksti on melko yksinkertaista, vaikka siinä onkin tällaista "totuuden siementä". Mielestäni tässä teoksessa kuvitus on kuitenkin tekstiä voimakkaampi asia, sillä se puhuttelee enemmän ainakin minua. Varmasti lapsetkin ihastuvat tässä teoksessa juurikin tähän kuvitukseen, sillä tämä todella on jokaisen pienen prinsessan toivekirja. Tämä sopii mielestäni etenkin iltasaduksi, vaikka miksei myös muuten yhdessä luettavaksi. Tämä on myös hyvä lahjaidea jollekin pikkutytölle. Suosittelen tätä lisäksi kaikille aikuisille juurikin tämän kuvituksen vuoksi.

(arvosanoittamaton)

kuvakirjoja on joskus kamalan vaikea arvostella numeroin

Vänrikki Stålin tarinat

Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat - Ensimmäinen kokoelma

139 s., WSOY 2007

alkup. Fänrik Ståls sånger. En samling sånger. Förra samlingen 1848

suom. Juhani Lindholm

***

J.L. Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat - Jälkimmäinen kokoelma

130 s., WSOY 2008

alkup. Fänrik Ståls sånger. En samling sånger. Senare samlingen 1860

suom. Juhani Lindholm

Kuten eilisessä postauksessa totesin, minun oli tarkoitus saada nämä Vänrikki Stålin tarinat luetuksi jo Runebergin päiväksi, mutta en sitten ehtinytkään. Laitoin miltei vuosi sitten tämän teoksen yhteisesti TBR100 -listalleni, koska epäilin vahvasti jaksanko milloinkaan tarttua kumpaankaan osaan. En tiedä mistä minulle on jäänyt sellainen kuva, että nämä olisivat kauhean kankeasti ja vanhahtavasti suomennettuja, mutta uskonpa sen johtuvan siitä, että nämä uudet ja nykysuomen mukaiset suomennokset on saatu vasta muutamia vuosia sitten.

Oikeasti pelkäsin, että tämän kanssa olisi vähän samaa ongelmaa kuin Kalevalankin kanssa, että olisi vaikea omaksua kieliasu ja niin edelleen. Uusi suomennos kuitenkin takaa sen, että näitä on helppoa ja sujuvaa lukea. Vaikka näissä onkin käytetty nykysuomea, se on tehty niin taiten, että alkuperäinen ajatus ja teksti ei muutu liiaksi: vaikka en olekaan näitä ruotsiksi lukenut, minulle silti jäi sellainen tunne.

Minun on pakko myöntää, että näistä teoksista minulle ei ollut kunnolla tuttuja muuta kuin kaksi runoa. Toinen on Maamme ja toinen on Sven Dufva, josta yläasteella puhuttiin historian tunneilla Suomen sodan yhteydessä. En kyllä tiedä miksi fiktiivinen hahmo nostettiin siinä kohtaa esille jotenkin erikoisesti, kai hän vain oli malliesimerkki sotilaiden rohkeudesta.

Tämä kirja on alkanut vähitellen syrjäytyä kouluissa, koska minä en muista tähän teokseen juuri tutustuneeni missään muodossa koko kouluvuosieni aikana. Ainut runo, joka on minulle kaikkista tutuin Runebergilta, on Saarijärven Paavo. Sitä koulussa jankattiin ja se oli aina esille kaikissa videoissa/dokumenteissa mitä katsottiin Runebergiin liittyen.

Aikojen muutoksen huomaa selkeästi, kun vertaa Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta ja Runebergin Vänrikkejä. Siinä missä vänrikit suhtautuvat hurmiollisesti ja uskollisesti isänmaan puolustamiseen ja uskollisuuteen Ruotsin kuninkaalle, on Tuntemattomassa nähtävissä purnausta ja haluttomuutta sotia. Runeberg on luonut ihannoivan ja ruusureunaisen kuvan sodasta, hän on romantisoinut sitä paljon. Vaikka onhan toki tottakin se, että kun Viapori menetettiin ja sotilaiden täytyi luopua aseistaan, moni koki pettäneensä Ruotsin kuninkaan, jolle oli vannonut uskollisuudenvalan. Aika ja aatteet vaikuttavat hyvin paljon, se on selvää. Lisäksi tuohon aikaan oli ehkä jo nähtävissä pieni ripaus siitä isänmaanrakkaudesta ja nationalismista, joka sitten vasta myöhemmin puhkesi kukkaansa. Siemen kuitenkin iti jo hienoisesti tuolloinkin.

