Janinan päiväkirjat

Janina Hescheles: Janinan päiväkirjat

126 s., Like 2015

alkup. Oczyma dwunastoletniej dziewczyny

suom. Tapani Kärkkäinen

kansi: Mikael Jaakkola

 

Voitin joitakin vuosia sitten jostakin blogiarpajaisista Janinan päiväkirjat. Kyseessä on puolalaisesta Lvivin ghetosta ja Janowskan keskitysleiriltä kertovat muistelmat, jotka teini-ikäinen Janina Altman kirjoitti ylös heti onnistuneen pakonsa jälkeen. Ne hautautuivat niin sanotusti arkistojen kätköihin, vaikka kirja julkaistiinkin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1946 Krakovassa.

 

II maailmansodan aikaisista juutalaisiin kohdistuneista julmista vainoista on kirjoitettu paljon. Anne Frankin päiväkirja edustaa ikonisimmillaan juutalaisten kokemuksia vainojen alla, ja ihan hirveää sanoa näin, mutta mielestäni teoksen nimellä yritetään rinnastua Anne Frankiin ja ratsastaa hänen päiväkirjojensa maineella. Janinan päiväkirjat kertovat toisenlaisesta kokemuksesta juutalaisvainojen aikaan ja ovat omalta osaltaan arvokasta aineistoa ja perintöä, joten tuntuu ihan kamalalta sanoa, että mielestäni tämä teos oli lopulta aika kehno kyhäelmä. 

 

Janina Heschelesin (o.s. Altman) kokemuksia en toki millään muotoa kyseenalaista, sillä epäilemättä päiväkirjan kuvaamat ajat ovat olleet sanoin kuvaamattoman hirveitä. Tuntuukin todella väärältä arvostella toisen sydänverellään kirjoittamia muistelmia, mutta tämä teos vain on jokseenkin sekava kokonaisuus, josta paistaa kirjoittajan nuoruus ja kokemattomuus kirjoittajana. Toki muistelmien julkaiseminen lähestulkoon täysin identtisinä ensimmäiseen käsin kirjoitettuun versioon nähden tekee niistä hyvin autenttiset, mutta olen toisaalta siltikin sitä mieltä, että kirjallista asua olisi voinut hieman hioa. Janina Hescheles kertoo jälkisanoissa, että paperin vähyyden vuoksi hän joutui kirjoittamaan suoraan valmista tekstiä, joten korjauksiin tai uudelleen muotoiluihin ei ollut mahdollisuutta - olisiko siis ehkä nyt ollut niiden aika? Minusta tuntuu, että sisällöllinen anti jää vaihtelevalaatuisen kerronnan alle.

 

Kuten jo edellä mainitsin, mielestäni tämän kirjan nimellä haetaan rinnastumista Anne Frankin päiväkirjaan, sillä lopulta Janinan päiväkirjat ei ole päiväkirja lainkaan. Se on muistelma tapahtumien akuuteimman myllerryksen jälkeen, ei heti koettuna ylös kirjattua elämää. Alkuteoksen nimi kuuluu suomeksi oikeastaan "12-vuotiaan tytön silmien kautta", mikä on epäilemättä osuvampi kuvaus. Kirjan nimi asettaa aina jonkinlaisia odotuksia sisältöä kohtaan, joten ei ole ihan yksi ja sama mikä (suomennoksen) nimeksi valikoituu.

 

Jos jotain, niin ainakin Janinan päiväkirjat kuljetti minut Puolaan ja saavutin jälleen yhden maan Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa. Ilman lukuhaastetta on hyvinkin mahdollista, että olisin jättänyt tämän kirjan kesken. Nyt kirjan luettuani minun on helppo luopua tästä ja aionkin viedä tämän heti seuraavana arkena kirjaston vaihtopisteelle. Ehkä joku muu osaa lukea tämän kirjan häiriintymättä niistä asioista, jotka minun lukukokemustani himmensivät ratkaisevasti.

