lauantai 2. marraskuuta 2013

Hui kauhistus!

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!
43 s., Otava 2008, 10.p.
1.p. 1985

Mauri Kunnakselta löytyy kirjoja lähes teemaan kuin teemaan, joten päätin halloweenin kunniaksi lukea uudelleen yhden hänen "kauhukirjoistaan". Kirjassa seikkailevat niin lumimies, noita, vampyyri kuin useampi kummitus ja mörkökin. Hui kauhistus! sisältää yhdeksän erilaista tarinaa, jotka ovat kunnasmaiseen tapaan yksityiskohtaisesti ja värikkäästi kuvitettuja.

Kaikki tämän teoksen sisältämät tarinat sisältävät kosolti huumoria ja yllättävän lopun, kuten jo takakannessa luvataan. Minun on aivan pakko kyllä hieman moittia sitä, että lähes jokaisen tarinan loppu on liiankin yllättävä siinä mielessä, että se vain tulla töksähtää yhtäkkiä ja tarina loppuu kuin kanan lento konsanaan. Kunnas nostattaa tarinoissaan hyvin jännitystä ja tihentää tunnelmaa, mutta minun mielestäni hän purkaa sen hieman liian nopeasti ja kokonaisuus kärsii siitä.

Täytyy tietysti moitteiden jälkeen muistaa se, että kirjat on suunnattu ensisijaisesti lapsille, joten heidän kohdallaan tarinoiden lopetukset voivat toimia hyvinkin, sillä niiden ansiosta tunnelma ei tiivisty liikaa eikä pääse syntymään liiallista jännitystä tai jopa pelontunnetta. Kunnaksen kummitukset ja muut mörököllit ovat kaikki hyvin hauskannäköisiä ja huvittavia tapauksia, joten heidän parissaan viihtyy hyvin.

Tämänkin kirjan kohdalla voi sanoa, että Kunnaksella on todellakin mielikuvitusta ja tarinankerronnallisia lahjoja. Hänen kuvituksiaan voi katsella uudelleen ja uudelleen ja joka kerta niistä löytää jotakin uutta. Juuri kuvitus on yksi syy siihen mikseivät Kunnaksen tarinat koskaan tunnu kuluneilta ja puhkiluetuilta.

2 kommenttia:

  1. Ymmärsit jutun juuren oikein, aikuinen voisi lukea pitemmän tarinan, mutta kirjat ovat lapsille suunnattuja ja loppuvat lyhyeen. Kunnaksen Merirosvokirja, Kalevala ja Koiramäen talossa ja Seitsemän koiraveljestä ovat kerronnaltaan pitempiä kirjoja.
    Ihania kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo kirjat olenkin lukenut aiemmin, samoin kuin varmaan lähes koko Kunnaksen kuvakirjatuotannon. :) Ihania kirjoja toden totta! :-)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.