En oikein osaa sanoa mitään siitä, millaisia nämä runot nyt sitten olivat. Hyvin käännettyjä ja ainakin siksi sujuvia toki, mutta sisältö ei minun mielestäni nyt ollut mikään kirkas taidonnäyte. En oikein osaa sanoa miksi minusta tuntui siltä, mutta jotenkin en vain kauheasti saanut niistä kiinni. Lisäksi tätä teosta on muutenkin vaikea arvostella, koska tämä on kuitenkin merkittävä teos suomalaisen kirjallisuushistoriankin näkökulmasta.

Runebergin Vänrikit ovat  varmaan saaneet aikanaan paljon lukijoita, mutta jotenkin näiden aika alkaa jo olla ohi. Suomen sodasta on yli 200 vuotta ja historiassamme on tapahtunut sen jälkeen niin paljon suuria mullistuksia, että vähitellen tuo aika on saanut pienemmän merkitysarvon. Sitä siltä ei kuitenkaan voida riistää, mutta monesta kuitenkin 200:n vuoden takaiset asiat tuntuvat jo hyvinkin kaukaisilta. Itse olen kiinnostunut myös tuosta ajanjaksosta, mutta sitä ei kaikilta voida vaatia. Tämä teos on omanlaisensa ajankuva 1800-luvun alusta, mutta se jää hyvin sotaväritteiseksi. Ehkä tämä teos olisi vetävämpi, jos se sisältäisi vähän muutakin.

Yhteenvetona totean, että nämä teokset oli mielenkiintoista lukea enkä missään nimessä koe lukukokemustani turhaksi. En vain yksinkertaisesti oikein osaa muodostaa näistä selkeää mielipidettä, niin vain käy joskus. Koska kotimainen kirjallisuus on lähellä sydäntäni, minä koin tämän teoksen tarpeelliseksi lukea. Saanpahan nykyään sanoa, että olen lukenut sekä Kalevalan että Vänrikit, molempien lukemista kun tavataan pitää nykyään oikeana urotekona. :'D

(arvosanoittamaton)

Tunnustus & haaste

 

Huomasin Olipa kerran kirjablogi -blogin kirjoittajan muistaneen minua tällaisella kivalla tsemppaavalla blogitunnustuksella. Tai ainakin oletan, että tunnustus kuuluu haasteen kanssa samaan pakettiin, heh. Säännöt ovat seuraavanlaiset:

"Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan kysymyksiin.

3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.

4. Pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää keroa kenet on haastanut. Ei takaisinhaastamista."

Ensin 11 faktaa.

1. Asun vuokralla paritalokaksiossa.

2. Autoni on viininpunainen.

3. Lempikuvittajani on Kristiina Louhi (jos joku nyt ei ole sitä vielä huomannut..).

4. Olen saanut työharjoittelupaikan kotikuntani kirjastosta eli pääsin sinne minne halusinkin.

5. Minulla on syntymäpäivä tässä kuussa.

6. Tällä hetkellä luen Vänrikki Stålin tarinoita. Piti saada eiliseksi luettua, mutta en ehtinytkään.

7. Minun pitäisi uusituttaa jäykkäkouristusrokotus.

8. Paras suomalainen miesnäyttelijä on Martti Suosalo. Loistavaa muuntautumiskykyä!

9. Olen kiinnostunut lasten- ja nuortenkirjastotyöstä.

10. Olen jo suunnitellut ensi kesän kesäkukkaistutuksia. Mieli muuttuu koko ajan, mutta hyvähän se on aloittaa ajoissa! ;)

11. Pidän Timo Koivusalon elokuvista. Rentun ruusu, Sibelius ja Täällä Pohjantähden alla 1-2 ovat olleet mainioita.

Sitten 11 vastausta kysymyksiin.

1. Mikä on elämäsi paras kokemus tähän mennessä?

Yksi parhaista on ehdottomasti ylioppilaaksi pääsy, toinen on kirjasto- ja tietopalvelualan koulutukseen valinta. Näitä on monia. Ihanaa on myös silloin, kun joku kiittää tai kehuu puhtaasta sydämestä.

2. Lempinaposteltavasi.

Tykkään ihan hirveästi dipata esimerkiksi tuorekurkku-, porkkana- ja paprikatikkuja kermaviilidippiin. Ja keksejä puputtaisin vaikka kuinka paljon!

