keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Maalarisiskot

Reetta Niemensivu: Maalarisiskot
120 s., Suuri Kurpitsa 2019
(Taustalla olevan taulun on maalannut taiteilija Kristiina Mäkimattila.)
 
Tutustuin Reetta Niemensivun sarjakuviin viime kesänä ja pidin niistä kovasti. Olen ihaillut Niemensivun kuvituksia myös muissakin kirjoissa ja hänen piirrostyylinsä miellyttää minua kyllä hyvin paljon. Hänen uusin teoksensa on 1800-luvun lopun naistaiteilijoiden maailmassa liikkuva Maalarisiskot.
 
Päähenkilönä tässä teoksessa nähdään Suomen tunnetuimpiin naistaiteilijoihin lukeutuva - ellei jopa tunnetuin naistaiteilija - Helene Schjerfbeck. Hänen matkassaan lukija pääsee tutustumaan Pariisin taiteilijapiireihin. Naistaiteilijat muodostavat oman yhteisönsä ja he kutsuvatkin toisiaan maalarisiskoiksi. Helenen matkassa tutustutaan myös muihin tunnettuihin taiteilijoihimme  Helena Westermarckiin, Maria Wiikiin ja Ada Thiléniin. Maalarisiskoissa kuvataan näiden siskojen ystävyyttä, opintoja ja elämän suuria unelmia ja onnenhetkiä mutta myös isoja pettymyksiä.
 
Pidin tästä teoksesta. Maalarisiskojen myötä Pariisin taiteilijapiirit näyttäytyvät kovin erilaisina kuin mitä aikaisemmin olen lukenut, sillä ne kuvaukset ovat olleet miespuolisten taiteilijoiden elämästä. Lukiessani suorastaan ahmin viittauksia Helenen, Helenan, Marian ja Adan elämänvaiheisiin, mutta viihdyin myös miljöössä oikein hyvin. Teoksen värimaailmakin on juuri minun makuuni, aivan ihanan pehmeitä ja yhteensointuvia värejä!

4 kommenttia:

  1. Minäkin pidän Reetta Niemensivun sarjakuvista ja tämä on viehättävä esitys maalarisiskojen Pariisin ajasta. Helenen vaiheet olivat entuudestaan tuttuja muista kirjoista, mutta tämä herätti kiinnostuksen tietää kolmesta muusta taiteilijasta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin lukiessa, että miten nämä Helenen vaiheet ovat niin tuttuja, vaikka elokuvaakaan en ennättänyt katsomaan. Sitten muistin Mila Teräksen Jäljet, jonka olen lukenut. Olisi tosiaan kiinnostavaa tietää näistä muistakin taiteilijoista lisää. :)

      Poista
  2. Minäkin luin tämän, tosin jo ennen blogiaikojani. Pidin tätä historiallista "tietopläjäystä", joka pohjautuu oikeisiin henkilöihin, mukavana tapana tutustua noihin taiteilijoihin. En ehkä olisi jaksanut varsinaisen tietokirjan muodossa tätä välttämättä lukea, mutta sarjakuva oli piristävä vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, en minäkään varmaan olisi tietokirjana samaa jaksanut lukea. Juuri se minusta kaunokirjallisuudessa onkin ihanaa, että voi saada valtavan määrän uutta tietoa ja oppia vaikka mitä kiinnostavaa (lähdekriittisesti toki) ihan vain tarinoita lukemalla! Mila Teräs on kirjoittanut Helenestä kirjan, joka ei ehkä ihan ollut minun suosikkini, mutta jos hänen elämänsä kiinnostaa, niin kannattaa tutustua!

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.