Kauneussalonki

Melba Escobar: Kauneussalonki - Manikyyrejä, mutanaamioita & murhia

5 h 56 min., Aula-kustannus 2018

alkup. La Casa de la Belleza, 2015

suom. Taina Helkamo

lukija: Minttu Mustakallio

kansi: Sanna-Reeta Meilahti

 

Melba Escobarin kirja kiinnitti huomioni kauniilla kannellaan ja kiinnostavan kuuloisella juonellaan. Päädyin lopulta kuuntelemaan kirjan äänikirjana Storytelistä, mutta oli hyvä, että minulla oli tämä kirja siinä rinnalla. Teoksen juonenkuljetus on sinänsä ihan selkeää, mutta tässä tapauksessa halusin välillä palata varmistamaan ja tarkentamaan jotain kirjasta. Kauneussalonki on jännäri, joka sijoittuu Kolumbian pääkaupunkiin Bogotaan. Sen keskiössä on kauneussalongissa työskentelevä Karen, joka saa hoitojen aikana sydäntään keventäviltä asiakkailta kuulla yhtä ja toista - ja lopulta vähän liikaakin.

 

Kauneussalongin hahmoissa oli näin äänikirjana välillä hieman haastava pysyä perillä, mutta mieleen painuu silti kirjassa kuvattujen naisten paikoin surullisetkin kohtalot heidän luoviessaan maailmassa, jossa valta on varakkailla. Sosiaalisen elämän todellisuus iskee välillä lujaa, minkä etenkin loppuratkaisu todistaa, mutta samalla kiemuroita oli kiehtova kuunnella. Olen huomannut, että Etelä-Amerikan maihin sijoittuva kirjallisuus on alkanut kiinnostaa minua juurikin niissä (välillä suoremmin ja välillä "rivien välissä") kuvattujen yhteiskunnallisten asioiden takia.

 

Kauneussalonki ei ole ollenkaan niin kepeä jännäri kuin nimen perusteella voisi olettaa. Tämä kirja kätkee sisäänsä monenlaista valtataistelua, pyrkimystä parempaan elämään, tarttumista toivoon kuin hukkuva pelastusrenkaaseen, isojakin vääryyksiä, pelon ilmapiiriä ja uhkaavaa tunnelmaa. Jokaisen ihmisen luontainen halu olla onnellinen kääntyy onnea epätoivoisesti tavoittelevia ihmisiä vastaan julmasti ja säälimättömästi, joiltakin vieden mahdollisuuden onneen ainiaaksi.

 

♠♠♠

Kultaisen kellon arvoitus

Jorn Lier Horst: Kultaisen kellon arvoitus

143 s., Otava 2019

alkup. CLUE - Maltesergåten, 2012

suom. Sanna Manninen

kansi: Timo Numminen

 

Alunperin lainasin Jorn Lier Horstin CLUE-sarjaan kuuluvan Kultaisen kellon arvoituksen sillä ajatuksella, että tässä voisi olla hyvä vinkkauskirja kouluille. Olin myös siinä uskossa, että kyseessä on ihan uuden sarjan avaus, mutta hämmästyin tajuttuani, että sarjan ensimmäinen osa on itse asiassa suomennettu jo vuosia sitten ja tämä Kultaisen kellon arvoitus onkin sarjan 2. osa. Tämän osan perusteella CLUE on hyvin jännittävä ja vakavasti otettava nuorten dekkari, joka sopii myös aikuiseen makuun.

 

CLUE on eräänlainenen nuorten etsiväryhmä, johon kuuluvat Cecilia, Leo, Une ja Unen Egon-koira. Nuorten ikää ei kerrota tarkasti, vaan he ovat itse asiassa hyvinkin iättömän oloisia. Se varmasti helpottaa eri-ikäisten lukijoiden sukellusta tähän teokseen. Cecilian taustoista paljastuu hänen äitinsä järkyttävä katoaminen ja lopulta löytyminen hukkuneena noin vuosi sitten. Une on paikkakuntalaisia, mutta Leo äiteineen on muuttanut alueelle vasta hiljattain. Tapahtumien keskiössä on Cecilian isän omistama täysihoitola Helmi, jossa myös Leon äiti työskentelee.