3. Mikä saa sinut hymyilemään.

Kissojeni höppänyydet. Kiitos jostakin hyvin tehdystä asiasta. Hauskat jutut. Ihanat ihmiset. Auringonpaiste.

4. Pidätkö Disney-elokuvista? Mikä on suosikkisi?

Pidän. Kyllä se Tuhkimo on ollut aikamoinen kestosuosikki, mutta nyttemmin myös Aristokatit, 101 dalmatialaista ja Notre Damen kellonsoittaja ovat nousseet suosikkien joukkoon. Viimeksimainituissa on hauskoja sattumuksia, Tuhkimo ei ole niinkään hauska samalla tavalla.

5. Mottosi.

Ei ole.

6. Jos kirjahyllysi leimahtaisi yllättäen tuleen ja sinulla olisi mahdollisuus pelastaa vain yksi kirjoistasi, mikä se olisi?

Apua, kamalan vaikea kysymys. En varmaan osaisi valita ja lopuksi olisi jo liian myöhäistä pelastaa mitään. Ehkä Väinö Linnan Pohjantähti 1 olisi se ensimmäisenä mieleen tuleva.

7. Minkä superkyvyn haluaisi osata?

Teleporttaamisen. Koulumatkakin taittuisi hieman nopeammin eikä bensaa kuluisi.

8. Fanitatko jotakin asiaa (kirjasarjaa, tv-sarjaa, elokuvaa, henkilöä) ylitse muiden?

Nuorempana olin todellinen Hovimäki-fani, mutta en nyttemmin enää niin pahasti. En fanita mitään erityisesti, vaikka minulla onkin rakkaita suosikkeja niin kirjoista, tv-sarjoista kuin elokuvistakin.

9.Oletko joskus tehnyt jotakin suurempaa ns. extemporee, pidempään harkitsematta, ja myöhemmin kiitellyt itseäsi kyseistä päätöksestä?

En yleensä harrasta extemporee-juttuja, joten en varmaankaan. Ei ainakaan tule mitään mieleen.

10. Missä maassa voisit kuvitella asuvasi Suomen sijasta?

Ruotsissa. Varmaan siksi, kun se on niin samanlainen maa kuin Suomikin. En halua kauaspois rakkailta kotikonnuilta.

11. Jos voisit tavata menneisyyden itsesi, mitä sanoisit hänelle?

Käskisin tietyissä tilanteissa kiinnittää enemmän huomiota omalle vartalotyypille sopivaan vaatetukseen. Lisäksi kieltäisin itseäni valittamasta kouluruuasta (oliko se nyt oikeasti AINA niin pahaa vai kultaako aika jo muistot?) sekä koulutehtävistä. Ennen niitä oli vähän verrattuna nykyiseen.

Ja sitten 11 uutta kysymystä.

1. Kumpi on sinun mielestäsi parempi vuodenaika, kevät  vai kesä?

2. Mikä on lempivärisi?

3. Mitä sarjoja seuraat televisiosta?

4. Ensimmäinen kirjamuistosi?

5. Mihin maahan haluaisit matkustaa, jos budjetti ja aika olisi rajaton? (Vain yksi maa.)

6. Käytätkö koruja? Jos käytät, millaisia mieluiten?

7. Mitkä täytteet valitset pizzan päälle?

8. Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa?

9. Mikä muumimuki on mielestäsi kaikkein hienoin?

10. Kuka on mielestäsi mielenkiintoisin historian hahmo?

11. Kuka on eniten arvostamasi ihminen?

Jaan tunnustuksen seuraaville ja haastan heidät samalla:

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Kirjoihin kadonnut

Sinisen linnan kirjasto

Ajatuksia kirjamaasta

Kirjakirppu

Lukutuulia

La petite lectrice

Nyt en haasta enempää, sillä nämä tulivat ekana mieleen. Ainakin yksi näistä oli tämän jo saanut, mutta tästä saa uuden! :D

Lisäksi vielä tiedoksi kaikille, että Le Masque Rouge -blogissa on meneillään arvonta, josta voi voittaa kirjapalkintoja. Kipin kapin osallistumaan! :)

Palailen toivottavasti pian Vänrikkien parissa!

