lauantai 6. lokakuuta 2018

Syyskuun luetut

Syyskuu meni ja nyt tässä vaiheessa, kun lokakuuta on eletty melkein viikko, tuntuu jopa hieman haastavalta palata ajassa taaksepäin ja miettiä millainen syyskuu olikaan. Olen ehtinyt lokakuulla lukea yhden ja kuunnella yhden kirjan, joten tekstejä on jo ajatuksissa hautumassa lokakuulle. Niitä ennen yritän kuitenkin vielä palata syyskuuhun.

Syyskuussa aloitin jälleen opintoni kesätauon jälkeen ja täytyy sanoa, että hienoisia käynnistymisvaikeuksia on ollut. Hiljakseen olen jotain kuitenkin saanut aikaan ja vielä on jäänyt intoa lukea kirjoja opiskelulukemisen lisäksi. Syksyn tullen iskenyt neuloosi eli neulomisinto tai jopa -himo on vienyt jonkin verran huomiotani, mutta onneksi äänikirjoja voi kuunnella samalla kun neuloo. Syyskuussa myös ohjaamani lukupiiri palasi kesätauoltaan ja maanantaina on tiedossa jo toinen kokoontuminen tälle syksyä. Kesän jälkeen oli taas oikein mukavaa päästä keskustelemaan luetusta ihan kasvotusten. 

Syyskuu oli lukemistoltaan sikäli poikkeuksellinen, että peräti puolet eli 3 kirjoista oli käännöskirjallisuutta ja 3 kotimaista. Sisällöllisestikin oli hajontaa melkolailla, sillä luin lastenkirjaa, dekkaria, tietokirjaa ja novellia. Melko hyvä kirjo, jos 6 kirjaa on lukenut! Kuukauden mieleenpainuvin lukukokemus oli ehdottomasti Hiro Arikawan kissakirja, jonka halusin lukea niin kovasti, että luin sen englanniksi, koska suomennosta ei ole.

Nämä luin
Lehtinen & Tavi: Minä, plus size
Heikkilä & Ala-Huissi: Verikuu ja muita outoja tarinoita 

Toivottavasti lokakuusta tulisi yhtä kiva kuin syyskuusta. Aurinko ainakin voisi vielä viihtyä meillä ennen kuin alkaa oikein pimeä aika, vaikka on syksyn sateissa se hyvä puoli, että voi hyvällä omallatunnolla käpertyä kirja kädessä peittoihin. Seuraavaksi aionkin ottaa seurakseni Sally Salmisen Katrinan, joka pitäisi olla maanantaina luettuna lukupiiriin ja joka on minulla vielä ihan alkutekijöissään.. Kiire tulee, mutta se ei ole yllätys!
Lukemisiin!

2 kommenttia:

  1. Hyviä kirjoja olet lukenut. Uspenskin olen lukenut lasten ollessa pieniä, nuo muut ovat minulle vieraita. Näistä saa hyviä lukuvinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heikkilän ja Ala-Huissin kirja onkin ihan tuore tapaus ja sopii mielestäni hyvin näin syksyllä luettavaksi, kun illat pimenevät ja mielikuvitus saa liitää sateen ropistessa kattoon ja ikkunoihin. :-) Voin kyllä hyvillä mielin suositella muitakin lukemiani kirjoja, etenkin tuo kissakirja ja Storgårdin kirja oli ihastuttavia ja dekkarien ystävät varmasti pitävät Sherlock-kirjasta.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.