 

Oslon suurin kultaliike on ryöstetty ja arvotavaroiden joukossa on kadonnut myös miljoonien arvoinen Maltan kello. Vaikka ryöstäjät on saatu kiinni, kelloa ja osaa saaliista ei ole silti löydetty. Täysihoitolassa Cecilia tekee havaintoja oudosti käyttäytyvistä asukkaista, ja lopulta havaintojen yhdistely paitsi antaa joitakin vastauksia hänen äitinsä katoamis- ja kuolinmysteeriin myös johdattaa CLUEn Maltan kellon jäljille. Tiedossa on jännittäviä ja uhkaavia tilanteita.

 

Olin kuvitellut, että CLUE-sarja edustaisi jotain verrattain kevyttä dekkaria, joten yllätyin siitä miten isojen asioiden kanssa tässä ollaan tekemisissä. Cecilian äidin tapaus hämmästyttää, surettaa ja saa mielikuvituksen liikkeelle. Jotain samanlaista on Martin Widmarkin Ruusun salaisuudessa. Täytyy sanoa, että Ruotsista ja Norjasta kyllä tulee hurjasti todella tyylipuhtaita lasten- ja nuortendekkareita! CLUEkaan ei ole mitään pientä puuhastelua, vaan todellakin jännittävää, loogista ja silti helppolukuista rikoskirjallisuutta. Taidan lukea sarjan avausosankin, kun vain ennätän. Toivottavasti sarjaa suomennetaan lisää, sillä tässä loppuratkaisu Cecilian äidin tapaukseen liittyvine viittauksineen jättää todella kaipaamaan vastauksia.

♠♠♠♠

Kastanjapuun kylä

Theodor Kallifatides: Kastanjapuun kylä

216 s., Kirjayhtymä 1975

alkup. Bönder och herrar, 1973

suom. Kai Kaila

 

Theodor Kallifatides on kreikkalaisjuurinen ja Kreikassa syntynyt kirjailija, joka muutti Ruotsiin 1960-luvulla. Teoksessaan Kastanjapuun kylä hän kuvaa Jalosin vuoristokylää II maailmansodan saksalaismiehityksen aikaan. Teos aloittaa Kreikan sisällissota -trilogian, jonka kaksi muuta osaa ovat Kastanjan varjossa ja Julma rauha.

 

Kastanjapuun kylän elämää ennen saksalaismiehitystä ovat rytmittäneet ylemmän ja alemman luokan välinen hierarkia, kylän oman hullun edesottamukset, yleiset uskomukset ja pienet suuret paikalliset kohut, jotka ovat nitkauttaneet elämää normaaleilta raiteiltaan. Miehityksen alkaessa elämä muuttuu, kun saksalaiset ottavat komennon. Osa kyläläisistä katoaa kuvasta omasta tahdostaan, osan kohtalo on sanoin kuvaamattoman raaka. Kallifatides kirjoittaa mieleenpainuvaa kuvaa siitä, millaista elämä miehityksen aikaan on ollut.

 

Kallifatidesin kerrontatyyli on melko omaleimainen. Teoksessa ei ole varsinaista päähenkilöä, mutta keskeisten henkilöiden - kylähullun, opettajan, pormestarin, sokerileipurin ja monen muun - kautta kuvataan laajalti koko kylää ja käänteentekeviä tapahtumia. Yleisesti ottaen Kallifatides kuvaa mielestäni kiinnostavasti kreikkalaista luonteenlaatua niin kuin hän sen kokee. Kreikkalaiset ovat tässä kirjassa ovelia ja itsepintaisia, tiukasti omissa näkemyksissään pysyviä ihmisiä. Kreikkalaiset eivät ehkä näyttäydy parhaimmillaan, vaan ovat osin melko pahantahtoisenkin tuntuisia, mutta teoksessa näkyy myös se, miten kyläläisillä on tarvittaessa sydän paikallaan.

