keskiviikko 16. elokuuta 2023

Suomaa

Maria Turtschaninoff: Suomaa
Tammen äänikirja 2022
alkup. Arvejord
suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
lukija: Mirjami Heikkinen

Maria Turtschaninoff on vakuuttanut minut tarinankerrontataidoillaan kerta toisensa jälkeen eikä Suomaa ole siihen poikkeus. Tämä kirja oli minulla alunperin lainassa viime vuonna, mutta en ehtinyt sitä silloin lukemaan. Nyt kuuntelin sen äänikirjana.

Suomaa kertoo Nevabackan tilan tarinaa 1600-luvulta alkaen. Alunperin tila raivattiin metsään, suon laitaan sotamies Mattsin asuinsijaksi. Siitä pitäen tilalla on eletty rinta rinnan luonnon kanssa. Luontoa on kunnioitettu, sitä on pelätty, sitä on yritetty uhmatakin, mutta silloin se on näyttänyt ihmiselle paikkansa. Nevabackassa tuttuja ovat niin loputon työ kuin ympäröivän maailman kauneuskin.

Suomaata voi luonnehtia episodiromaaniksi, sillä kerronta etenee osioittain sukupolvesta toiseen. Jokainen sukupolvi on kokenut niin omat kolhunsa ja kipunsa kuin onnenhetkensäkin. Episodimaisuus asettaa omat haasteensa ainakin äänikirjan kuuntelijalle, sillä etenkin ensialkuun oli haastavaa mieltää missä ajassa ja millaisessa maailmassa liikutaan. Vähitellen 1800-luvun aikana alkoi olla helpompi liittää nevabackalaiset historian vaiheisiin.

Pidän sukuromaaneista ja sukupolvien mittaisista tarinoista jo ihan asiana ylipäätään. Suomaa ei ole siihen poikkeus. Tässä pidin erityisesti eläväisestä luontosuhteesta sekä maagisesta realismista, joka Nevabackaan liittyy. Jotkin sukupolvet ovat osanneet kunnioittaa luonnonhenkiä toisia paremmin, mikä on heijastunut koko tilan elämään. Luonto ottaa omansa takaisin, jos sitä ei osata kunnioitta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.