keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Poika nimeltä Joulu

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
e-äänikirja, 4h 31 min.
Aula & Co 2017
alkup. A Boy Called Christmas 2015
suom. Sarianna Silvonen
lukija: Aku Laitinen
 
Lokakuu on loppusuoralla, joten nyt voi jo huoletta suunnata katseensa kohti joulua ja kirjoittaa ensimmäisestä joulukirjasta tälle syksyä. Kysyin taannoin muilta kirjabloggaajilta mitä jouluista romaania he suosittelisivat, jos joku olisi aikeissa lukea vain yhden jouluaiheisen kirjan (se joku olin minä, mutta olen jo huomannut, että tulen lukemaan useammankin...). Poika nimeltä Joulu nousi ehdotuksissa esiin, ja kun vielä bongasin sen Ellibsin e-kirjastosta, päädyin teoksen pariin.
 
Poika nimeltä Joulu sijoittuu Suomeen. Se kertoo Nikolas-nimisestä pojasta, jota vanhemmat ovat kutsuneet Jouluksi hänen syntymäpäivänsä vuoksi. Hänen perheensä on köyhä ja ainoat joululahjat, jotka Nikolas on koskaan saanut, on kelkka ja nauriista tehty nukke. Kun Nikolaksen isä saa yllättäen kuninkaan edusmieheltä tarjouksen lähteä retkueessa pohjoiseen etsimään todisteita tontuista, päättää isä jättää poikansa oman sisarensa hoiviin. Luvassa on muhkea palkkio, mutta isän paluu venyy. Lopulta Nikolaksen elämä alkaa olla niin ankeaa, että hän päättää lähteä etsimään isäänsä. Matkallaan poika nimeltä Joulu kohtaa seikkailuja, jännittäviä tilanteita ja isoja päätöksiä sekä oppii huomaamaan, että mikä tahansa voi olla mahdollista.
 
Mielestäni oli jännittävää, että Haig on sijoittanut tarinansa Suomeen, joulupukin kotimaahan. Sen alussa törmäsin yllättäviinkin yhtymäkohtiin Marko Leinon Joulutarinan kanssa, mutta sitten tarina lähti seuraamaan omaa raidettaan. Poika nimeltä Joulu on seikkailutarina, mutta se on myös herkkä kuvaus siitä, miten elämässään osattomuutta kokenut poika varttuu nuoreksi mieheksi, joka haluaa tehdä hyvää. 
 
Tarinassa vilisee tonttuja, jotka ovat hieman erilaisia kuin mitä minä olen tottunut ajattelemaan, keijuja ja poroja. Tonttujen kylä miljöönä ei ole niin kotoisa kuin aiemmissa tarinoissa kohtaamani kuvaukset joulupukin kylästä eivätkä kaikki hahmotkaan oikein tuntuneet "tutuilta", mutta pidin teoksesta kuitenkin. Tätä kuunnellessa tuli mieleen ne ihanat hetket viikonloppuaamuisin, kun saatoin jäädä tuntikausiksi sänkyyn lukemaan hyviä nuortenkirjoja. Tämäkin on nimittäin hyvä nuortenkirja, johon on kiva uppoutua.
 
♠♠♠♠

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.