Ujostelemattomat

Kirsi Vainio-Korhonen: Ujostelemattomat - Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa

200 s. + 55 s. viitteitä, lähteitä ja kätilömatrikkeli

WSOY 2012

Minun on jo jonkin aikaa tehnyt mieli lukea tämä suomalaisten naisten arkeen vahvasti liittyvä Kirsi Vainio-Korhosen tietokirja. Luin tästä jostakin aivan hiljattain ja kirjastossa käydessäni tämä oli sopivasti esillä: tsädäm, sattuman oikku! Alusta asti pidin tätä teosta hyvin mielenkiintoisen oloisena ja sitä se kyllä eittämättä olikin.

Ujostelemattomat kertoo 1700-luvun Suomesta ja vähän varhaisemmistakin vaiheista, jolloin kuuluimme vielä Ruotsin kuningaskuntaan. Se kuvaa tuon ajan naisten elämää, virallisen kätilötoiminnan ja -koulutuksen alkua, sen vaikutuksia ja taustoja. Se kuvaa myös tuon ajan aattellisia suuntauksia ja maailmankuvaa monipuolisesti.

Pakko sanoa, että tämä kirja on ehkä hieman liiankin monipuolinen ja sivuaa monia eri asioita. Tietysti se auttaa luomaan selkeän kokonaiskuvan tuon ajan naisten elämästä ja arjesta ja etenkin synnytyksistä ja niihin suhtautumisesta, mutta välillä tuntuu, että kätilöt ja synnytykset jäävät sivuseikaksi. Tässä teoksessa on myös valtavasti toistoa ja liikutaan ajassa edestakaisin, ensin voidaan kertoa esimerkiksi 1700-luvun lopusta ja sitten pompata johonkin 1700-luvun alun asiaan. Aitoutta tuo todellisten kätilöiden elämä, mutta mielestäni tässä keskitytään hiukan liikaakin heidän elämänvaiheisiinsa, muuttoihin ja saamiinsa kouluarvosteluihin: yksittäisten kätilöiden vaiheet nyt ovat mielestäni aika lailla sivuseikkoja. Tietysti tämäkin luo kokonaiskuvaa esimerkiksi kätilöiden asemasta, arvostuksesta, varallisuudesta ja elämäntyylistä yleensäkin, mutta liika on liikaa. Kuka nyt haluaa lukea listaa suomalaiskätilöiden arvioinneista?

Minä odotin, että tämä teos keskittyisi enemmän synnytystapojen, raskauden (esim. siihen suhtautumisen), jälkitautien ja muiden vastaavien suhteen tapahtuneisiin muutoksiin aikojen kuluessa, mutta tämä keskittyykin enemmän kätilöiden kouluttamiseen ja lähinnä sivuaa synnytyksiä ja siihen ennen vanhaan liittyneitä riskejä, uskomuksia ja "hoitomuotoja". Se oli minulle pienoinen pettymys, koska minua kiinnostaisi ensisijaisesti tietää kaukaisten esi-äitieni elämän kulusta ja arjesta, siitä miten kehitys on kulkenut saunoista lapsenpäästäjien avustamista synnytyksistä nykyajan puhtaisiin sairaalaoloihin ja miten uskomukset ja tavat ovat muuttuneet.

Lisäksi tämä teos on vähän epäselvä tiettyjen termien kohdalla. Esimerkiksi lapsivuodekuumeesta puhutaan paljon, mutta vasta aivan kirjan loppupuolella kerrotaan mistä se johtuu ja miten sitä hoidettiin. Mielestäni termit pitäisi aukaista heti ensimmäisen mainintakerran jälkeen, jotta ei tarvitsisi pähkäillä niiden merkitystä. Tietysti osa termeistä on hyvinkin tuttuja eikä niiden kohdalla moiseen ole tarvetta, mutta hyvä tietokirja kumminkin auttaa lukijaansa ymmärtämään asiat kokonaisvaltaisesti vaikkapa juuri vieraammat termit esittelemällä.

Mielenkiintoinen tämä teos kyllä oli moitteistani huolimatta. Teksti on hyvin kirjoitettua toistosta huolimatta ja siinä on vetävä ote, koko ajan haluaa tietää enemmän ja kuulla uutta. Tietokirjaksi tämä on jopa hieman tarinoiva ja "kaunokirjamainen", vaikkei kuitenkaan olekaan. Mielestäni tälle teokselle voisi hyvinkin tehdä jatko-osan, joka käsittelisi 1800-luvun synnytyksiä ja kätilötoimintaa, koska varmasti koulutus ja muutkin tavat muuttuivat Suomen siirtyessä Venäjän vallan alle. Se voisi täydentää kuvaa ja osoittaa tapojen ja aikojen muutokset.

