Otava 1955
Luin huhtikuussa Marja-Liisa Vartion romaanin Se on sitten kevät. Totesin silloin aikovani lukea hänen tuotantoaan lisää ja niin myös tein. Maan ja veden välissä ilmestyi ennen romaaneja ja on Vartion ainoa novellikokoelma. On oikeastaan sääli, että Vartio ei kirjoittanut enempää novelleja, sillä mielestäni tässä kokoelmassa on monta tosi hyvää. Parhaimmillaan Vartio tuntuu olevan pidempien novellien kanssa, sillä lyhyemmistä parin sivun mittaisista novelleista en saanut oikein mitään irti. Niissä jäi minulle liikaa tulkinnanvaraa.
Maan ja veden välissä -kokoelma jakautuu neljään osaan, jotka ovat Lapset, Legenda, Unet ja Matkalla. Erityisen vahvan maun jättivät kokoelman aloittavat ja lopettavat novellit, jotka kaikki ovat hieman pidempiä, siis vähintään kymmensivuisia. Niissä ehtii piirtyä esiin monenlaisia tunteita, toiveita ja tilanteita, ja asioita ehditään katsoa pintaa syvemmälle. Erityisesti huijatuksi tulleen tyttösen tuntemukset novellissa Maailman uusin laulu tuntuivat tosilta, mutta monessa muussakin novellissa oli tietynlaista tunnistettavuutta, voisi sanoa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä.
Kokoelman lyhimmät ja etäisimmäksi jäävät novellit olivat keskivaiheelta Unet-osiosta. Ne todella tuntuivat silmänräpäykseltä, jonkinlaiselta unennäöltä, johon en ehtinyt päästä kiinni. Merkillepantavaa kuitenkin on, että Vartio tässä ainoaksi jääneessä novellikokoelmassaan osoittaa taitonsa kirjoittaa monenlaisia novelleja, vaikka minun mielestäni pidemmissä hän olikin parhaimmillaan.
Kun nyt olen oikein makuun päässyt, niin ajattelin seuraavaksi kokeilla lukea Vartiolta runoutta. Ihanaa, kun on löytänyt itselleen uuden kirjailijan, jonka tuotantoon tutustuminen näin innostaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.