Enni Mustonen: Mäntykosken Anna, Johannes ja Helena & Mäntyniemen miniä
Otava 2022, alkuperäiset 1987 ja 1988
lukijoina Fanni Noroila, Sanna Majuri ja Pinja Flink
Kuuntelin kesän korvalla Enni Mustosen Vihreän kullan maa -trilogian kokonaisuudessaan. En odottanut tältä suuria, sillä olen nähnyt televisiosarjan, joka kuvaa tapahtumia kirjojen jälkeisessä ajassa. Mielestäni se ei ollut hyvä, pikemminkin epäuskottava ja turhan dramaattinen. Vähän samoja vinkeitä on näissä kirjoissakin. Näistä ensimmäinen eli Mäntykosken Anna on vielä aivan mukavaa historiallista viihdettä, kevyttä ja mukaansatempaavaa, mutta trilogia vain heikkenee loppua kohden.
Enni Mustonen on yksi suosikkikirjailijoistani ja hänen vanhemmastakin tuotannostaan löytyy hyviä viihdekirjoja. Hän tietää historian faktat ja osaa puhaltaa
menneet ajat eloon, joten siksi ihan perustellusti häneltä voisi odottaa
enemmänkin. Tämän trilogian suurin ongelma on se, että liian paljon tapahtumia on umpattu liian tiiviiksi ja nopeasti juoksevaksi paketiksi. Mihinkään ei oikein ehditä pysähtyä ja tunteet eivät juurikaan välity, vaikka hahmot kokevat koviakin iskuja. Jos Mustonen
olisi malttanut pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa hahmojen suurten
käänteiden äärelle, lopputulos olisi taatusti ollut paljon parempi.
Nyt varmaan herää kysymys, että miksi ihmeessä edes kuuntelin tämän loppuun, jos kerran en keksi mitään hyvää sanottavaa. Pidin kuitenkin tämän kirjan henkilöhahmojen kirjosta ja miljööstä. Kartanomiljööt vetoavat minuun herkästi, ja niin oli tämänkin kirjan kohdalla. Sukutarinat kiinnostavat myös. Halusin tietää miten trilogia päättyy, vaikka aiemmin katsomani televisiosarja antoikin sen päättelemiseen hyvät lähtökohdat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.