perjantai 26. lokakuuta 2018

Punainen osoitekirja

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja
e-äänikirja, 9 h 37 min.
Otava 2018
alkup. Den röda adressboken, 2017
suom. Tuula Kojo
lukija: Karoliina Kudjoi
 
Punainen osoitekirja on teos, joka kiinnitti huomioni ensisijaisesti kantensa ja nimensä vuoksi. En oikeastaan edes tiennyt mistä kirja kertoo ennen kuin aloin kuuntelemaan sitä. Tarina vei minut nopeasti mukaansa ja löysin siitä samanlaista viehätystä kuin Antoine Laurainin teoksessa Punaisen muistikirjan nainen. Kieltämättä kyllä jo etukäteen kuvitelmissani mielsin ne samankaltaisiksi niiden nimien samankaltaisuuden vuoksi.
 
Doris on 96-vuotias ja hänen elämänsä on ollut täynnä monenlaisia käänteitä. Lapsena hän sai isältään lahjaksi punaisen osoitekirjan, johon isä kehotti kirjaamaan ihmiset, jotka Doris elämänsä aikana oppii tuntemaan. Nyt huoneistonsa rauhassa Tukholmassa Doris ryhtyy kirjaamaan muistojaan ylös sisarensa tyttärentyttärelle Jennylle, ainoalle sukulaiselleen, jotta hänen muistonsa eivät katoaisi kokonaan sitten kun hän itse kuolee. Doris selaa punaista osoitekirjaansa ja uppoutuu muistoihinsa. Doris on nähnyt elämässään kaikenlaista, on ollut suuria menetyksiä, sotavuodet, loistokkaat vuodet juhlittuna mannekiinina, suurta rakkautta ja velvollisuuksia.
 
Doriksen tarina on uskomaton ja silti jollain taianomaisella tavalla uskottavakin. Mitä kaikkea voikaan ihmiselämässä nähdä ja millaisia muistoja voikaan syntyä? Ihminen kohtaa elämänsä aikana lukemattomia ihmisiä, mutta keistä tulee niin tärkeitä, että heitä haluaa muistella tarkemminkin? Teos sai minut pohtimaan elämän merkityksellisiin asioihin tarttumista ja käännekohtia. Mielestäni tämä teos on viisas romaani, ja tässä on paljon mietityttäviä asioita viihdyttävässä juonessa. Minut tarina vei mukanaan nopeasti ja Doriksen hahmossa on sellaista helpostilähestyttävyyttä, että lukijan on helppo viihtyä hänen kanssaan.
 
Googlasin kirjailijan ja kustantajan sivuilla kerrottiin, että tämä teos on ollut Ruotsissa valtava menestys. En ihmettele sitä lainkaan. Googlailuni lomassa huomasin myös erään verkkokirjakaupan sivuilla, että ensi vuoden alussa pitäisi ilmestyä Lundbergilta toinen teos Toinen puoli sydäntä. Pidin tästä niin paljon, että haluan kyllä tietää millaisen tarinan Lundberg on toiseen teokseensa kirjoittanut.
 
♠♠♠♠½

4 kommenttia:

  1. Kovin samanlaiset ajatukset oli tästä kirjasta minullakin. Viihdyttävä mutta samalla ajatuksia herättävä. Kiva kuulla, että kirjailijalta on tulossa uusi teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti seuraavakin kirja on yhtä hyvä kuin tämä! Juuri tällaisten tarinoiden lukemisesta tulee jotenkin tosi hyvä mieli, vaikka juonessa olisi ikäviäkin käänteitä.

      Poista
  2. Tämä oli vaikuttava kirja. Doriksen tarina oli tosiaan uskomaton, mutta kuitenkin niin uskottava. Kirja sai pohtimaan asioita, mutta samalla viihdytti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolinen kirja, kun onnistutaan yhdistämään viihdyttävyys ja ajatusten herättäminen.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.