lauantai 1. joulukuuta 2012

Yleistä höpinää & kirjanmerkkejä

Jotenkin tuntuu siltä, että tänä vuonna joulukuu saapui varkain: nytkö se jo on?! Vaikka olenkin lähes kaikki joululahjat jo ostanut ja jouluvalotkin ovat olleet ikkunoissa jo pidemmän aikaa, niin silti tuntuu jotenkin häkellyttävältä, että nyt on jo joulukuu. Ja pian on blogini synttäritkin, minkä kunniaksi järjestän arvonnan täällä blogissani. Ilmoitan siitä sitten erikseen vielä paremmin. Arvontavoitot on jo kumminkin hankittu. :)

Viime kuussa ehdin lukea vaikka kuinka paljon kaikenlaista: romaaneja huumorista romantiikkaan ja historiaan, lasten- ja nuortenkirjoja, runoja ja jopa yhden tietokirjan. Marraskuun kirjasaldo olikin kohdallani määrällisesti todella hyvä, minulla oli oikein kunnon lukuvauhti päällä. Sama meno tuntuu kyllä jatkuvan edelleen, vaikka hieman loput koulujutut ja joulufiilistelyt verottavat lukuaikaa. Tiistainakin on kaksi tenttiä, oikein tyypillistä meikäläisen tuuria: sen kerran kun meillä tenttejä on, niin ne ovat heti samana päivänä. :D

Joulukuun kunniaksi ajattelin esitellä rakkaimmat kirjanmerkkini, kuten moni muukin on viime aikoina tehnyt. Ensimmäisen paikan nappaa melko ylivoimaisesti hauskat nimellä varustetut lukutoukat. Toisen sain viime vuonna joululahjaksi (kiitos Suvi) ja toisen olen ostanut itse, koska ne ovat niin hauskoja. Aika täydellinen lahja minunkaltaiselleni lukutoukalle. :)

















Nämä seuraavat lempparimerkkini sain myös niin ikään joululahjaksi viime vuonna, kiitos niistä Elinalle! Tällaisia ei olekaan kenelläkään muulla, heh. Näitäkin on ahkeraan käytetty. ;)


Palaillaan taas jahka saan tällä hetkellä kesken olevan Kulinaristin kuoleman luetuksi. Iloista joulun odotusta kaikille lukijoilleni! Onneksi toivo lumijoulustakin elää jälleen, sillä tänne on satanut tänään aika paljon lunta, jipii! :)

4 kommenttia:

  1. Kivoja kirjanmerkkejä! Ja ihanaa joulukuuta! =D Täällä myös sadellut hieman lunta tänään; muuten on vielä maa paljaana.

    VastaaPoista
  2. Tuo toukka on kyllä kiva :-). Parhaita on silti nämä persoonalliset <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mun mielestä tuo toukkakin on persoonallinen, kun niitä ei ihan joka paikassa näe ja se on nimen omaan mua ajatellen hankittu. =)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.