maanantai 7. elokuuta 2023

Anna ystävämme

L.M. Montgomery: Anna ystävämme
Anna, osa 2
10 h 51 min., Saga Egmont 2019
alkup. Anne of Avonlea, 1909
suom. Hilja Walldén
lukija: Maija Rissanen

Matkani Anna-sarjan parissa jatkuu, sillä kuuntelin vastikään sarjan toisen osan. Annasta on tullut nuori opettajaneiti, jonka on tarkoitus myöhemmin jatkaa omia opintojaan. Työnteon ohella hän ehtii perustaa paikallisyhdistyksen ympäristön kohentamiseksi, tarjota apuaan ja seuraansa monille naapureilleen ja kyläläisilleen sekä auttaa Marillaa taloon kasvatiksi tulleiden kaksosten kanssa.

Anna tuntuu olevan edelleen sama ihanteita täynnä oleva haaveksija, vaikka etenkin työ opettajana on hänelle kasvun paikka. Tietty lapsellisuus näkyy kuitenkin edelleen siinä, miten hän suhtautuu ystäviensä avioliittohaaveisiin ja seurustelujuttuihin, sillä Anna tuntuu kokevan ne hyvin kaukaisiksi ja tuntuu kuvittelevan ystävyyden olevan aina samanlaista ja silloisen elämäntilanteen pysyvän.

Kommelluksia Annalle toki myös sattuu jos jonkinmoisia, kuten esimerkiksi naapurin lehmän myyminen. Eii Anna pahaa tarkoita, vaikka onkin toisinaan pikainen toimissaan eikä mieti kunnolla lopputulosta. Perusluonteen ydin on kuitenkin yhtä valloittavan tunteikas ja helläsydäminen kuin mihin saamme tutustua jo ensimmäisessä osassa.

Anna ystävämme on vaivatonta kuunneltavaa. Kuuntelin tämän pääosin työmatkoilla ja puutarhatöitä tehdessä ja hyvinhän tämän parissa viihtyi. En edelleenkään voi ymmärtää, että miten olen näin kauan odotuttanut tätä sarjaa, sillä tähän mennessä olen kyllä pitänyt näistä kirjoista. On näissä nykylukijan silmin tiettyä vanhakantaisuutta, mutta joskus on vapauttavaa upota toiseen aikaan ja erilaisiin käsityksiin sen kummemmin asioita pohtimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.