lauantai 28. tammikuuta 2012

Muumipapan urotyöt


Jansson, Tove: Muumipapan urotyöt
133 s., WSOY 2008, 20. painos
suom. Laila Järvinen
alkup. Muminpappans bravader, 1963

Tove Janssonin Muumipapan urotyöt kertoo Muumipapan nuoruudesta tämän itsensä kertomana. Hän kirjoittaa muistelmiaan ja lukee niitä sitten ääneen Muumipeikolle, Nipsulle ja Nuuskamuikkuselle. Muumipappa haluaa välittää nuoruudenseikkailunsa muillekin, jotta ne eivät unohtuisi. Tosin hän ilmoittaa kirjaavansa ne niin kuin itse muistaa tapahtuneen. ;)

Muumipappa aloittaa tarinansa varhaislapsuudestaan lastenkodissa, jota johti ilkeä Hemuli-täti. Hän kertoo kuinka karkasi sieltä, tapasi Fredrikssonin ja tämän myötä Juksun ja Hosulin. Tarina kertoo kuinka he purjehtivat talolaivalla, kohtaavat tahmatassuja, perustavat siirtokunnan ja Muumipappa tapaa Muumimamman.

Juoni on sinänsä hyvin hauska, että se valottaa tuttujen muumihahmojen perhetaustaa. Tarinassa astuu kuvaan myös pikku Myy, mikä on mielestäni hyvä juttu; olinkin jo kaivannut häntä. (No, en olisi osannut kaivata, jos en olisi ikinä katsonut muumi-animaatioita, joten sitä ei voi laskea miinukseksi kirjalle.)

Oli mukava lukea hahmojen sukutarinoita, ne olivat oikein mielenkiintoisia. Mutta silti en pääse eroon tunteesta, että jotain puuttuu. Saattaa olla, että kaipaisin analyyttisempaa otetta, mutta Muumipappahan kertookin tarinaa omasta näkökulmastaan. Se on sinänsä virkistävää, mutta kuitenkin tuntuu typerältä, että hän muka unohti Sosulin kokonaan tarinasta ja muisti sen sitten lopussa.

Mielestäni Muumipappa ei oikeastaan kyllä tehnyt ihmeemmin urotöitä, vaikka toki pelasti kahden olennon hengen. Mutta siis kirjan nimeksi olisi mielestäni sopinut esimerkiksi "Muumipapan seikkailut" tai jotain muuta vastaavaa. Oli miten oli, tämä oli kuitenkin hieno ja mielikuvituksekas teos, joka ansaitsee hyvän arvosanan.

♠♠♠♠

1 kommentti:

  1. Hyvä arvio. Tässä teoksessa ja myös Vaarallisessa Juhannuksessa Pikku Myy on todella pieni :)

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.