Paimentyttö

Enni Mustonen: Paimentyttö

363 s., Otava 2013

kansi: Timo Numminen

Heti kun keväällä sain haraviini, että Mustoselta on tulossa uusi teos, tiesin lukevani sen. Odotin täpinöissäni milloin pääsen varaamaan sen kirjastosta ja kun niin lopulta tapahtui, pääsin jonossa sijalle 53. Onneksi on olemassa pikalainoja, sillä niiden joukosta löysin Paimentytön luettavakseni!

Enni Mustosta pidetään perinteisesti kevyemmän kirjallisuuden taitajana, jonka kirjoissa romantiikka on useimmiten vahvassa roolissa. Paimentyttö on kuitenkin jotakin ihan muuta, sillä se on vakavahenkisempi, siinä on enemmän vastoinkäymisiä ja elämän varjopuolet nousevat esiin. Päähenkilökin on erilainen, sillä hän on vain 13-vuotias orpo piikatyttö Ida, joka kirjan edetessä varttuu vähä vähältä aikuisemmaksi ja oppii vastoinkäymisistään.

Mielestäni Mustosen historiankuvaus on aitoa ja toimivaa. Tämä kirja on vahva osoitus siitä, että Mustonen osaa kirjoittaa muitakin kuin vain kevyitä ja kuplivia romanttisia romaaneja. Mustonen tuntuu tietävän täsmälleen mistä kirjoittaa, hän kuvaa asioita tarkasti ja koskettavasti, sillä Idan tunteet välittyvät lukijalle mielestäni todella hyvin. Hän jättää kuitenkin myös lukijalleen tilaa, mutta vahvat raamit ovat olemassa, joten voi sanoa, että hän pitää juonen kasassa hyvin. Idan sijoittaminen tunnetun Topeliuksen kulttuurisuvun palvelijaksi on fiksu veto, sillä silloin kaksi yhteiskunnallista kerrosta pääsevät esiin: niin Idan edustama työväestö kuin Topeliusten sivistyneistö. Se antaa romaanille syvyyttä ja samalla myös hohtoa, sillä kuka nyt haluaisi lukea pelkistä vastoinkäymisistä ja kurjuudesta.

Idan elämässä on monia vaiheita, joista osa on jopa hieman järkyttäviä ja yllättäviäkin. Hieman aluksi tuntuu myös epäuskottavalta se, että kaikki pysyvä tuntuu luisuvan pois tytön ulottuvilta, mutta myöhemmässä vaiheessa Mustonen paikkaa tämän täysin. En olisi oikeasti uskonut, että tämä teos on näin vakava, vaikka olinkin tietoinen siitä, mistä tämä kirja kertoo. Silti tässä kirjassa on myös ilon ja onnen pilkahduksia, kun Ida kasvaa ja pystyy ottamaan itse vastuuta itsestään. Ida osoittaa, että ihminen ei ole vain sitä miksi on syntynyt, vaan hänellä itsellään on mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä.

Kirjan kieliasu on selkeä ja toimiva, pidin kovasti siitä, että Mustonen höystää tekstiä ruotsinkielisillä repliikeillä. Tietysti ruotsinkieliset repliikit ovat kurjia niille, joille kieli tuottaa hankaluuksia, mutta Mustonen selittää nuo kohdat hyvin auki. Kirjan kieliasu ei olisi mielestäni näin hyvä ja se ei toisi samanlaista todentuntua juoneen, jos koko teksti olisi vain suomeksi, sillä teos kuitenkin sijoittuu ruotsinkieliselle alueelle ja Ida on ruotsinkielisen perheen piika. Teksti luistaa eteenpäin vaivatta ja on sujuvaa, joten siitä Mustonen saa minulta täydet pisteet.

Jään mielenkiinnolla odottamaan tämän Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan seuraavaa osaa, jonka Mustonen juonessa vihjaa sijoittuvan itse Jean ja Aino Sibeliuksen perheeseen. Uskallan toivoa seuraavaa osaa jo ensi vuodelle, sillä Mustonen on yleensä hyvin tuottelias kirjailija. Mielestäni Paimentyttö on laadukasta historiallista draamaa, joka avaa sarjan onnistuneesti.

♠♠♠♠½