Reipas tyttö saa paikan

Johanna Marttila: Reipas tyttö saa paikan

358 s., Karisto 2004, 3.p.

isotekstinen

1.p. 1987

Kirjastossa heinäkuussa työskennellessäni huomasin, että Johanna Marttilan tuotanto liikkuu todella vilkkaasti koko ajan. Itse en ollut suurin piirtein ennemmin edes kuullut koko kirjailijasta, mutta päätin kokeilla ja lainasin tämän isotekstisen version Reipas tyttö saa paikan -kirjasta, joka myös aloittaa Helkalan kartano -sarjan. Itselleni ei täysin avautunut, että mikä näissä kirjoissa nyt sitten on niin erinomaisen kiinnostavaa, vaikkakin tämä toki sopii keveäksi kesälukemiseksi oikein hyvin.

Reipas tyttö saa paikan kertoo vastikään ylioppilaaksi päässeestä Katista, joka on vanhempiensa ainut lapsi ja näin ollen suuren Helkalan kartanon perijätär. Katia inhottaa se, miten kaikki ajattelevat häntä ensin rikkaana ja ylempiarvoisena, sitten vasta hänenä itsenään. Lisäksi Kati on auttamattoman tympääntynyt siihen, miten hänen äitinsä haluaa Katin menevän naimisiin naapurin Eeron kanssa. Niinpä Kati päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja hakee hetken mielijohteesta piiaksi toiselle maatilalle. Vanhemmilleen hän väittää menevänsä mannekiinikurssille. Maatilan töitä opetellessaan Kati tutustuu mukaviin ihmisiin, joiden mukana on Mattikin, periaatteita omaava ja omanarvontuntoinen nuorimies, johon Kati rakastuu. Tunne ei suinkaan jää yksipuoliseksi, mutta asioilla on omat vaikeutensa, sen Kati saa huomata.

Aluksi ajattelin, että jaksankohan lukea tätä kirjaa loppuun asti, sillä tarina ei tuntunut lähtevän millään vetämään. Päätin lukea vielä pari lukua, jolloin lopulta alkoi tapahtuakin jotakin. Tämän kirjan lukee aika nopeasti, sillä tässä ei todella ole oikeastaan mitään pureksittavaa ja sen kummemmin ajatustyötä vaativaa, vaikka eihän aina tarvitse ollakaan. Tämä on selkeästi viihdekirjallisuutta, sen lukija huomaa heti, mutta ei tässä mielestäni silti mitään Enni Mustosen veroista ole. Jotenkin sellainen syvin tunne ja tempo puuttuu tai se jää latteaksi. Rakkautta löytyy, samoin pettymyksiä ja epäonnea, mutta ne eivät tunnu aidoilta vaan jotenkin ylenpalttisilta. Kirjan keskivaiheet ovat oikein tapahtumarikkaita ja niitä lukee mielellään, mutta alku on tylsä ja loppu jankkausta täynnä, sillä aluksi siinä vatvotaan samaa asiaa moneen kertaan ja viimeinen loppukaneetti rykäistään paperille kiireellä ja yksioikoisesti vailla minkäänlaista realistisuutta.

Marttilan juonenkuljetus ei siis ole oikein onnistunutta kokonaisuudessaan, vaikkakin hänen luomansa miljöö on ihan mielenkiintoinen: maaseutu, kartano, hevostallit ja niin edelleen. Miljöötä ei kuitenkaan kuvailla kovin paljoa, joten lukijana olisin kaivannut vähän lisää tietoa tapahtumapaikoista. Tapahtuma-aika ainakin on 1960-luvun loppupuoli, se sanotaan suoraan, mutta ei se oikein tule mitenkään ilmi paitsi ehkä maataloustyön kuvauksesta. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, toisaalta vähäinen kuvailu auttaa teosta kestämään aikaa paremmin, mutta toisaalta saattaa jättää lukijalle aika irrallisen kuvan tarinasta.

Luin töissä parin opuksen takakannet ja tiedän suunnilleen, että millaisia käänteistä tarina tulee saamaan. En siis tiedä tarvinneeko minun enää lukea muita osia, mutta voisin kyllä joskus kokeilla, jos siltä sattuu tuntumaan. En siis ole erityisen ihastunut tähän lukukokemukseen, mutta kyllähän tämä menetteli.

♠♠