sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Ja samassa tuli hiljaisuus

Heini Röyskö: Ja samassa tuli hiljaisuus
7h 1min., Karisto 2023
lukija: Mimosa Willamo

Huhtikuussa 1976 tapahtui Lapualla yksi Suomen rauhan ajan suurimmista onnettomuuksista, kun patruunatehtaan lataamorakennus räjähti. Onnettomuudessa kuoli 40 ihmistä ja loukkaantui 60. Kuolleista suurin osa oli naisia ja useimmat heistä perheellisiä. Onnettomuus kosketti koko paikkakuntaa eikä kenenkään elämä ollut enää kuin ennen. Heini Röyskö kuvaa tosipohjaisessa romaanissaan eloonjääneiden ja särkyneiden perheiden kamppailua pimeydestä kohti valoa.

Vaikka sain tämä kirjan kirjastosta parahiksi lainaan ihan paperikirjana, päädyin kuitenkin kuuntelemaan äänikirjan, jonka lukijana Mimosa Willamo tekee erinomaista työtä. Kokonaisuutena teos on kaiken kaikkiaan todella hieno. Juoni on selkeä, tunnelmat on kuvattu hienosti ja tunne välittyy. Pidin tästä kirjasta oikein paljon.

Olimme keväällä katsomassa Seinäjoen kaupunginteatterissa samasta aiheesta kertovan näytelmän Patruunatehdas. Odotan myös kovasti aiheesta tekeillä olevaa elokuvaa. Vasta oikeastaan tuo kaupunginteatterin esitys avasi silmäni todella tajuamaan miten valtavasta onnettomuudesta on ollut kysymys ja millaiset arvet se onkaan jättänyt. Sen kokeneille ihmisille asia ei ole vain vanha uutinen, vaan se on tosielämää, josta puuttuu rakkaita ihmisiä. Röyskön kirja täydentää teatterin jättämää vahvaa kokemusta todella hienosti ollen jo itsessäänkin vahva ja vaikuttava teos.

Itseäni kosketti erityisesti kuvaus äidin äkillisestä menettämisestä ja etenkin näin äitienpäivän aikaan aihe on herkkä, sillä äitini kuoli yllättäen äkilliseen sairauskohtaukseen lähes vuosi sitten. Ylipäätään kuvaus lapualaisten elämän äkillisestä mullistumisesta, kun läheisiä lähti ympäriltä niin yllättäen, koskettaa ja liikuttaa. Miten paljon onkaan vaatinut päästä jaloilleen tuollaisen tapahtuman jälkeen. Vaan kuten kirjassakin saadaan huomata, että kun elämä näyttää kaikkein nurjimmat puolensa ja tuntuu, että surun läpi ei valoa näe, niin lopulta elämä alkaa kantaa. Kaipaus kuitenkin jää elämänmittaiseksi seuralaiseksi:
Äiti, ajatteletko koskaan minua siellä, missä sinä olet? Ajatteletko isää ja kotia Lapualla? Ajatteletko, miten me jaksamme ilman sinua? Minä ajattelen sinua hereillä ja unissa. Minä ajattelen sinua aina siihen asti, kunnes vanhana nukahdan uneen, josta en enää herää omassa sängyssäni, vaan siellä, missä sinä olet. (s. 209)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.