maanantai 4. joulukuuta 2017

Marraskuun luetut

Joulukuu alkaa olla jo hyvässä vauhdissa ja eilen oli minun vuoroni avata kirjabloggaajien joulukalenterin luukkukin, mutta marraskuun kirjat ja kuulumiset on vielä käymättä läpi. Nyt siis palataan vielä hetkeksi marraskuun tunnelmiin ennen kuin päästään juhlimaan itsenäisyyspäivää ja virittäytymään vieläkin paremmin joulutunnelmaan.

Marraskuussa luin seitsemän kirjaa, mikä on oikein hyvä saldo verrattain kiireiselle kuukaudelle, jolloin helpommin vain nappasin jonkin tv-sarjan pyörimään Areenasta kuin syvennyin lukemiseen. Marraskuussa jätin myös yhden kirjan kesken, kun se ei lähtenyt viemään minua mukanaan. Kyseessä oli Jenni Linturin Jälleenrakentajat, ja minulla on kyllä aiemminkin ollut hänen kirjoihinsa hyvin vaihteleva suhde. Kaikki lukemani kirjat puolestaan olivat minulle mieluisia ja ehkä paras elämys oli lukea Neljäntienristeys uudelleen. Muuten listani oli tällainen:

Ilona Pietiläinen: Satumainen joulu 
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys 
Enni Mustonen: Sidotut
Tiina Hautala: Hotellien henget 
Enni Mustonen: Parittomat 

Tällä hetkellä minulla on kesken novellikokoelma Toinen tuntematon ja olen jo tässä vaiheessa aivan myyty. Mahtava idea kirjalle ja todella vetävästi kirjoitettuja novelleja. Aion kirjoittaa siitä lisää itsenäisyyspäivänä, jos ehdin lukemaan kirjan loppuun. Nyt kuitenkin vetäydyn kirjoineni peittojen alle parantelemaan flunssaani. Toivon teille kaikille lukuiloa ja lukuaikaa joulukiireiden keskelle!

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Mustoselta vain Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa, vaikka ainakin yksi muukin hänen kirjansa löytyy ihan kotihyllystänikin. Täytyisi ehdottomasti perehtyä hänen tuotantoonsa paremmin, rakastan historiallisia romaaneja ja hänen kielellistä lahjakkuuttaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sarja kyllä nousi minun lempparikseni heti Syrjästäkatsojan tarinoiden jälkeen, mutta toki en ole läheskään kaikkia Mustosen kirjoja lukenut. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.