Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi

 Markku Mantila: Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi

14h 43min., Docendo 2020

lukija: Jussi Puhakka

Kuuntelin viime vuoden puolella Markku Mantilan Peräseinäjoki-trilogian avausosan On toinenkin polku taivaaseen. Ihastuin kovasti juurevaan elämänmenoon ja värikylläisiin henkilöhahmoihin, joten otin nyt alkuvuodesta kuunteluun itsenäisen jatko-osan Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi. Pääosassa nähdään sama politiikan konkari Allan Lauttamus, joka edellisessä kirjassa ponnisteli työmiehestä kansanedustajaksi asti.

Peräseinäjoki on minulle joissain määrin tuttu paikka. Olin kolmena kesänä siellä kirjastossa töissä ja harrastuksissa, kosmetologilla ja jäsenkorjaajalla on tullut siellä kuljettua. Ehkä juuri tuon tuttuuden vuoksi oli niin herkullista sukeltaa Mantilan kuvaileman Peräseinäjoen kylänraitille 1980-luvulle.

Mikään ei ole Peräseinäjoellakaan kuin ennen. Kaupungistuminen näkyy väestörakenteessa, maaseutu tyhjenee ja kaikki tuntuu olevan murroksessa. Henkilökohtaisiakin kriisejä on, kun ikänsä töitä tehnyt saa potkut tuottavuuden nimissä, toista taas ei menneisyyden valinnat jätä rauhaan. Suomi on astumassa kohti kansainvälisempää verkostoa ja Kekkosen aika jää taakse. Suomi etsii suuntaansa ja niin tekevät peräseinäjokelaisetkin. He pohtivat elämäänsä ja tarttuvat rohkeasti tilaisuuksiin, sillä loppujen lopuksi jokaisella on vain yksi elämä.

Minun mielestäni Peräseinäjoki-trilogia on vähän sellainen, että siihen pitää tutustua itse ymmärtääkseen koko sen yhteiskuntaa luotaavan ulottuvuuden. Suuret rattaat pyörittävät kaikkea, ja vaikka peräseinäjokelaiset ovat pieni osa isoa kokonaisuutta, he eivät jää puristuksiin. He ovat rohkeita, päämäärätietoisia ja sitkeitä. Henkilöhahmoja on varsin paljon kaikista yhteiskunnan kerroksista. Ensimmäisessä osassa oli aluksi vähän vaikea pysyä perillä heistä, mutta värikkäät persoonat alkavat kyllä piirtyä mieleen. Pidän tästä sarja ja kolmas osa on minulla jo varauksessa äänikirjana.