Tämä teos on hyvä siksikin, että se todella osoittaa, että naisen asema ei ollut ennen muinoin niin huono ja alistettu kuin usein historia antaa ymmärtää. Myös naisilla oli mahdollisuus opiskella, harjoittaa ammattia ja saada palkkaa sekä vastata ansioistaan: heidän ei esimerkiksi tarvinnut pyytää mieheltään tai holhoojaltaan lupaa kätilökoulutukseen. Kätilöt olivat naisista miltei arvostetumpia kuin vapaaherrattaret, mikä kuvaa hyvin heidän kouluttamisensa ja olemassaolonsa merkitystä niin naisille kuin miehillekin aikoina, jolloin terveydenhoito oli vielä aivan lapsenkengissään.

Suosittelen tätä teosta kaikille niille, joita kiinnostaa tällainen tavallista kansaa koskettava historia, joka ei koreile merkkimiehillä ja aatelisarvoilla tai varallisuudella. Suosittelen tätä myös kaikille kätilöille ja kätilöiksi opiskeleville, tämä voisi olla heille mielenkiintoinen  tietoisku heidän ammattinsa historiasta. Voisin suositella tätä myös kaikille synnytyspelkoisille siinä mielessä, että tämä teos voi osoittaa helpottavan asian: jos ennen vanhaan selvittiin synnytyksistä (vaikka toki poikkeuksiakin oli ja siihen tämän teoksen lukija saa varautua), niin kyllä nykyäänkin selvitään modernin lääketieteen ansiosta. :) Lukemisen arvoinen teos kaikenkaikkiaan. Tätä lukiessa mielenkiinto pysyy kyllä hereillä.

Tämän teoksen luomaa kuvaa voi täydentää lukemalla Minna Anderssonin teoksen Seitsemän tytärtä, joka kuvaa synnytyksiä ja niihin liittyvien asioiden muutoksia 1840-luvulta nykypäivään.

♠♠♠½

Tammikuun luetut ja vähän muutakin

Koska melkein kaikki muutkin bloggaajat tekevät koostepostauksen/-listauksen aina kuukauden luetuista kirjoista, minäkin päätin siirtyä tekemään sellaisen. Eli siis tästä lähtien joka kuukauden lopussa tai viimeistään seuraavan alussa pyrin tekemään jonkinlaisen koonnin lukemistani kirjoista.

Tammikuu oli paitsi määrällisesti myös laadullisesti hyvä lukukuukausi minulle. Huomasin antaneeni täydet viisi pistettä kolmelle (kyllä, kolmelle!) kirjalle ja 4½ pistettä kahdelle kirjalle, mikä laittoi minut pohtimaan, että olenko aina alkuvuodesta jotenkin armollisempi lukija ja arvostelija vai valikoituuko aina sattumalta juuri vuoden alkuun todella hyviä kirjoja. Viime vuonna oli sama juttu, heti vuoden alkuun tuli annettua pari parasta arvosanaa.

Tammikuussa luin myös hyvin laaja-alaisesti erilaisia kirjoja. Luin nuortenkirjoja, tietokirjallisuutta, yhden runoteoksen ja kaksi sarjakuvakirjaa. Erityisen poikkeuslaatuista on sarjakuvien lukeminen jopa kaksi kappalein. Jotenkin tuntuu myös siltä, että nyt vuoden alkuun on tietokirjallisuuttakin luvassa enemmän, nyt on myös lukuvuorossa ja aivan loppusuoralla tietokirja. Aloitin tammikuun aikana avioliittohaasteen, kiinteistöhaasteen, sarjakuvahaasteen, maakuntahaasteen ja tutustuin uusiin kirjailijoihin. Kaikkein rakkaimmiksi ja mieleenpainuvimmiksi kirjoiksi tammikuulta nousi Ulla-Lena Lundbergin Jää ja Vicki Myronin Kirjastokissa.

