Luminainen

Leena Lehtolainen: Luminainen

352 s., Tammi 1996

kansi: Markko Taina

Minun piti lukea kirjallisuuspiiriin (joka tosin on vasta viikon päästä maanantaina) jokin kotimainen dekkari. En lähtenyt mitään uutuuksia tavoittelemaan, kun en niitä kuitenkaan olisi ehtinyt saada, joten vilkaisin TBR100 -listaani ja valitsin luettavakseni Leena Lehtolaisen Luminaisen. Olen aikaisemmin lukenut sarjaan kuuluvan Kuolemanspiraalin, josta en erityisemmin pitänyt. Listalle Lehtolainen kai päätyi alunperin siksi, että halusin antaa hänelle toisen mahdollisuuden, sillä Maria Kallio -dramatisoinneista olen pitänyt kovasti ja katsonutkin ne moneen kertaan.

Luminaisen tarina on myös dramatisoinneista tuttu, joten sinänsä dekkarin lukemisesta ei muodostunut jännittävää: tiesin kuka on syyllinen, miksi hän teki niin kuin teki ja niin edelleen. Tapaus siis käsittelee nuuksiolaisen terapiakeskuksen johtajattaren katoamista ja kuolemaa. Epäiltyjen listalle kuuluvat niin uhrin, Elina Rosbergin, miesystävä kuin terapiaryhmän osanottajat. Vaikka itse tapaus oli minulle jo entuudestaan tuttu ja dramatisointi vieläpä pääosin seuraa kirjan juonikuviota, niin Maria Kallion oman elämän kuviot ovat hieman erilaiset kuin televisiossa on esitetty.

Olen elänyt hieman harhaluulossa, sillä kuvittelin Kuolemanspiraalin olleen ensimmäinen Maria Kallio -dekkari ja Luminaisen sen jatko-osa. Kävi ilmi, että Luminainen on neljäs osa ja Kuolemanspiraali sitten ilmeisesti viides, joka tapauksessa kuitenkin myöhempi osa. Lukemista ei kuitenkaan yhtään haitannut se, että olen tutustunut sarjaan epäjärjestyksessä, mutta toisaalta se voi johtua myös siitä, että Kallion elämä on todellakin jo telkkarista tuttu minulle.

Kuolemanspiraali oli mielestäni jotenkin ankea ja harmaa lukukokemus, sen muistan vuosienkin takaa. Tarina ei oikein kulkenut ja lukeminen takkusi. Siksi olinkin positiivisesti yllättynyt, kun Luminainen tuntui oikeinkin sujuvalta luettavalta ja tajusin viihtyväni Maria Kallion parissa. Hänen hahmossaan on paljon rasittavia piirteitä, kuten yltiöpäisyys ja tietynlainen itsekkyys, mutta toisaalta hänessä on potkua. En kuitenkaan voinut olla pitämättä hänen käytöstään välillä lapsellisena, mikä söi hänen hahmonsa uskottavuutta silmissäni melko paljonkin. Maria Kallio on kuitenkin mieleenpainuva hahmo, ehkä jälleen kerran osittain dramatisoinninkin takia.

Luminainen oli mielestäni sujuvasti kirjoitettu kirja, johon mahtui sopivasti niin poliisin työtä kuin ihan tavallista yksityiselämääkin. Lehtolainen on onnistunut tasapainottamaan kokonaisuuden hyvin, mutta olen edelleen sitä mieltä, että hänen dekkarinsa eivät ole minua varten. Sarja kyllä sinänsä kiinnostaa, mutta loppujen lopuksi jään kaipaamaan jotakin lisää. En tiedä johtuuko se pelkästään kirjoista vai onko tv-sarja luonut minulle jonkin tietyn kuvan, jonka täydentymistä odotan kirjoilta. Vaikea sanoa, mutta niin tai näin, lopputulos on kuitenkin sama.

♠♠♠½