maanantai 17. tammikuuta 2022

Tammimäen Margareta

Ursula Pohjolan-Pirhonen: Tammimäen Margareta
8h 11 min., Word Audio Publishing International 2020
alkup. WSOY 1978
lukija: Erja Manto

Olen viime aikoina ollut taas valtavan innostunut äänikirjojen kuuntelusta, sillä kirjaston valikoimasta on nyt taas paljon kaikenlaista kuunneltavaa. Sieltä bongasin myös Ursula Pohjolan-Pirhosen Tammimäki-sarjan kirjoja, joten päätin tutustua aikansa suosikkiin ja kuunnella Tammimäen Margaretan.

Margareta on Tammimäen kartanon omistajan ainoa tytär, joka on syvästi kiintynyt niin kotiinsa kuin koko vanhaan seutuun ylipäätään. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Margareta haluaisi vain viettää koko loppuikänsä sillä seudulla. Lähistöllä sijaitsevien Sudenpään ja Kesäniemen kartanojen väessä riittää hänelle kyllä seuraelämää, ja etenkin Sudenpään isäntä Klaus on Margaretalle mieleen.

Tammimäen Margareta on kevyt ja suurelta osin ennalta-arvattava teos, mutta lenkillä tai kotiaskareiden lomassa ihan kivaa kuunneltavaa kuitenkin. Erja Manto on suosikkilukijoitani, joten pitkälti hänen ansiostaan mielenkiinto pysyy hyvin yllä. Teoksessa kaikkein kiinnostavinta oli Sudenpään Klausin esi-isän vanha päiväkirja ja sitä kautta kerrottu osuus suvun historiasta. Sitä kuunnellessa suorastaan unohdin teoksen kevyen nykyhetken ja uppouduin sukuhistorian pauloihin niin intensiivisesti, että paluu toiseen aikatasoon yllätti: "ainiin, Margareta ja Tammimäki". Klausin esivanhempien tarinassa olisi mielestäni ollut ainesta ihan omaksi romaanikseen.

2 kommenttia:

  1. Silloin tällöin on kiva palata Utrion kirjoihin. Niissä on oma imunsa, ja niitä lukee/kuuntelee mielellään. Olen lukenut suuren osan Utrion tuotannosta, mutta tämä ei kyllä tunnu tutulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole montaa Utriota lukenut, mutta niissä todella on oma imunsa. Tämä Tammimäen Margareta on Ursula Pohjolan-Pirhosen kirjoittaman Tammimäki-sarjan avausosa. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.