 

Kallifatidesin kirja on mielestäni hyvin rehellinen ja todentuntuinen, mutta valitettavasti minulla oli paikoitellen vaikeuksia pitää mielenkiintoa yllä. Osin se johtuu varmasti monista henkilöhahmoista, osin kerronnasta ylipäätään. Kallifatides on kuitenkin kiinnostava tuttavuus, joten en pidä mahdottomana ajatusta siitä, että lukisin vielä joskus lisää hänen kirjojaan.

Viimeinen kesäyö

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö

9 h 25 min., Tammen äänikirja 2019

alkup. 2006

lukija: Satu Paavola

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarit lukeutuvat äänikirjasuosikkeihini, joten nyt kun minulla on Storytelin kokeilujakso käytössä, etsin sieltä uutta kuunneltavaa Lehtolaiselta. Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia on novellikokoelma, joka kesäisestä nimestään huolimatta sopii mielestäni hyvin kuunneltavaksi myös näin joulun aikaan.

Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia pitää sisällään erilaisia rikosnovelleja. Osassa niistä tavataan jo muista kirjoista tuttuja poliiseja, kuten Maria Kallio, Pekka Koivu ja muut jaoston jäsenet. Myös uusia tuttavuuksia on kosolti ja pidinkin tässä kokoelmassa siitä, että sisällöissä on mukavasti vaihtelua: huvilapalo, juhannusmurha, vuosikymmeniä vaiettu salaisuus, kriitikon murha ja monta muuta erilaista keissiä. Osasta novelleista löytyy poliisityön ja jännityksen lisäksi myös ripaus romantiikkaa sekä huumoria.

Lehtolainen onnistuu novelleissaan luomaan tarkkaa ihmiskuvausta sekä kiinnostavia miljöitä ja tapahtumaketjuja. Teos viihdyttää ja novelleista osa jää vahvasti mieleen, koska niiden kokonaisuuksissa olisi aineista laajemmiksikin teksteiksi. Kokonaisuutena sanoisin, että tämä kokoelma on taattua Lehtolaista.

Pimeydestä loistaa valo

Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo

9 h 20 min., Tammi 2019

alkup. Out of Darkness, Shining Light 2019

suom. Aleksi Milonoff

lukija: Anna Saksman

kansi: Eevaliina Rusanen

 

Petina Gappahin kirjan myötä saan merkitä Zimbabwen kolutuksi Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa. Kuuntelin kirjan lopulta Storytelista äänikirjana, sillä vaikka aihe kiinnostikin, ei kirja itse luettuna lähtenyt vetämään yhtään. Äänikirjan parissa viihdyin kuitenkin mukavasti, vaikka ei Pimeydestä loistaa valo ihan minun kirjani ollutkaan.

 

Pimeydestä loistaa valo kertoo tutkimusmatkailija David Livingstonen viimeisestä matkasta Afrikan sydämessä. Hänen seurueeseensa kuuluneet miehet ja naiset päättävät kuljettaa menehtyneen Livingstonen ruumiin takaisin rannikolle, jotta se voitaisiin viedä Englantiin haudattavaksi. Ruumissaattoa kuvaavat kokki Halima ja pappi Jacob Wainwright, kumpikin oman elämänkokemuksen ja elämänkatsomuksensa kautta. Matka on pitkä ja vaarallinen, 1800-luvun Afrikassa kaikkea muuta kuin helppo tehtävä.

 

Pimeydestä loistaa valo ei ole mielestäni mitenkään helppo kirja, vaikka kerronta selkeää onkin. Teoksessa on runsaasti kaikkea: hahmoja, paikkoja, tunteita ja muistoja. Teoksessa otetaan myös kantaa kolonialismiin, tutkimusmatkailuun ja orjuuteen, mitkä eivät ole mitään kevyitä aiheita. Kuten niin monessa muussakin Tammen keltaisen kirjaston kirjassa, tässäkin on paljon enemmän sisältöä kuin mitä pinnalta voisi olettaa.

 

♠♠♠