keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Arvonta!

Nyt on koittanut aika laittaa pystyyn synttäriarvonta, sillä blogini täyttää 28.12. jo kaksi vuotta! Tuntuu kyllä uskomattomalta, että aika on mennyt näin nopeasti, mutta uskottava se vain on. Arvontaan on aikaa osallistua synttäripäivänä kello 15.00 saakka, jonka jälkeen arvonta suoritetaan mahdollisimman pian. Tulen jälleen arpomaan kaksi palkintoa eli ns. pääpalkinnon ja lohdutuspalkinnon. Pääpalkinnon saa se kenen nimi nousee ensimmäisenä ja niin edelleen. Äitini saa jatkaa onnettarena tänäkin vuonna.

Pääpalkintona on tänä vuonna 15 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan sekä musta kirjastoaiheinen kangaskassi, jossa lukee "kirjastosta kestävät eväät". Lohdutuspalkintona on samanlainen kangaskassi, ja lisäksi molempiin palkintoihin tulee mukaan jotakin pientä hyväskää.



Haluan tässä kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet seurata blogiani enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja ilahduttaneet minua myös kommentein. Kiitos! :) Vaikka minulla varmastikin on myös rekisteröitymättömiä lukijoita, aion järjestää tämänkin synttäriarvonnan rekisteröityneiden lukijoiden kesken, kiitoksena heidän "uskollisuudestaan" blogiani kohtaan. Arvat jaetaan siis rekisteröityneiden lukijoiden kesken eli olet kelponen saamaan arvan, jos nimesi löytyy sivupalkin lukijat -gadgetista. Arvan saa kommentoimalla tähän postaukseen määräaikaan mennessä. Jokainen saa vain yhden arvan, mutta arvontaa saa toki linkittää edelleen, jos haluaa. Viralliseksi lukijaksi on mahdollista liittyä myös nyt, jos siltä tuntuu.

Arpaonnea kaikille!

37 kommenttia:

  1. Jee! Arvonta! Mukana olen! Onnea kaksivuotiaalle jo hieman ennakkoon toivottaa muutamaa päivää nuorempi kollega. ;)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon blogisynttäreiden johdosta! Kivat arvontapalkinnot.

    VastaaPoista
  3. Onpas mukavaa! Onnea! Ihanan arvonnan järjestät, mukana tottakai :)

    VastaaPoista
  4. Onnea 2-vuotiaalle & bloggausintoa myös jatkossa! Mukana arvonnassa ollaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Syksyn mittaan blogissani on ollut aiempaa hiljaisempaa, mutta eiköhän tämä aktiivisuus tästä taas paikkaannu pikkuhiljaa, kun intoa kerran piisaa. :-)

      Poista
  5. Onnea 2-vuotiaalle ja menestystä jatkossakin.

    En kuitenkaan osallistu arvontaan :)

    VastaaPoista
  6. Onnea kahden vuoden rajapyykin saavuttamisesta! :)
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  7. Onnea onnea ja mukana arvonnassa. Ja tällä kertaa taidan olla jopa rekisteröityneenä lukijana, kun viimeksi en ;)

    (Tätä se teettää, kun en tosiaan lukea blogeja vieläkään bloggerin kautta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu nyt on tuo lukijahomma jo valmiiksi kunnossa. ;)

      Poista
  8. Onnea kaksivuotiaalle ja monen monta tulevaa vuotta lisää! Osallistun myös arvontaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, aika on mennyt kuin siivillä, joten eiköhän tulevatkin vuodet hurahda yhtä nopeasti! :D

      Poista
  9. Onnea kahden vuoden rajapyykistä. Täälläkin se kohta paukahtelee. :) Mukana ollaan arvonnassa totta kai! :)

    VastaaPoista
  10. Onnea 2-vuotiaalle!


    Omassa blogissani myös tulossa kahden vuoden rajapyykki vastaan, mutta vasta tammikuun puolella. :)

    Tietysti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, jo kolmas lähes samanikäinen blogi paikannettu! :D Kiitos onnitteluista!

      Poista
  11. Onnea pitkästä blogitaipaleesta :) Olen arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :) Aiemmin tuntui, että kaksi vuotta on aika lyhyt aika, mutta nyt kun tarkemmin mietin, niin onhan se kuitenkin aika pitkä aika jo. :D Tuntuu kuin olisin vasta eilen aloittanut! :)

      Poista
  12. Paljon onnea 2-vuotiaalle! Arvonnassa mukana. :)

    VastaaPoista
  13. Hyvää syntymäpäivää 2v. täältä tullaan perässä, kun Kirjasähkökäyrä täyttää maaliskuussa 2v.
    Arvonnassa mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nyt vasta paikansin mikä sinun blogisi on, heh. Täytyypä tutustua! :)

      Poista
  14. Huomasin etten olekaan sivupalkissa vielä lukijasi?! Mutta nyt liityin ja arvonnassakin mielelläni siis mukana :).

    Paljon onnea!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no onneksi nyt on asia korjattuna. ;D Kiitos!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos Maija, kävinkin kommentoissa blogiisi arvonnan "lukija-osuudesta".

      Poista
  16. Onnea blogisynttäreistä :) Mukana arvonnassa, kiitos :)

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea! <3

    Osallistun arvontaan. :-) jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Tuota kassia käyttäisi kyllä mieluusti, on siinä niin totta oleva teksti! Onnea vuosipäivästä.
    Ilmoittaudun mukaan arvontaan.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsellänikin on tuollainen kassi ja se on kyllä suosikkini kaikista kangaskasseistani. :D

      Poista
  19. Paljon onnea blogivuosista :) Mukana arvonnassa :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Kangaskassit ovat ihan parhautta, erityisesti ne joissa on osuva, oivaltava teksti niinkuin tässä... Peruslukijan yhdellä arvalla mukana siis. Onnea blogille, tulkoon moninkertaisesti vuosia lisää!
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kangaskassit on kyllä ihan must, niitä pitää aina olla laukussa mukana vähintään yksi, jos vaikka sattuu tarvitsemaan :D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.