Nämä kirjat luin:
Vain routainen maa
Valokuvavarkaat
Historian suurnaiset
Syyspurjehdus
Onnellisia ihmisiä
Kiirastuli
Lapinkylä: sukutarina
Puhdas valkoinen
Jää
Kamut: lemmikkien aikaan
Simonin kissa
Teräsmiehen morsian
William N. päiväkirja
Kirjastokissa
Yhden promillen juttuja

Lisäksi sain ilokseni huomata, että lukijoita on kertynyt jo huikeat 73! Tervetuloa vaan kaikille uusille lukijoille. :) Jos joskus saan 100 lukijaa täyteen, järjestän ehdottomasti arvonnan. Tosin siihen saavutukseen voi mennä hyvinkin kauan aikaa, mistäpä sitä tietää. Lupaus arvonnasta on kuitenkin nyt virallisesti annettu!

Ei millään uskoisi, että nyt on jo helmikuu. Ja helmikuu menee aina nopeasti, kun päiviäkin on vähemmän. Tänäänkin paistoi aurinko ihanasti ja oli oikein kevättä ilmassa. Lisää vain aurinkoa ja kauniita ilmoja, niin kevät hujahtaa vieläkin nopeammin. Helmikuu on minulle jopa hieman jännittävä kuukausi tänä vuonna: tulen pitämään lasten- ja nuortenkirjastotyön suuntautumisopintokurssin puitteissa ensimmäisen kirjavinkkaustunnin (parini kanssa) kakkosluokkalaisille ja ensimmäisen satutuokioni viime kesän kesätyöpaikassani (kolmen hengen porukassa). Jännittää jo valmiiksi todella paljon, huih! Onneksi ei sentään tarvitse yksin ruveta ensimmäisiä pitämään. :) Näiden juttujen vuoksi tulen todennäköisesti esittelemään melko paljon lastenkirjallisuutta kuvakirjoista lastenromaaneihin, vaikka tuskinpa kaikesta lukemastani kirjoitan.

Siis lukemisiin ja kirjoittelemisiin!

Revontulilumi

Riitta Jalonen (teksti) & Kristiina Louhi (kuvitus)

47 s., Tammi 2006

Revontulilumi on kertomus pienestä Sari-tytöstä, joka löytää hiihtoretkellään paljon ihanaa ja kaunista nähtävää. Kaikkein kauneinta on tietysti revontulilumi, joka sädehtii monenkirjavana. Muistot edellisten talvien ulkoilmaretkistä palaavat tytön mieleen, kun hän kokee uutta.

Revontulilumi on Jalosen ja Louhen kuvakirjatrilogian päätösosa. Ehkä minun olisi kannattanut lukea edelliset osat ensin, jotta ymmärtäisin täysin Sarin ajatuksia ja tuntemuksia, sitä mistä ne kumpuavat. Tosin en edes tiedä onko päähenkilö sama kaikissa teoksissa, mutta uskoisin näin. Sari on jotenkin todella reipas ja ymmärrystä omaava lapsi, sellainen vähän filosofinen. Aivan kuin hän olisi kokenut jonkin suuren menetyksen tai elämänmuutoksen, joka on muuttanut hänen ajatusmaailmaansa. Jotakin isään liittyvää se ilmeisesti on.

Tämä teos on jälleen osoitus siitä, miten teksti ja kuva voivat tukea toisiaan saumattomasti. Riitta Jalosen sympaattinen tarina ja Kristiina Louhen kaunis kuvitus sopivat yhteen erinomaisesti. Jo pelkkää kuvitusta voisi katsella ja tutkiskella pidempäänkin, sillä suosikkikuvittajani Louhi todella osaa asiansa. Tämä teos on ymmärtääkseni tehty pastelliväreillä (en ymmärrä kuvaamataidosta/piirtämisestä mitään, mutta päättelin näin), mikä ei oikein minuun iske yleensä. Tässä se kuitenkin toimii hyvin, sillä teksti vaatii seurakseen pehmeän ja herkkävireisen kuvituksen.

Vaikka kyllä pidin tästä kirjasta ja se on hyvin tehty, on tässä kuitenkin ehkä liiankin herkkä tunnelma minun makuuni. En tiedä mitä lapset tuumaisivat tästä teoksesta ja pitäisikö se heidän mielenkiintoaan yllä. Jos jollakin teistä lukijoista on jotakin kommentoitavaa/ajatusta tästä, niin kertokaa toki. Ihan jo kirjastoammatillisestikin kiinnostaa tietää, sillä itse en esimerkiksi välttämättä ottaisi tätä teosta satutunnille mukaan. Ehkä tämä sopisi paremmin kotona luettavaksi kirjaksi.

♠♠♠