Naisten etsivätoimisto nro 1

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 - Mma Ramotswe tutkii

302 s., Otava 2003

alkup.The No 1 Ladies' Detective Agency 1998

suom. Jaakko Kankaanpää

Päätin vihdoin tarttua johonkin oman hyllyn kirjaan, joten valitsin luettavakseni Alexander McCall Smithin huippusuositun dekkarisarjan avausosan. Mma Ramotswe etsivätoimistoineen edustaa pehmeämpää dekkari, jossa jutut tuntuvat ratkeavan kuin itsestään teen siemailun ja päättelyn lomassa. Mma Ramotswessa on jotain sellaista, mitä Agatha Christien Poirotissa tai Marplessa. Teoksessa ei priljeerata rikosteknisillä yksityiskohdilla tai laintuntemuksella, vaan ratkotaan tapauksia puhtaasti oman älyn varassa.

Olen hieman pettynyt, sillä odotin tältä kirjalta paljon sen perusteella, miten suosittu sarja kokonaisuudessaan on. Tämä ensimmäinen osa ei mielestäni ollut kummoinen ainakaan sen valossa, millaiseksi dekkarin kuvittelen. Naisten etsivätoimisto nro 1:ssä keskitytään mielestäni turhan paljon päähenkilön menneisyyden ja yleisen yksityiselämän kuvaamiseen eikä itse rikoksiin ja etsivän työhön, jotka toki saavat kapean siivunsa teoksesta. Lisäksi Mma Ramotswe on jotenkin liian amatöörimäinen ja epäuskottava rooibos-teekupposineen ja leppoisine jutusteluineen, vaikka hänestäkin löytyy se piinkova puoli, joka edesauttaa tapausten ratkomista.

Jos Mma Ramotswea ei ajattele etsivänä, niin hän on kerrassaan valloittava hahmo: valoisa, elämäniloinen, rento nainen, joka osaa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Myös teoksen tapahtumapaikka, Botswana, on mielestäni hienosti kuvattu, vaikka siihen ei keskitetäkään kovin paljon huomiota. Se on kuitenkin omiaan tekemään tästä teoksesta erilaisen muihin dekkareihin nähden, mikä on hyvä asia.

McCall Smith kirjoittaa melko sujuvasti, mutta välillä hän sortuu mielestäni liialliseen toistoon. Esimerkiksi rooibos-teestä ja Ramotswen valkoisesta pakettiautosta höpötetään ihan liikaa, mutta toisaalta ne ovat tunnusomaisia tälle kirjalle, joten niiden toisto on periaatteessa ihan ymmärrettävää. Ei se silti muuta sitä seikkaa, etteikö se olisi välillä ärsyttävää, etenkin autosta puhuttaessa: teelaatu voisi periaatteessa välillä vaihtua, auto tuskin yhtä todennäköisesti. Mielestäni hänen olisi lisäksi ehkä kannattanut jättää Ramotswen henkilöhahmon syväluotaamisen osia myös myöhempiä kirjoja varten, vaikka toisaalta näin päähenkilöstä tulee välittömästi tuttu. Mutta kuten sanottu, teoksessa keskityttiin liikaa Ramotswen hahmoon, siitä ei pääse mihinkään.

Kokonaisuutena tämä oli ihan leppoisa kirja, joka antaa mielenkiintoista kuvaa afrikkalaisesta elämänrytmistä ja tavoista. Dekkariksi tämä on todella kevyt, mutta toisaalta samalla miellyttävä luettava. En tiedä tulenko lukemaan jatko-osia, sillä ei tämä nyt minua ihan vakuuttanut, vaikka ansionsa tälläkin teoksella toki on.

♠♠♠½